Tanssit Kerubissa: The Capital Beat 14.5.2011

Olipa kivaa päästä pitkästä aikaa tanssimaan! The Capital Beatin vuodentakainen keikka Kellarissa jätti  lämpimän muiston kaikkien aikojen parhaista tansseista ja nyt toiveet oli tietysti sitä mukaa korkealla. Tällä kertaa tanssittiin saman talon yläkerrassa, jonne oli kerääntynyt mukavankokoinen väkimäärä. Tämä sakki olisi täyttänyt Kellarin mukavan tiiviisti tanssivaksi massaksi, mutta nyt Saliin jäi jonkin verran väljyyttä eikä lämpötila päässyt kohoamaan samalla tavoin trooppisiin lukemiin kuin esimerkiksi loppuunmyydyllä Stellan keikalla.

Capital Beatissa on jotakin kerrassaan vastustamatonta. Tälläkin kertaa pienten alkuepäröintien jälkeen yleisö antautui keinahtelemaan letkeästi rentojen reggarytmien mukana ja hyppelemään reippaat ska-biisit läpi niin että hiki roiskui. Setissä kuultiin niin debyyttialbumin kuin uuden On the Midnight Wire -albuminkin biisejä. Tuo kakkoslevy pääsi ilmestymään jotenkin ihan vaivihkaa, huhtikuun alussa se on näköjään tullut ulos mutta ei siitä ole ilmeisesti hirveämmin rumpua lyöty. Ostin albumin keikan jälkihiminöissä ja ehdin pyöräyttää sen kerran läpi aamulla astioita tiskaillessani ja kyllähän se kotioloissakin kummasti keinuttaa. Samanlaisia kertalaakista päähän jääviä hittejä levyllä ei tuntunut olevan kuin esimerkiksi Salty Fish tai Locomotion, mutta eiköhän sieltäkin ne lempparit löydy kun muutamaan kertaan kuuntelee. Taitaa tästäkin levystä tulla aika vahva osa tämän kesän äänimaailmaa. 

Nopeasti ruodittu Holikin live Kerubissa 27.4.11

Onnistun näköjään taaskin sujuvasti sivuuttamaan sen viimeviikkoisen Eläimen keikan, mutta en aio edelleenkään sitä ruotia ennen kuin olen saanut perehdyttyä levyynkin riittävästi että siitä olisi jotain sanottavaa. Eli se saa vielä odottaa - niin pitkään, etten sitten luultavasti enää muista kyseisestä keikasta mitään. 

Mutta lyhyt kommentti eiliseen Holikin keikkaan - eilenhän oli Kerubissa järjestyksessään toinen Hyvä jätkät! -klubi jonka viimeisenä bändinä Holik soitteli. Itse suoriuduin paikalle sen verran myöhään, että kaksi ensin soittanutta orkesteria jäi näkemättä ja kuulematta. 

Keikattoman talven jälkeenkin Holikin soitto kulki hyvin ja kuulosti ainakin omaan korvaani paremmalle kuin kertaakaan aikaisemmin - mistä voinee osittain antaa kiitosta myös Kerubin äänitekniikalle. Setin rungon muodostivat syksyllä ilmestyneen Get this feeling -debyytin biisit ja joukossa kuultiin myös ihan uutta materiaalia, josta muuten saatoin olla hieman innoissani, sen verran hyvälle kuulosti.  Vanhemmasta päästä olevaa tuotantoa edustivat My father is a blur in a photograph ja oma varhaissuosikkini Betty Trash. Yhtenä setin parhaista vedoista voisin mainita Deadweightin, joka rullasi niin maan penteleesti.

Livebändinä Holik on mukavan jytäkkää rököttelyä ja Olli Väisäsen välispiikit parhaimmillaan erinomaisen hämäriä. Kannattaa mennä itse katsomaan ja kuuntelemaan, bändi soittaa kesällä keikat Provissirockissa, Ilosaarirockissa ja Qstockissa. 

Ensimmäinen Hyvä jätkät! -klubi Kerubissa: Old Red Sandstone, ?Verity, Manhattan Fall

Keskiviikkoiltana suuntasin töppöseni torin kulmalta Kerubin suuntaan Hyvä jätkät -klubille, vaikka arpomisen takana se kyllä oli; ranskalaisen leffan ja kaverin kanssa kahvittelun jälkeen vähän laiskotti ja mietin, josko sitä vain menisi kotiin kuuntelemaan laukussa lämmittävää Rubikin uutukaista. Laiskuuksissani totesin kuitenkin, että Kerubiin on lyhyempi matka kuin kotiin joten elävä musiikki voitti, vaikka aika täpärästi. 

