Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. joulukuuta 2012

Sigur Rós Ilosaareen!

Väärässähän mie sit olin. Eilen olin kovasti sitä mieltä että kun se ei kuitenkaan oo se Sigur Rós niin sit se on varmaan Of Monsters and Men. Mutta se ON Sigur Rós! Ihanaa Ilosaarirokin ohjelmaryhmä, ihanaa! Tällä hetkellä tuntuu siltä että ensi kesään on ikuisuus mutta onneksi sitä kannattaa odottaa. Nyt kun ei vaan sattuisi mitään maailmanloppuja eikä isovarpaan katkeamisia eikä muuta traagista mikä estäisi bändin saapumisen Laulurinteelle. Tämä oli ehkä hienoin joululahja minkä Popparit voi hipille antaa.



Niin ja tuleehan sinne myös Hot Chip. Eipä!



(James Murphy, hiii!)




Tälle bändille on selkeästi tapahtunut jotain näiden biisien välissä.
(Ensimmäinen on Made in the Dark -levyltä vuodelta 2008, toinen vuoden 2012 In Our Heads -albumilta. Jännä.)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Ilosaari-spekulointia

Huomisaamuna julkaistaan taas viisi uutta bändikiinnitystä ensi kesän Ilosaarirokkiin. Ilosaarihan on totutusta poiketen tänä vuonna aloittanut bändien julkaisun jo näin syksypuolella ja liputkin on jo myynnissä. 

Huomenna klo 10 Ilosaaren fb-sivulla julkaistaan siis viisi ensi kesän bändiä jotka ovat Suomesta, Isosta-Britanniasta ja Islannista. Brittibändejä on niin paljon etten ala edes arvailemaan, suomalaisista luvassa on luultavasti jotakin tuttua ja turvallista. Eniten itseäni kiinnostaa tuo Islanti. Islantilaisbändeistä tulee tietysti ensimmäisenä mieleen Sigur Rós, mutta oma isovarpaani kutisee siihen malliin että voisikohan se olla viime aikoina kovassa nosteessa ollut Of Monsters and Men? Jos on, niin voisin olla suorastaan innoissani! Mutta huomennahan se nähdään, muistakaa kytätä Facebookia huomenna kymmeneltä. 

Tämä biisi on kuultu varmasti jo moneen kertaan ja videokin nähty useampaan otteeseen, mutta onneksi se kestää kulutusta.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Ilosaarirockin ohjelmalisäyksiä

Tässä viime aikoina on pikkuhiljaa tipahdellut lisää esiintyjiä Ilosaarirockin ohjelmistoon ja liputkin tulee myyntiin jo ensi viikolla. Viimeisimpiä uutisia saatiin tänään kun ilmoittivat että tulossa olis Mayhem (NOR) ja First Aid Kit (SWE). Ääripäistä puheenollen. 

Ei varmaan liene vaikea arvata kummasta itse olen enempi innoissani. (No siitä Mayhemistä, tietty! Eiku.) 

First Aid Kit.  www.ilosaarirock.fi

Fleet Foxesit, Bright Eyesit ja muut folk-popahtavat jutut tulee näistä tytöistä väkisin mieleen, jotenka ei muuta kuin kukkia tukkaan ja Laulurinteelle! Vaikka onhan siihen kyllä vielä vähäsen aikaa mutta silti.



Rokin koko tähän asti varmistunut ohjelma löytyy tuttuun tapaan täältä.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Hyvää Sulonpäivää!

Kevät on tullut, kun Sulo viettää nimipäiviään. Suomessa ei taida tintit vielä laulaa titityytä mutta täällä ne on jo ihan sekaisin keväästä ja auringosta.

Sulo toi tullessaan Ilosaarirockin uuden ilmeen, tiedon uusista tuulista alueratkaisujen suhteen ja mikä tärkeintä, ne ensimmäiset bändijulkistukset. Tänä vuonna ohjelmassa oli pari sellaista nimeä jotka pyöräyttivät sukat jalassa ympäri kerran jos toisenkin, nimittäin The XX ja 65daysofstatic.  Saatan olla innoissani. 

