Vuoden 2011 parhaita juttuja pähkinänkuoressa

Voisin väittää, että henkilökohtaisesti vuosi 2011 on ollut minulle mitä mainioin vuosi. Uutta musiikkia en ole ehtinyt kuuntelemaan läheskään niin paljon kuin alkuvuodesta olin päättänyt, mutta toisaalta en ole siitä erityisen pahoillani, kun syyt musiikin kuuntelun vähyyteen on olleet lähinnä positiivisia. Viime vuonna jaksoin paneutua vuoden musiikki- ynnä muiden juttujen erittelyyn tarkemminkin, mutta tällä kertaa saatte vain hyvin tiiviin pähkinänkuoriesityksen ensimmäisenä mieleen tulleista jutuista. 

Albumi:
Death Cab for Cutie - Codes and Keys - ilmestyi jo toukokuussa, mutta jostain syystä sain aikaiseksi kuunnella vasta syksyn tullen. Piti suorastaan tarkistaa, että ihanko oikeasti Codes and Keys tuli tänä vuonna eikä jo vuoden 2010 puolella. Näin hyvin mie seuraan aikaani. Tänä vuonna uusien albumien seuraaminen ja kuunteleminen kokonaisuuksina on jäänyt jotenkin tosi vähälle, enemmän on löytynyt yksittäisiä biisejä jotka on saaneet aikaan hyväksyvää nyökyttelyä ynnä muita positiivisia reaktioita.

Uusi tuttavuus:
Grouplove
Satuin bongaamaan Grouploven esiintymisen Conanissa, ja Colours kuulosti niin hyvälle että bändistä piti ottaa lisäselvyyttä. Perusindietouhua, mie tykkään.

Biisit:
Kavinsky - Nightcall. Tämäntyyppinen musiikki on minulle ihan uusi aluevaltaus, mutta kaikkea sitä oppii kuuntelemaan kun vanhaksi elää.


Salem Al Fakir - Virgin Mary - euroviisutyyppi pääsi yllättämään tanssituttavalla biisillä jossa lauletaan Neitsyt Mariasta ja Charlie Sheenistä.

Foster the People - Pumped Up Kicks. Kukapa tältä olisi kesän aikana välttynyt? Juuri sellainen biisi jota kuunnellaan kesällä autossa kun ollaan matkalla rannalle tai mökille tai festareille. Miten tästä ei voisi tulla hyvälle tuulelle?


Keikat:
The National @ Kulttuuritalo 3.3.2011
Melt-Banana @ Ilosaarirock, 16.7.2011
VETO @ Lutakko, 9.12.2011 - VETO käväisi Suomessa neljän keikan kiertueella joulukuun alussa ja bändin esiintyminen Lutakossa oli syksyn ainoa keikka, joka sai aikaan musicgasmin. Tästäkin oli tarkoitus kirjoitella laajemmin, mutta elämä vei mennessään. Toiveissa on nähdä VETO kotimaassaan ensi kevään aikana. Keikan kovimpia biisejä olivat näin jälkikäteen muistellen Blackout, Built To Fail ja You Are A Knife.

Leffat:
Somewhere
Drive
Tämänvuotisia ykkösleffojani yhdistää tietty vähäeleisyys ja järjetön tyylikkyys. Näistä ei tarvinne sanoa enempää, molemmat leffat olen kehunut jo aiemmin maasta taivaaseen.


Ja nyt: Hyvää uutta vuotta tyypit, kuunnelkaa musiikkia ja olkaa onnnellisia! Palataan asiaan ensi vuoden puolella.

Muok. No hei! Saman tien kun postaus oli julkaistu, muistin vielä yhden parhauden, nimittäin Dylan Moranin keikan Kulttuuritalolla pääsiäisen aikaan! Se oli parasta se.

I don't wanna get over you: The National Kulttuuritalolla 3.3.2011

Kolme päivää myöhemmin on vieläkin vaikea pukea mitenkään järkevästi sanoiksi sitä tunteiden ja ajatusten sotkua, jonka ensimmäinen näkemäni The Nationalin keikka sai aikaan. Ja toisaalta tuntuu, että kaikki on jo enemmän tai vähemmän sanottu - ja paremmin kuin itse osaisin. Ainakin Lauri, Jyri, Juhani ja kuulemma myös Hesari ovat jo kirjoittaneet aiheesta, käykää toki tsekkaamassa. Hesarin juttua tosin en ole saanut vielä käsiini, mutta kuulemma silkkaa hehkutusta oli sekin ja aion jatkaa samalla linjalla, joten jos ylisanat aiheuttavat allergisia reaktioita, ei kannata varmaan lukea tämän pidemmälle. 