Illan kolmesta bändistä vain Manhattan Fall oli ennestään jollain lailla tuttu, kun taas ?Verity ja Old Red Sandstone saivat mahdollisuuden tehdä vaikutuksen aivan puhtaalta pöydältä. 

Illan ensimmäinen orkesteri oli entinen Brainwörm, nykyinen Old Red Sandstone, jonka musiikkityyliä voisi kuvailla parhaiten termillä "klassinen rock". Voisin kuvitella, että bändin esikuvista löytynee sellaisia nimiä kuin ZZ Top tai Led Zeppelin. Rumpali Otso Mankonen hoitaa vokalistin tontin, mikä sinänsä on mielenkiintoinen lisä bändin muutenkin menneille vuosikymmenille viittaavaan habitukseen.  Keikalla kuulluista biiseistä "Rave on" ja "Dirty Old Shoes" jäivät mieleen parhaiten rokkaavina ja jos sanalle "groovy" olisi jokin fiksulta kuulostava suomenkielinen vastine, käyttäisin sitä kuvailemaan biisiä "Old School Rhythm" joka oli varsin mainio vetäisy. Nuorten muusikoiden soittotaidosta ei keikalla jäänyt epäilystä ja bändi itse näytti viihtyvän, mutta omalta kohdaltani se surullisenkuuluisa "jokin" jäi puuttumaan, enkä hirveästi syttynyt orkesterille.

Toisena soitti hieman varttuneemmista muusikoista muodostuva ?Verity. Varttuneemmilla en nyt tarkoita mitään vanhuksia, mutta illan ikähaarukassa ?Verityn noin 25+ kaverit olivat senioriosastoa, mikä näkyi heti myös yleisössä: Old Red Sandstonen soittaessa salin k-18-puolella oli vain muutama hassu katsoja mutta alaikäisten puolella katsojia oli enemmän. ?Verityn keikan aikana K-18-puoli täyttyi mukavasti, mutta vastaavasti alaikäisten puolella ei ollut juuri ketään. (Iltahan oli Kerubin ensimmäinen kaikenikäisille sallittu tilaisuus ja ainakin omasta puolestani sanoisin, että järjestelyt tuntuivat toimivan ja nuorta kansaa oli paikalla ihan mukavasti.) 

Näin jälkeenpäin taustatutkimusta tehdessä oli yllättävää huomata, että ?Verityhän on ollut koossa jo jonkin aikaa; bändi on perustettu syksyllä 2009. Miksen minä ollut tätä ennen kuullutkaan koko bändistä? Näin pienessä kaupungissa luulisi sanan kulkevan. Heti ensimmäisistä biiseistä lähtien oli selvä tapaus, että nyt on kyse bändistä joka on esiintynyt ennenkin ja tietää mitä on tekemässä. Tyyliltään ?Verity on isoa, melodista pop-rockia joka keikalla vaatii bändiltä tiettyä dramatiikantajua - tällaisia biisejä ei esitetä kädet taskussa varpaita tuijotellen. Tämän oli basisti Tommi Wehmas ilmeisesti sisäistänytkin, sen verran näyttävää oli miehen lavatoiminta.

Parhaiten keikalta mieleenjääneitä biisejä olivat ensimmäisenä kuullut "The Illusionist" ja "Sheep Race" sekä uudempaa tuotantoa oleva "Starborn" (jos nyt muistin kappaleen nimen oikein). Slovareista ei jäänyt oikein minkäänlaista mielikuvaa, mutta rokimmat biisit toimivat oikein hyvin. Kaikkinensa ?Verityn keikasta jäi hyvät fiilikset eikä enää harmittanut, etten lähtenyt kotiin kuuntelemaan Rubikia.