The XX:n debyytistä on kulunut jo pari vuotta (s/t ilmestyi 2009) ja bändi veistää parasta aikaa kakkosalbumiaan, saa nähdä mitä sieltä tulee. 65daysofstaticin olisin melkein päässyt näkemään kun olin Japanissa viime talvena, mutta luonnollisesti kaverien kanssa tajuttiin että oltiin samaan aikaan samassa kaupungissa bändin kanssa vasta keikan jälkeisenä päivänä. Mutta selvästikin kohtalo on tarkoittanut meidät yhteen; vuori tulee Muhammedin luo ja sitä rataa. On se hienoa. 

Kun kotimaisten bändien listalta löytyy vielä indielempparit Regina, French Films ja uusi kiva tuttavuus Eva&Manu, hyvältä rupeaa näyttämään tuleva Rokki! Tutustua pitänee taas myös ennestään tuntemattomiin nimiin, sieltä kun on tavannut löytyä kaikenlaista hienoa. 

Ja mitä suunniteltuihin alueuudistuksiin tulee, odotan niitä mielenkiinnolla. Sitä olenkin toisinaan itsekseni ihmetellyt, miksei Laululavan takainen kenttä ole ollut aiemmin käytössä, siellä kun lääniä ja maisemaa riittäisi. Sillekin tosin löytyi pätevät perustelut aluevastaava Kaisu Leinosen haastattelusta, eli käytännössä kyse on täysin maaperän kantokyvystä ynnä muista rakenteellisista seikoista. Kannattaa lukaista tuo haastattelu jos aihe yhtään kiinnostaa ja vilkaista voi myös aluekarttaa. Rokki tulee tänä kesänä näyttämään vähän erilaiselta kuin ennen. 






maanantai 18. heinäkuuta 2011

Rakkauden Rokki 2011, osa 2/2

No ja sitten päästään asiaan! Tämän vuoden Rokin voisi tiivistää omalta osaltani seuraavanlaiseen listaukseen:

Ihastuttaja: Rubik
Tanssittaja: Satellite Stories
Tajunnanräjäyttäjät: Melt-Banana, Red Sparowes
Itkettäjä: Samuli Putro
Hämmentäjä: Blackfield
Festariruoka: Kevätkääryleet
Fanihetki: Steven Wilson & Aviv Geffen

Ehdin käydä katsomassa tietysti myös monta muuta keikkaa, mutta tuossa tärkeimmät. Mutta jos asiaan paneudutaan vähän tarkemmin niin toden totta, lauantain aloituspaikalla YleX-teltassa soittanut Rubik oli ihana. Yleisöä ei ollut hirvittävän paljon, mutta paikalle vaivautuneet olivat heti fiiliksessä mukana ja oli ihanaa nähdä ympärillään hymyileviä ja tanssivia ihmisiä. (Mie viljelen nyt ihan liikaa sanaa "ihana" ja "ihastuttava" mutta kun siltä nyt vain tuntuu, eli en ole edes pahoillani.)

Rubik. Kuva: Laura Hotulainen

Kuten etukäteen uumoilinkin, heti Rubikin jälkeen Rekkalavan avannut Satellite Stories sai kuin saikin tanssit aikaan ja yleisöä oli ilahduttavan paljon varhaiseen ajankohtaan nähden. Oli hienoa katsoa, miten bändi itsekin tuntui olevan vilpittömästi innoissaan saamastaan vastaanotosta; varsinkin solisti Esalla tuntui olevan suupielet korvissa koko keikan ajan. Äärimmäisen hyvillä mielin matka jatkui merchandise-kojun kautta YleX-telttaan kuuntelemaan Villa Nahia, joka huojutti yleisöä. 

Lauantain Rentolava-annos tuli Raappanan muodossa, sunnuntaina tanssittiin Uuden fantasian tahdissa. Freemanin fiittaus oli tietysti keikan odotetuinta antia ja sieltähän se Liian myöhään tulikin. Viikonlopun kotikaupunkilaiset Holik ja Dirge Organ molemmat vetivät varmat keikat pienehköille yleisöille. Kuten verkkotoimitus jutussaan totesi: "Hyvät joensuulaiset, saa niitä oman kaupungin bändejäkin diggailla aivan avoimesti!" 

