Viime torstai oli taas niitä päiviä kun huomasin, että en ollut hirveästi miettinyt asioita kun olin aikatauluttanut päivääni. Tai lähinnä tunnelmien jatkuvuudessa tuli aika paha moka, aikatauluhan pelasi minuutilleen.
Illan ohjelmassa oli ensin Rokumentin näytös Sigur Rós -keikkaleffa INNIstä. Mustavalkoista, häkellyttävän kaunista ja tunnelmallista, musiikki kuin valaan laulua. Sigur Rósia ihteään siis. Elokuvan aikana ja sen jälkeen olin jokseenkin hurmiossa.
(Tämä video ei ole suoraan INNIstä, mutta tämä biisi oli leffassa mukana ja siitä jäi ihan mahdottoman hyvä fiilis.)
(Tämä video ei ole suoraan INNIstä, mutta tämä biisi oli leffassa mukana ja siitä jäi ihan mahdottoman hyvä fiilis.)
Sitten painelin täysiä Kerubille katsomaan Danko Jonesia, jonka keikka alkoi noin 20 min. leffan päättymisen jälkeen. Tässä kohtaa lukee isolla FAIL.
Muu yleisö oli innoissaan, minä huomasin seisoskelevani salin takaosassa kädet rokkipoliisipuuskassa. Yritin saada aivoni toimimaan oikealla - tarpeeksi matalaotsaisella - taajuudella ja vakuuttaa itselleni että kyllä tämä tästä lähtee. Muistutin itseäni jopa siitä, että tästä lipusta tuli maksettua aika paljon että ala nyt hyvä ihminen fiilistellä! Mutta kun ei vaan pystynyt. Tavallaan olin huvittunut Danko Jonesin äijäilevistä välispiikeistä, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut ihan syttyä. Biisithän oli hyviä ja meininki oli hyvä, mutta kun omat aivot olivat valaanlauluasetuksilla niin tietäähän sen, että sitä vaan pahoittaa oman ja muidenkin mielen kun vaan murjottaa silmät lasittuneina jossain nurkassa.
(Tämä pätkä ei ole Kerubista, mutta you get the picture.)
Lähdin loppujen lopuksi hyvän aikaa ennen keikan loppumista kotiin sivelemään henkistä filmifestivaalipartaani ja miettimään musiikkimakuni kehittymistä.
(Tämä pätkä ei ole Kerubista, mutta you get the picture.)
Lähdin loppujen lopuksi hyvän aikaa ennen keikan loppumista kotiin sivelemään henkistä filmifestivaalipartaani ja miettimään musiikkimakuni kehittymistä.
Totesin, että vielä kaksi-kolme vuotta sitten olisin ollut Danko Jonesista aivan vilpittömän pähkinöissäni, kenties olisin jopa jättänyt INNIn näkemättä. Tai vaikka olisinkin käynyt katsomassa molemmat, voi olla että silloin rokkenrolli olisi vetänyt pitemmän korren. Muutamassa vuodessa korvani ovat päättäneet viehättyä valaanlaulusta enemmän, eikä se liene huono asia ollenkaan, vaikka koko tämä vastakkainasettelu ja Sigur Rósin asettaminen paremmaksi saattaakin kuulostaa lähinnä ärsyttävältä indie- tai ties miltä snobbailulta. Mutta näin tällä kertaa.
NaNoWriMosta voin kertoa, että se laahaa noin kymppitonnin tavoitesanamäärästä jäljessä ja alkaa pikkuhiljaa näyttää aika epätoivoiselta. Vielä en kuitenkaan aio luovuttaa!
Rokumentin tiimoilta saatan vielä palata asiaan jahka hivenen tokenen festarihuumastani.