Illan viimeisenä esiintyjänä oli nuori pop-ryhmä Manhattan Fall, joka pääsi yllättämään positiivisesti skarpilla livesoitannallaan.  Ryhmän rumpali Simo Kettunen on vasta 13-vuotias, mutta sitä ei korva mistään huomaa.  Olen aina hieman karsastanut naisvokalisteja, mutta nirsosta kuulijasta huolimatta Juliana Vehviläinen suoriutui tehtävästään melkoisen mallikkaasti. Vehviläisellä on vahva ääni, joka iän myötä epäilemättä vielä kypsyy. Ainoastaan uudeksi biisiksi mainittu "Unbelievable" tuntui menevän hieman liian korkealle ja siinä Vehviläinen joutui ehkä hivenen taistelemaan äänensä kanssa, kun taas parhaimmillaan sekä solisti että bändi olivat sellaisissa biiseissä kuin "I Won't Go Home" ja "Drastic". Kiinnitin huomiota myös kitaristi Petri Havukaisen lavaliikehdintään, joka näytti mukavan luontevalta ja josta huomasi, että indiebändien live-esiintymistä on tullut tarkkailtua.

Kokonaisuutena illasta jäi sellainen olo, että kaikilla näillä bändeillä on tulevaisuus edessään, jos vain pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta riittää. Varsinkin Manhattan Fallin toiminta vaikuttaa jo tässä vaiheessa hyvin järjestelmälliseltä ja päämäärätietoiselta. Näin hyvän avauksen jälkeen on mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea tulevilla Hyvä jätkät! -klubeilla tullaan kuulemaan.

PeeÄs. ?Verity ja viisi muuta pohjoiskarjalaista bändiä on valittu Rokit!-bändikisan finaaliin, joka pidetään Kerubissa huhtikuun alussa. Mukana finaalissa ovat ?Verityn lisäksi Haarakiila, Little Jack, Serpenthia, Dirge Organ ja Alpha Indigo. 

"Meen kahtomaan kun kaverin bändi soittaa"

"Meen kahtomaan kun kaverin bändi soittaa."

Kuulin tuon lauseen taannoin kaupan kassajonossa seisoskellessani, ja se tarttui korvaan erityisesti koska olin vasta edellisenä päivänä toteuttanut samaa argumenttia itsekin. Jäin pohdiskelemaan asiaa ja siskoni kanssa kävimme aiheesta syvällistä autoilukeskustelua matkalla maalle. Tulimme siihen lopputulokseen, että Joensuu tuntuu olevan yksi niitä kaupunkeja, joissa lähes jokainen tuntee jonkun joka soittaa bändissä. Tämä puolestaan johtunee bändien suuresta määrästä suhteessa pienehköön väkilukuun.  

Ja bändien määrään puolestaan vaikuttaa varmasti Joensuun Popmuusikot ry:n ja monien muiden musiikkiyhdistysten aktiivinen toiminta ja erityisesti bändeille suunnatut avustusrahat sekä tietenkin konservatorion ja ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelmat, jotka tuottavat muusikoita tasaista tahtia. Kaikilla näillä muusikoilla tietenkin on bändi tai useampikin - ja sitten niitä kavereita, jotka sanovat menevänsä katsomaan kaverin bändiä.

Ja mikä tässä oli pointtina? No se, että kun täällä sanoo menevänsä katsomaan kaverin bändiä, niin se ei ole henkselien paukuttelua eikä oman egon pönkittämistä sillä, että miepäs tunnen muusikon, koska kun lähes jokaisella on muusikkokavereita ja kavereilla bändejä, siinä ei ole enää mitään erikoista. 

Viikon päästä keskiviikkona Kerubissa järjestetään ensimmäinen Hyvä jätkät! -klubi, jossa ne kaverien bändit pääsevät soittamaan. Klubin tarkoituksena on kannustaa nuoria paikallisia bändejä eteenpäin urallaan, joten jos satut olemaan maisemissa niin ei muuta kuin katsomaan millaisia bändejä kavereilla on. 

PeeÄs: Ja mikä hienointa,  jokainen bändi on jonkun kaverin bändi.

22-Pistepirkko - cooleimmat sedät ikinä. Live @ Kerubi 11.3.2011

Tarkoitus oli eilen kirjoitella jotain fiksua ja syvällistä tuosta pistepirkkojen perjantaisesta keikasta, mutta kuumeenhan se nakkasi mokoma joten olo on nyt hyvin ei-fiksu ja hyvin ei-syvällinen. Tänään sentään kykenen jo olemaan istuvassa asennossa ja kirjoittamaan lauseita. Eilen se ei tuntunut mahdolliselta. 