Lauantain kohokohta oli tietysti japanilainen Melt-Banana, jota oli odotettu kaikki raajat ristissä siitä pelosta, että entä jos jokin vielä meneekin vikaan ja bändi joutuu peruuttamaan. Onneksi mitään ei sattunut ja bändi saatiin Sue-lavalle olemaan häiritsevän sekopäinen ja ihana! Oli hienoa katsoa, miten keikan aikana eturivin suunnasta huojui aina toisinaan täysin kaikkensa antaneen näköistä porukkaa, joka suuntasi ulkoilmaa kohti viilennyksen toivossa. Itse pysyin miksauskopin tuntumassa turvassa eturivissä riehuvalta pitiltä, joka tuntui vain yltyvän loppua kohden. Keikan hienointa antia olivat bändin soittamat kahdeksan lyhyttä kappaletta, jotka olivat todella lyhyitä; muutamien sekuntien pituisia meluvalleja, joiden väliin solisti Yasuko Onuki heläytti kimeällä äänellään "kiitos!" ja yleisö puhkesi villeihin aplodeihin. Oli se hienoa. 

Melt-Banana. Kuva: Laura Hotulainen

Sunnuntain aloitti omalta osaltani Samuli Putro, joka sai vasta heräilevän rokkikansan huojuskelemaan ja taputtamaan innokkaasti mukana. Putro antoi tästä tunnustusta ja kiitosta kehuen yleisöä ihanaksi, kun näimme taputtamisen vaivan krapulasta huolimatta. Itselleni erityisesti Älä sammu aurinko ja Tuhkaa korulippaassa saivat itkun silmään ja palan kurkkuun ja samalla haihtuivat kaikki epäilykset siitä, sopiiko Putro päälavalle. Mieshän oli siellä kuin kotonaan ja yleisö suorastaan söi hänen ja hurmaavan viulisti Elina Katajamäen kädestä. 

Samuli Putro. Kuva: www.ilosaarirock.fi

Sunnuntain ja koko viikonlopun viimeistelevä oh-my-god-fanihetki tuli, kun bongasin parivaljakon Steven Wilson - Aviv Geffen tallustelemassa rennosti selkäni takaa. Onnistuin kokoamaan itseäni sen verran että kävin kohteliaasti tiedustamassa herroilta nimikirjoitusta (ihailtavan sujuvalla englannilla tilanteen jännittävyyden huomioon ottaen) ja sain haluamani kohteliaiden toivotusten kera. Tämä hetki korvasi aika paljolti sen, ettei Blackfieldin keikka sitten loppujen lopuksi ollut läheskään yhtä tajunnanräjäyttävän hieno kuin olin odottanut etukäteen. En kuitenkaan jaksanut tästä ottaa murhetta puseroon, vaan olimme toverieni kanssa lähinnä hämmentyneen huvittuneita muun muassa herra Geffenin paitamanööverien ansiosta. 

Blackfield on livenä mielenkiintoinen paketti, kun Wilson on lavaesiintyjänä tunnetusti jokseenkin hillitty ja Geffen puolestaan suorastaan glamiin päin kallellaan dramaattisine elkeineen. Vanhempi biisimateriaali toimi hienosti, mutta uudemmista en ole vieläkään täysin vakuuttunut. Ehdin kuunnella Welcome to my DNA:n läpi pari kertaa ennen keikkaa ja jotenkin siitä jäi vähän laimea kokonaiskuva. Että Porcupine Treen seuraavaa Suomen vierailua odotellessa. 

