Tänä kesänä päätin kaikista ahdistelevista opiskeluhommista huolimatta paneutua lukemaan myös muuta kuin tenttikirjoja, ja se jos mikä oli hyvä päätös. Ja kun annoin itselleni luvan lukea myös vähän tuoreempaa kirjallisuutta kaikkien 1700-1800-luvun klassikoiden jälkeen, niin johan lukuinto palasi taas entisiin mittasuhteisiinsa. Lapsuuden kesät nimittäin vietin hartiat kumarassa milloin minkäkin tiiliskiviromaanin ääressä siinä määrin, että porukat alkoi jo olla huolissaan selkärankani puolesta (ja syytä olikin).
Erlend Loe: Naisen talloma (Tatt av Kvinnen 1993), Doppler (2004)
Luin keväällä
Supernaiivin ja innostuin Loen kirjoitustyylistä tavattomasti joten hänen tuotantoaan piti päästä heti lukemaan lisää.
Naisen talloma oli ihan ok, ja totesin että siitä tehty elokuva on varsin uskollinen kirjalle - tuntui niin kuin lukisi samaa kirjaa uudestaan, kun näin leffan
talvella.
Doppler oli
Laurin suositus, ja vaikken siitä pitänytkään yhtä varauksettomasti kuin
Supernaiivista, oli se kuitenkin varsin viihdyttävä.
Muriel Barbery: Siilin eleganssi (L'Élégance du Hérisson, 2006)
"Puiden rakastaminen on niin syvästi inhimillistä - joka siihen kykenee osaa vielä ihmetellä niin kuin lapsi, tuntea vahvasti oman mitättömyytensä luonnon rinnalla..."
Pitihän se tämäkin lukea, kun siihen niin usein törmäili blogeissa ja lehdissä. Pitkään se roikkui luettavat-listalla, mutta aina oli mokoma kirjastosta lainassa enkä tunnetusti ole niin vihmerä että viitsisin varauksia tehdä. Sitten kun kerrankin näin sen paikallaan hyllyssä niin syöksyin kimppuun sutena, ettei kukaan ehdi ensin. Ja olihan se viehättävä ja filosofinen ja lopussa piti vähän itkeä tirauttaa, mutta en silti kokenut elämäni tästä mitenkään suuresti mullistuneen.
Jack Kerouac: Matkalla (On the Road, 1951/1957)
Beat-kirjallisuus olikin tähän asti itselläni vielä valloittamaton alue ja se jos mikä on ollut vakava puute, sen verran paljon nimittäin pidin Kerouacista nyt kun sain sitä luettua. Viime vuodet olen yrittänyt kirjallisuuden opintojen keskellä selvitää, mikä on se itselle mieleisin kirjallisuudenlaji tai onko sellaista olemassakaan tai että mitä tässä nyt sitten niinkun pitäis lukea kun maailma on niin täynnä kirjoja. No nyt tiedän ainakin sen verran, että jos en tiedä mitä menen kirjastosta hakemaan, niin aina voi etsiä lisää Kerouacia, William S. Burroughsia tai vaikka Bukowskia. Mutta mitä itse Matkalla-romaaniin tulee, niin Kerouacin tahti oli melkoisen hengästyttävä, siinä ei paljon annettu lukijalle levähdystaukoa. Kaikki se matkustaminen (no, onhan teoksen nimi On the Road) oli päätä huimaavaa, enkä edes pysynyt laskuissa, että montako kertaa ja miten monella eri menetelmällä tyypit matkasivat USAn halki itärannikolta länsirannikolle ja toisin päin. Huh ja vau. Lisää tätä.
Helen Fielding: Bridget Jones - elämäni sinkkuna (Bridget Jones's Diary 1996),
Bridget Jones - elämä jatkuu (Bridget Jones: The Edge of Reason 1999)
Kesän pakollinen hömppäosasto, ihan viihdyttävä sellainen. Olen lukenut paljon nolostuttavampiakin hömppäkirjoja. Kai?
Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto (High Fidelity, 1995), Skeittari (Slam, 2007)
Ja jatketaan teoksilla, joista on tehty
elokuvasovitus ja joista olen nähnyt leffan ennen kirjan lukemista.
High Fidelitystä tuli jotenkin salakavalasti yksi lempileffoistani, alkuun kun en pitänyt siitä juuri ollenkaan. Johtui ehkä aika pitkälti John Cusackista, joka jostain syystä ärsytti minua nuorempana. Kirjana
Uskollinen äänentoisto oli mainio ja ahmaisin sen junassa matkalla Rovaniemelle. Perille päästyäni harmittelin, että nyt ei ole mitään luettavaa kotimatkalle, joten ratkaisin ongelman marssimalla kirjakauppaan. Pokkarihyllystä sattui silmään Hornbyn tuoreempaa tuotantoa oleva
Skeittari. Tämä olikin sitten ihan eri ääripäätä, en nimittäin oikein lämmennyt.
Uskollinen äänentoisto kertoo 35-vuotiaasta levykauppiaasta, jolla ei ole lapsia ja joka ei välttämättä niitä haluakaan ja jotenkin pidän kovasti päähenkilöstä ja ärsyynnyin suuresti, kun tämän tyttöystävä alkoi tivata, eikö hän halua elämältä jotakin muuta kuin olla levykaupan omistaja? Mitä muuta voi ihminen elämältä haluta, kysyn vaan? Mutta niin, Skeittarin päähenkilö puolestaan on 16-vuotias poika, joka hölmöyksissään saa tyttöystävänsä raskaaksi ja siinä sitä ollaan, teinivanhempia. Koko matkan Rovaniemeltä takaisin kotiin luin kirjaa ja olin vain tolkuttoman ärsyyntynyt. Hölmöjä teinejä, hölmöjä vanhempia ja käsittämätöntä tietämättömyyttä.
John Irving: Kaikki isäni hotellit (Hotel New Hampshire, 1981)
Jostain syystä olin monta kertaa nostanut kyseisen kirjan kirjaston hyllystä käteeni, mutta kuitenkin aina pistänyt sen takaisin. Nyt minä sain sen luettua ja lopultakin selvisi, miksi siinä on karhu kannessa. Jotenkin olin ajatellut, että kyseessä on tarin jonkin Hilton-tyyppisen hillittömän hotelliketjun perijästä, mutta eihän se nyt ihan niin mennytkään. Teos käsittelee rankkoja ja vakavia aiheita kuten raiskausta olematta silti raskas tai ahdistava ja lopusta jäi jotenkin hyvä mieli, kaikesta huolimatta.
Louisa May Alcott: Little Women (1868)
Ja taas:
elokuva ennen kirjaa. Niinpä näin koko ajan mielessäni Winona Ryderin ja Kirsten Dunstin naamat sen sijaan, että olisi päässyt itse valitsemaan, minkä näköisiä teoksen päähenkilöt ovat. Kirjan jatkuva moraaliopetuksellinen sävy meinasi välillä ruveta rasittamaan, mutta kun muistaa sen, että kyseessä on 1800-luvulla kirjoitettu lastenkirja, niin se on jotenkin helpompaa sivuuttaa vain ajalle tyypillisenä tyylipiirteenä. Sanoisin, että elokuva on suunnattu selkeästi eri yleisölle kuin kirja ja siihen on lisätty dramatiikkaa ja kiinnostavuutta muun muassa sillä, että loppupuolella näytetään tyttöjä aikuisempina. Ja voin kertoa että ei, kirjassa Beth ei kuole.
Ja jostain syystä edelleen kesken lukemisen on toukokuussa aloittamani Innocent When You Dream. Tom Waits - the collected interviews. Mutta se on sellaista pätkittäin luettavaa tavaraa, niin sitä tulee lukaistua vähän eteenpäin aina silloin tällöin. Kyllä mie sen vielä loppuun asti saan.
'