Mutta niin, 22-Pistepirkko. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin bändin livenä, vaikka pirkot ovatkin keikkailleet Joensuussa viime vuosina useampaankin kertaan. Jotenkin vain onnistuin joka kerta olemaan jossain muualla juuri silloin kun bändi oli kaupungissa. 

Siskoni sen sijaan on käynyt katsomassa pirkkoja aiemminkin ja häneltä kuulemani perusteella osasin odottaa  pitkää ja hyvin mielivaltaista settiä, eli koskaan ei voi olla varma, mitä biisejä sieltä tulee. Ja koska en ole bändin aktiivinen kuuntelija enkä siis tunne kuin pienen osan heidän laajasta tuotannostaan, suurin osa Kerubissa kuulluista biiseistä olikin itselleni ennestään tuntemattomia tapauksia. This Time ja Rally of Love olivat setin hiteintä osastoa, ja itseäni miellyttivät suuresti myös Rat King sekä Espen tulkitsema Tired of Being Drunk. Hieno oli myös Richard Berry / The Sonics-cover Have Love, Will Travel. 

Encoreineen päivineen bändi soitti reilun puolentoista tunnin pituisen keikan josta jäi mukavan leppoisa olo. Bändi vaikutti hyväntuuliselta ja jopa (kuulemma) yleensä melko kärttyisen oloinen P.K. näytti ei-niin-kovin happamelta. Siskoni kanssa totesimme, että jos oltaisiin sukua, pistepirkot olisivat kyllä cooleimmat sedät ikinä. 

Päivän piristys: Rubik ja The Capital Beat Kerubiin

Riemastuin suunnattomasti kun huomasin naamakirjaa selatessani, että Kerubin tämän kevään ohjelmisto on täydentynyt Rubikilla, The Capital Beatilla ja paikallisella Mullets n' Bulletsilla. Juhlaa! Pitää heti merkkailla päivät kalenteriin ja huolehtia siitä, että olen maisemissa silloin. Rubikin olen nähnyt livenä vain kerran, Rokissa 2009. Tämä epäkohta korjaantuu onneksi nyt. Rubikin Laws of Gravity -sinkusta vaahtosinkin jo joku aika sitten. 

The Capital Beatin keikka Kellarissa reilu vuosi sitten pääsi parhaiden keikkojen listalleni ihan heittämällä. Vaikka ulkona oli tuhoton pakkanen, bändin letkeä soitanto sai sen unohtumaan täysin ja tunnelma oli kuin heinäkuisella Rentolavalla; tanssivia ihmisiä, hymyjä ja hyvää tuulta. Tässä on nyt vain se pieni vika, että silloinen keikkaseurani on siellä pirun Japanissa!  On siis lähdettävä letkeilemään ihan itseksensä.

Tuolta voi käydä kuuntelemassa vaikkapa The Capital Beatin tuoreehkon sinkun Sweet, sweet.  Stupido Recordsin sivuilta lueskelin biisiin liittyen seuraavaa: "Maailman arvostetuimpiin kuoroihin lukeutuva Soweto Gospel Choir esiintyy suomalaisen The Capital Beat -yhtyeen uudella Sweet, sweet -singlellä. Single julkaistaan 13. joulukuuta. Kaksinkertainen Grammy -voittaja Soweto Gospel Choir kiertää maailmaa säännöllisesti ja on työskennellyt mm. Red Hot Chili Peppersin, Aretha Franklinin, Celine Dionin ja Diana Rossin kanssa. Kuoro esiintyi Oscar-gaalassa vuonna 2009 ja oli ehdokkaana parhaan soundtrackin kategoriassa (Disney & Pixar; Wall-E)." 

Johtuneeko omasta radion kuuntelemattomuudestani vai siitä, ettei biisiä ole mitenkään erityisemmin hypetetty, mutta vasta nyt törmäsin koko asiaan ensimmäisen kerran, kun lähdin selvittelemään että onkos bändiltä tullut mitään uutta sitten debyyttialbumin. Luulisi, että tuon kokoluokan yhteistyötä olisi mainostettu vähän laajemmin. Tai sitten vaan olen itse elänyt pää pussissa, who knows. 