Blackfield ja Geffenin paitamanööveri. Kuva: www.ilosaarirock.fi

Vaimeahkon jälkimaun jättäneen Blackfieldin jälkeen illan ja koko festarin viimeiseksi jäänyt rasti Red Sparowes oli positiivinen yllättäjä, jonka lähestulkoon olin suunnitellut jättäväni väliin. Onneksi en jättänyt, sillä seisoin koko keikan ajan paikoillani huojuskellen muun yleisön mukana kun bändi ryöpytti äänivalliaan aaltojen lailla ja kaikki ajatukset tyhjenivät päästä keikan ajaksi. Screeneillä pyörivät videot olivat välillä aika ahdistaviakin, mutta samalla tosi hypnoottisia. Huomasin jossain vaiheessa piilolinssien kuivuneen kiinni päähän kun olin unohtanut räpytellä, tuijotin vain kalantuijotusta jonnekin tyhjyyteen näkemättä oikeastaan mitään.

Sparowesien jälkeen kompuroin räpytellen ulkoilmaan ja totesin, että eiköhän tämä ollut tässä. Kotiin päin hipsiessä tosin tuntui siltä, että jos armoa anelevat jalat ja selkä yhtään antaisivat periksi, tekisi mieli lähteä vielä Kerubiin tanssimaan The Capital Beatin tahdissa, mutta pakko oli uskoa kun fysiikka sanoi että nyt ei muuten enää pysty, festaroidaan sitten ensi vuonna lisää. 

Paljon onnea Ilosaarirock 40v! 

Lauantai-ilta ja Hudahuda. Kuva: Laura Hotulainen

Rakkauden Rokki 2011, osa 1/2

No huh huh, tyypit, huh huh. Rokki oli taas juuri niin luotettavan ihana kuin sopi odottaakin ja nyt on taas kroppa ihan vainaa eikä tänään kyllä lähdetä kotikynnyksen yli yhtään mihinkään. Sen voi suorastaan tuntea luissaan kuinka kaupunki tyhjenee ympäriltä sillä aikaa kun itse lojuu kotisohvalla hyvittelemässä kovia kokeneita kävelyelimiään. 

Minun osaltanihan Rokki alkoi jo maanantaina Kerubista, jossa oltiin ystävän kanssa kuulemassa Rokkirauhan julistusta ja Suomi-indien kolmea cowboyta eli Leinonen-Härkönen-Laurila-trioa, jotka soittelivat omia suosikkejaan Ilosaarirockin 40-vuotisen taipaleen varrelta. Keikalla kuultiin muun muassa Ville Härkösen versio Jenni Vartiaisen Duran Duranista, mutta myös vanhempia Rokkiklassikoita. Rokkirauhan julistus mukaili perinteistä joulurauhan julistusta, ja olisikin mukavaa jos siitä kehittyisi jokavuotinen perinne.

Ville Leinonen helteisellä Kerubin terassilla. Kuva: Unia

Koko viikon ajan torin ympäristössä oli hyörinää ja pyörinää Popkadun merkeissä, ja tulipa itsekin pysähdyttyä pariin otteeseen kuuntelemaan katusoittajia ja fiilistelemään festaritunnelmaa. Muun muassa torilavalla esiintynyt paikallinen folkpop-bändi Himotus oli oikein ihastuttava.

Tiistaina ja keskiviikkona olin talkoohommissa rakentamassa Ravileirintää hyvin vaihtelevien sääolosuhteiden armoilla. Oli tuulta, paahdetta ja ukkosta eli keliä joka lähtöön. Raksailuhommien jälkeen pääsi sitten nauttimaan festaroinnista ja tarjolla olevista ilmaiskeikoista ihan täysin rinnoin: käytiin kaverien kanssa kuuntelemassa ainakin Nopsajalkaa, Saraa ja Eläintä. Nopsajalka sai keskiviikkona Kerubin Saliin aikaiseksi ihan mahtavat Rentolava-tunnelmat! Torstaina oli vuorossa Sara joka soitti uusia biisejään, joista en oikein vielä osannut päättää mitä mieltä olisin. Ihan poppiahan ne vanhempaan tuotantoon verrattuna ovat, mutta Veden äärelle taisi ennakoida tätä kehitystä jo siinä määrin, ettei tämän poppiutumisen pitäisi kenellekään tulla yllätyksenä. Eläin veteli tupaten täydelle Teatteriravintolan lasiterassille koko uuden albuminsa alusta loppuun ja encoreksi muutaman vanhemman biisin. 