Itse pelkäsin hirveästi joutuvani pettymään. Odotukset oli ihan luvattoman suuret, joten keikan alkupuolisko meni vähän jännittäessä, että entäs jos ei tämä tunnukaan miltään? Mutta pelko oli onneksi turha ja varsinkin encoret (About Today, Mr.November, Terrible Love, Vanderlyle Crybaby Geeks) bändi esitti sellaisella intensiteetillä että siinä ei ollut paljon yleisöllä vastaan sanomista. Se pääsi vähän yllättämään, että Bloodbuzz Ohio tuli jo neljäntenä biisinä, itse kun olisin sijoittanut sen jonnekin setin loppupuolelle. Abel rokkasi ihan hiton hienosti, mutta kovasti odottamani Fake Empire jäi jotenkin vaisun tuntuiseksi (tässä kohtaa yleisö huutaa "Ite oot vaisu!"). 

Kaikki muutkin ovat jo kertoneet, kuinka huikea oli Matt Berningerin harhailu yleisön joukossa Mr.Novemberin aikana, mutta kerron vielä uudestaan. Sitä tunnelmaa on vaikea kuvailla, kun  yleisö teki taiteilijalle tilaa tämän   karjuessa mikrofoniin "I'm mister November I won't fuck us over!" ja kuinka ihmiset kannattelivat mikrofonin johtoa ettei se takertuisi mihinkään ja kuinka kaikkien katseet seurasivat täysin lumoutuneina taiteilijan kiipeilyä katsomossa. 

Ja kun luulin, ettei tuosta voisi enää pistää paremmaksi, viimeinen encorebiisi, Vanderlyle Crybaby Geeks, vei homman taas ihan uusiin sfääreihin. Lavalle tulivat bändin lisäksi myös lämppärinä toiminut Sharon Von Etten sekä bändin tekniikka, Berninger hylkäsi mikrofoninsa ja säestys tapahtui akustisella kitaralla - ja pian koko Kulttuuritalo lauloi. Itselläni oli vesi silmässä ja pala kurkussa. Jyrin sanoin se oli taianomaisimpia hetkiä ikinä.

Tuollaisen taianomaisen hetken jälkeen olisin tarvinnut pienen hetken pimeyttä ja hiljaisuutta ennen palautumista takaisin maanpinnalle, mutta heti kun bändi oli poistunut lavalta ja aplodit vaienneet, oli pakko lähteä valumaan muun virran mukana ulos ja narikkaryysikseen. Mutta tämä keikkakokemus vain vahvisti The Nationalin asemaa elämässäni. Nimittäin siellä se on ja pysyy.  

Taianomainen mikrofonin johto.

  

I'm on a bloodbuzz

Aikaiset aamuheräämiset on syvältä, mutta ne kärsii kun on hyvä syy. Ja tämä jos mikä on hyvä syy:

Nähdään Kulttuuritalolla!

Läppäriorpoilua

On tiedättekö hirveän orpo olo ilman omaa läppäriä. Vaikka käytettävissä onkin porukoiden pöytäkone, se ei ole sama asia; käsite Personal Computer on näköjään kohdallani lopultakin toteutunut. Koneesta on tullut henkilökohtainen kapistus, enkä enää osaisi kuvitellakaan joutuvani jakamaan koneeni jonkun muun kanssa. Siksi  myös jonkun muun koneen käyttäminen tuntuu aika epämukavalta, puhumattakaan siitä elämää suuremmasta tuskasta, etteivät omat valokuvakansiot ja musiikkikirjasto ole käytettävissä kun niitä tarvitsisi. Kamerassa olevia kuvia ei viitsi ruveta vieraalle koneelle tunkemaan, olkoot siis muistikortilla odottamassa aikaa parempaa.    

Uusi elämänkumppani on tilattu, mutta sitä odotetaan saapuvaksi vasta reilun viikon päästä. (Tulossa on Samsungin R540 Intel Core i5 -prosessorilla, ATI Mobility Radeon HD 5470 -näytönohjaimella ja 500GB:n kiintolevyllä varustettuna, jos tämä puoli jotakuta kiinnostaa.) Siihen asti koneella istuminen korvautuu Final Fantasylla (edelleen), mutta myös kirpparivaatteiden modaamisella sopiviksi (Lopultakin tein sen! Eihän ne housut lojuneetkaan kaapissa kuin vuoden odottamassa että saisin aikaiseksi tehdä niille jotain) ja lenkkeilyllä kauniissa kevätilmassa hakemaan postia kylältä. (Viikonloppulehdet tulee tuohon vajaan kahden kilometrin päähän, eli oikein passelin pituinen lenkki laiskan liikuttamiseksi.) 