***

Avauduttakoon vielä siitä, että läppärini on vedellyt viimeisiään lähes siitä asti kun se hankittiin viisi vuotta sitten. Susi jo syntyessään, raukka. Se on elänyt joten kuten lisämuistilla ja muilla apukeinoilla avitettuna, ja viimeisen vuoden verran se on toiminut jopa ihan kohtuullisesti. En muista, milloin se olisi viimeksi kaatunut, mikä on varsin harvinainen ilmiö. Näyttö siitä vaihdettiin viime talvena. Nyt on verkkokortti alkanut ilmoitella toimimattomuuden merkkejä ja oma mittani alkaa olla sitä kuuluisaa viimeistä pisaraa myöten täynnä. Sitä viimeistä pisaraa odotellessa aloin etsiskellä Internetin ihmeellisestä tietoverkosta ehdokkaita uudeksi elämänkumppanikseni vain todetakseni, että sopivassa hintahaarukassa liikkuvia vaihtoehtoja on ihan liikaa ja oma ymmärrykseni aiheen tiimoilta vähintäänkin rajallinen. Mutta sen verran tiedän, että uuden ystäväni kannessa ei tule olemaan kirjaimia H ja P. 

Onko kuiva keikkakausi ohitse?

Manailin ensimmäisessä postauksessa sitä, ettei täällä ole edes kunnon keikkapaikkaa. Ei ole vielä, mutta kohta on: kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen Rocklubi Kerubi tekee paluun entistä uljaampana, kun Kulttuurikeskus Karjalantalo avaa ovensa kansalle. 11.2.2011 tulee siis olemaan juhlapäivä Joensuun musiikkiväelle. Itselleni tuo kevään tuleva ohjelmisto ei ainakaan vielä tarjonnut mitään erityisherkkua, mutta pari vois-käydä -nimeä tuli vastaan: 22-pistepirkko pitänee mennä lopultakin katsomaan, sen verran monta kertaa sen olen onnistunut syystä tai toisesta missaamaan. Samuli Putroa voisi myös käydä kuulostelemassa. 

Ihana paikallinen räminäryhmä Eläin nähtävästi julkaisee keväällä uuden levyn ja keikkailee Kerubin Salissa sen tiimoilta.  Eläinhän julkaisi s/t -ensilevynsä tämän vuoden helmikuussa ja ensimmäinen sinkku Peter Pan pyöri YleX:llä viikon tehona. Vaikka pääasiassa kuuntelenkin aika toisenlaista musiikkia, Eläimen äkkivääräksi luonnehdittu älykköpunk viehättää jollain omituisella tavalla. 

Väkisin tulee tuota Kerubin keikkalistaa katsellessa déja vu -fiilis: nämä samat nimet on nähty Karjalantalon alakerrassa toimineen Kellarin lauteilla ennenkin. Sitä vetävää indiepoppia odotellessa, toivottavasti sellaistakin tänne lakeuksille saataisiin. Asetankin toivoni Sulon päivään, jolloin Kerubissa julkistetaan Rokin 40-vuotisjuhlavuoden ilme ja ensimmäinen satsi varmistuneita esiintyjiä. Puskissa on kuulunut kuisketta, että sieltä olisi jotakin päräyttävää tulossa. Saas nähdä, eihän Sulon päivään ole enää kuin pari kuukautta. 

***

Talvella pakkaaminen on syvältä. Parin päivän reissu ja pari vaatekertaa; niinhän sitä luulis. Mutta kun ottaa huomioon pitkät junamatkat, taapertelun hyisessä Helsingissä ja epäilemättä vähintäänkin viimaisessa Tukholmassa, hikoilun terminaalissa ja ostoksilla ja sen, että pitäisi olla edustavana iltaelämässä niin ei se oo ihan helppoa eikä nopeaa. Ja heitin jo suosiolla matkalaukkuun tyhjän repun sitä varten, että kuitenkin niitä tuliaisia tulee ostettua ihan sikana niin eipähän tarvii sitten roudata miljoonaa muovipussukkaa jotka hajoilee pakkasessa ja leviää pitkin junan käytäviä kotimatkalla. Flunssa alkaa olla jokseenkin taltutettu, tai sit tää on vaan välipäivä ja huomisaamuna on helvetti valloillaan. Onneksi osasin varautua myös siihen vaihtoehtoon ja pakkasin matkalaukkuun apteekin. Pitäis varmaan tökätä kameran akku laturiin vaikka pimeäähän siellä on kuitenni, mitään valokuvia pysty ottamaan. 

...Alan kohta kuulostaa ihan mielensäpahoittajalta. Ihanaa. Palataan asiaan jahka taas kotiudun.