Rokkitunnelmointia kirkon takana. Kuva: Unia


Rokkiperjantaita vietettiin toveriporukalla kirkon puistossa, jossa oli yllättävän vähän porukkaa. Sulo-klubille en hankkinut lippua, vaikka Ultramariini olisikin kyllä ollut kiva nähdä. Ilta meni ihmisiä ja festarihumua fiilistellessä oikein kivasti ja nukkumaan piti sonnustautua ihmisten ajoissa että jaksaisi itse viikonlopun sitten tallata aluetta päästä toiseen. Siitä lisää seuraavassa postauksessa, ettei tästä tule ihan hillitöntä romaania.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Festarittoman viikonlopun kitisijä

Yhyy. Tänä aamuna olin ajelemassa mökille kun radiossa juttelivat Ruissista. Tuli siinä sitten mieleen että niin, miks mie en ole parasta aikaa ajelemassa Turkuun, miks mie oon menossa mökille siivoamaan? Miks mie olin viime kesänä Ruississa vaikka tänä vuonna siellä olis paljon paremmat bändit? No, elämä on täynnä valintoja ja sattumien summia ja tässä sitä nyt ollaan, kotona kitisemässä kun vois olla festaroimassa. 

Ei mutta oikkeesti sitähän mie vaan, että ihan tolkuttoman hienoa festariviikonloppua kaikille Ruissiin reissaaville tai siellä jo festaroiville! Mie pidän köyhän festarit, kieriskelen kuulokkeet päässä kotinurmella ja kuuntelen The Nationalia ja Elbow'ta ja oon tyytyväinen kun kukaan ei tallo päälle vaan niin voi tehdä täysin turvallisesti. Omat festarointini aloitan sit ensi viikolla, kun Rokkiviikko Popkatuineen kaikkineen pyörähtää käyntiin. Tiistai ja keskiviikko meneekin talkoohommissa, mutta muina päivinä voin fiilistellä koko kesän parasta viikkoa, jolloin ehdottomasti kannattaa olla Joensuussa eikä missään muualla. 

Köyhän naisen kesäfestarit. 

torstai 2. kesäkuuta 2011

Rokkisuunnitelma: Sunnuntai

Ja Rokkailuhan jatkuu. Siinä missä lauantai painottui suurelta osin Rekkalavan suuntaan, sunnuntaille en ole ohjelmasta ympyröinyt yhtään Rekkalavan bändiä. Festarikävijän elämä on valintoja täynnä.

Sunnuntai alkaa kello 13 Sue-lavalta, jossa soittaa Minä ja Ville Ahonen. Sen verran runsasta hehkutusta ryhmä on saanut osakseen, että onhan sitä mentävä katsomaan. Täytyy tunnustaa että vasta juuri ennen kuin aloin kirjoittaa tätä postausta kaivelin bändin MySpacen esiin ja laitoin soimaan. Ensimmäisistä tahdeista ja laulajan äänestä tulee mieleen Aleksi Ojala, kind of. 

Leppoisan aloituksen jälkeen Rokkisunnuntai jatkuu päälavan tuntumassa Samuli Putroa kuunnellen. Putron keikka Kerubissa jäi harmi kyllä väliin kun olin muualla silloin, mutta paikataan aukko sitten heinäkuussa. Älä sammu aurinko saa aivan varmasti Laulurinteelle kerääntyneen yleisön laulamaan - kovaa ja hymyillen. 



Sittenpä olisikin aika talsia Rentolavan suuntaan, missä soittelee kello 15 Uusi Fantasia. Tähänkin ryhmään on itselläni melko ohut tarttumapinta ja hittibiisi Liian myöhään herättää lähinnä negatiivissävytteisiä muistoja (mistä on kiittäminen kelloradiota ja varhaisia aamuherätyksiä syksyllä, kun kappale oli tiheimmässä rotaatiossa YleX:llä), mutta siitä huolimatta jokin Uudessa Fantasiassa kovasti kiehtoo ja aion ottaa asiasta lisäselvyyttä ennen Rokin melskeitä.