***

Torstaina sitten metsän keskeltä ihmisten ilmoille; varasin matkustusaikatauluun kolmen tunnin myöhästymismarginaalin, toivottavasti se on VR:lle tarpeeksi. Saatan olla joka tapauksessa hieman innoissani. 

They give me goosebumps.

PeeÄs: Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Vuoden parhaita juttuja, osa 5: kesäbiisit

Kaikessa epäjärjestelmällisyydessäni käsittelin lokakuussa ilmestyneen Holikin kevättalven ja kevään parhauksien välissä, mutta eipä tuo tehne vahinkoa. Tänään ajattelin tehdä pienen listauksen parhaista kesäbiiseistä, koska kesä ja kesäbiisit on parasta ja koska tänä kesänä tuli kuunneltua tavallista enemmän kaikkea uutta ja mielenkiintoista. 

The Drums - Let's Go Surfing

What can I say? Kesäisyydessään samaa luokkaa kuin Goodnight Monstersin First One On The Beach ja ensi kuulemalta olin myyty. Vielä talvipakkasillakin Teatteriklubin indiediscossa pystyi palaamaan kesätunnelmiin tämän tahdissa. 

We Are Scientists - After Hours

Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin, löysin We Are Scientistsin hienouden vasta tänä kesänä. Video ei ehkä ole WASin parhaita, mutta biisi tuo mieleen aurinkoiset, naurettavan helteiset kesäpäivät ja automatkan ystävien kanssa. 

Ginger Ninja - Sunshine 

Tanskan poppi-ihmeet aiheuttivat pitkään ristiriitaisia tuntemuksia: jotenkin en osannut kokea kuuluvani bändin kohderyhmään, joksi mielsin noin 13-14-vuotiaat tytöt jotka kuuntelevat myös Tokio Hotelia ja mitä ikinä sen ikäiset nykyisin kuuntelevatkaan. Bändin Bone Will Break Metal -hitin soiminen radiossa joka aamu herätessä aiheutti myös vieraantumisen tunteita, sillä eihän se voi olla vakavasti otettavaa jos se soi radiossa - ja vielä noin usein! Mutta bändin esiintyminen Ruisrockissa oli niin viehättävän vilpitön ja hyväntuulinen ja tyypit olivat oikeasti ihmeissään, että kuinka teitä yleisöä on noin paljon? Ihan meitä katsomassa? (Päälavalla soitti samaan aikaan muistaakseni Ozzy Osbourne.) Päätin, että ei näille voi olla vihainen, pakko niistä on ainakin vähäsen tykätä ja kyllähän Sunshine edelleen saa kesämielelle. 

Erland and The Carnival - My Name is Carnival 

Tästä bändistä en tiedä yhtään mitään enkä levystäkään. Tiedän vain, että monesti mainittu siskoni jakoi tämän yhteiselle kesäsoittolistallemme ja että kyseessä on virkistävän erilainen kesäbiisi. 

Pendulum feat. Steven Wilson - The Fountain

Pendulumilta ei varmaan kukaan pystynyt menneenä kesänä välttymään. Koska Watercolour on jo moneen kertaan kuultu, en nyt ihan senkään takia pistä sitä tänne. Sen sijaan Steven Wilsonin fiittailema The Fountain pääsee parhauslistalle ja ihan syystäkin. (Eikä pelkästään siksi, että SW saattaa sijoittua aika korkealle omalla rispektilistallani, ehem.)

The National - Bloodbuzz Ohio

Tärkein viimeiseksi: Bloodbuzz Ohio kuului varmasti monina kesäöinä meidän asunnon parvekkeelta alas kadulle naapurien iloksi. Se muistuttaa öistä, jotka tuntuivat siltä kuin olisi ulkomailla; ilma oli paksua ja kuu kellotti suurena ja ruosteenpunaisena matalalla taivaanrannassa eikä hellettä päässyt mitenkään pakoon. Sinänsä omituinen yhdistelmä, koska Bloodbuzz Ohio sopisi paljon paremmin aivan toisenlaiseen säähän ja tunnelmaan, mutta tällä kertaa kävi näin. Lisäksi kyseinen biisi sijoittuu myös toiseen parhauskategoriaan kesäbiisien lisäksi: Bloodbuzz Ohion video on kirkkaasti tämänvuotinen suosikkini kaikessa cooliudessaan. I wish I was Matt Berninger.