Tässä välissä on aika hengähdystauon ja ruuan metsästyksen, kun päälavalla melskaa Stam1na ja Rekkalavalla joensuulainen Dusha Pitera, yksi harvoja suomalaisia bändejä (jos ei peräti ainoa, mistä minä tiedän?) jotka tekevät musiikkiaan venäjäksi ja ovat myös käyneet rajan takana esiintymässä.

Se virallinen Rokkieväs.

Kello 17 Sue-lavalla soittaa seuraava indiekiinnostus, vahvasti Amerikkaa huokuva The Latebirds. Myöhäisten lintujen jälkeen voisi joko lepuutella jalkojaan (mikä on aina hyvin varteenotettava ajatus) tai mennä kuuntelemaan päälavalle Stellaa tai Rekkalavalle Pertti Kurikan nimipäiviä. Jalkojen lepuuttelun voi tietenkin myös yhdistää kumpaan hyvänsä bändiin, kun valikoi istumapaikkansa taktisesti oikein. Stellahan julkaisi uuden levynsä toukokuussa ja olen kyliltä kuullut kommentteja, että bändin sointi on muuttunut entistä suuremmaksi ja ehkä progemmaksikin. Sen verran olen itse ehtinyt uutta Stellaa kuulla, että voisin myöntyvästi hymistellä noihin kommentteihin. 

Jalkojen lepuuttelu tulee tarpeeseen, sillä seuraavassa slotissa on itselleni tärkeimmän ja odotetuimman Rokkivieraan vuoro, kun Blackfield soittaa YleX-teltassa kello 19. Welcome to my DNA -albumia en ole vielä hankkinut, mutta kiinnostaa kyllä kuulla, mihin suuntaan Wilson-Geffen-parivaljakon yhteistyö on lähtenyt kehittymään. Albumilta julkaistu Waving -single ei oikein vakuuta, mutta kokonaisuutta ei ole ennenkään kannattanut tuomita sinkkujen perusteella. Tältä keikalta odotan joka tapauksessa vähintäänkin tunteenpurkauksia ja hienoutta ja liikuttuneisuutta. Jos ei niitä tule, olen hyvin pettynyt itseeni - tai bändiin. 



Blackfieldin jälkeen takki alkaa olla aika tyhjä. Jos vielä jaksaa, voisi käydä heilumassa päälavalla soittavan Madnessin tahtiin, sillä ska on aina hieno asia. Loppuilta meneekin varmaan alueella hengaillessa, sillä illan viimeiset bändit ovat jo Käy-Tsekkaamassa-Jos-Vielä-Jaksat -osastoa. Red Sparowes kyllä kiinnostaisi, mutta joku roti nyt kuitenkin, ja Neljä Ruusua...No, se on Neljä Ruusua. Mutta eihän sieltä kuitenkaan raaski lähteä kesken pois, joten luultavasti istun Neljät Ruusut jossakin päälavan tuntumassa rinteellä ja suren sitä, että kohta tämäkin hienous jo päättyy ja sitten kesä on ohi. Mikä siinä onkin, että joka vuosi kesä tuntuu päättyvän siihen, kun Ilosaari vaikenee, siitäkin huolimatta että säiden ja kaiken muunkin puolesta kesä jatkuu parhaassa tapauksessa vielä lähes puolitoista kuukautta. Mutta niin se vain menee. Rokkisunnuntai-illasta alkaa jälleen vuoden mittainen odotus. 

tiistai 31. toukokuuta 2011

Rokkisuunnitelma: Lauantai

Ilosaarirockiin on tällä hetkellä 44 päivää, 21 tuntia, 17 minuuttia ja 7....6....5....sekuntia. Rokin ohjelma on nyt valmis ja aikataulut julkaistiin tässä jokin aika sitten, joten ajattelin katsastella vähän että miltä se oma Rokki alkaa näin etukäteen näyttämään. Koskaanhan ei etukäteen suunnitellut katsomiset ja katsomatta jättämiset toteudu, mutta suunnitelma on aina hyvä olla että sillä voi sitten heittää vesilintua. Ja pitäähän Rokkia fiilistellä jo hyvissä ajoin, hyvä valmistautuminen on puoli festaria tai jotain sen tapaista.

Sisäänpääsyni Rokkiin lunastan talkootyöllä ja suosittelen sitä kyllä muillekin, mukavaa hommaa on. Vapaaehtoishommien ehdoton plussapuoli on tietysti se, että jos lompakko on niin laiha ettei Mattikaan siellä enää viihdy, ei festarointi silti ole täysin poissuljettu vaihtoehto vaan pienellä työpanoksella (noin 10-12 tuntia)  voi itsensä festivaalille ansaita. Tuolta voi käydä lueskelemassa lisää jos ajatus kuulostaa houkuttelevalta. Ja sitten itse asiaan.

Lauantaina aion heti porttien avauduttua kipaista YleX-teltan suuntaan katsomaan Rubikia, joka soitteli ihanan keikan Kerubissa ja jolta odotan aika paljon, varsinkin kun ovat vaativalla aloituspaikalla. Heti Rubikin jälkeen voikin tallustaa kevyen siirtymätaipaleen Rekkalavalle, missä soittelee tuore oululaistapaus Satellite Stories, josta kaikki musiikkiblogit ovat viime aikoina kirjoitelleet hyvin innostuneeseen sävyyn - ja niin teen itsekin juuri nyt. 

www.satellitestories.com

Kaikki musiikkiblogeja lukevat, indiediskoissa käyvät tai muuten vain musiikinlajista kiinnostuneet ovat varmasti kuulleet Satellite Storiesia, tiesivätpä sitä itse tai eivät. Helsinki Art Scene ja Kids Aren't Safe in the Metro ovat tanssittaneet indien ystäviä viime syksystä saakka ja bändi julkaisi taannoin uuden singlen Family, jota blogistit ovat hehkuttaneet melkoisesti. Ei liene suuri työ tälle party-indietä soittavalle porukalle saada Rubikin lämmittelemä poppikansa tanssimaan villisti Rekkalavan aurinkoisessa alkuiltapäivässä. Itse ainakin odotan tältä orkesterilta melkoisen hienoa Rekkalavan avausta. 

Satellite Stories - Family by satellitestories

Omasta puolestani Rokin avauksesta tulee melko raskas, kun Rubik-Satellite Stories -putken perään tulee vielä Villa Nah, jonka missasin viime kesänä Ruississa ja joka nyt on ehdottomasti mentävä katsomaan. Saattaa joutua vähän tanssimaankin. Sitten tulee onneksi huilitauko, seuraava must-see taitaa olla kotoisa Holik Rekkalavalla. Holik julkaisi viime perjantaina Deadweight-singlen, josta en jauha enempää kun olen tainnut biisin ennenkin mainita, puhukoon puolestaan tällä kertaa.


Deadweight by holikband

Illan puolella jo ollaan, mutta vielä jos jaksaa, niin voisi käydä Rentolavalla vilkaisemassa rennosti Ojos de Brujoa ennen kuin taapertaa koko festarialueen halki takaisin Rekkalavalle The Dirge Organia katsomaan.

The Dirge Organ. Kuva: Jussi Ratilainen
The Dirge Organ on sekin kotoisasti joensuulainen bändi, joka voitti keväällä järjestetyn Rokit!-bändikisan ja lunasti sillä paikkansa Rekkalavalta. Kuulin kisan finaali-iltana jonkun luonnehtivan bändiä discoensemblemäiseksi, eikä tuo luonnehdinta mielestäni mene kovinkaan pahasti huti. Tanssittavaa indietä on tämäkin, mutta ihan eri tavalla kuin Satellite Stories.

The Dirge Organ - Black Cars by The Dirge Organ

Illan viimeiset rypistykset on vielä arvuuttelun alla: mennäkö hemppistelemään Kate Nashin tahdissa vai jaksaisiko vielä heilua Melt-Bananan meiningeissä? Tällä hetkellä olen vahvasti jälkimmäisen kannalla.

Illan huipennus on tietysti Sielun veljet, jota pitänee kavuta rinteelle katsomaan istualtaan käsin, tässä vaiheessa alkavat jalat olla melko varmasti muussina. Uskallan arvailla, että eiköhän 40-vuotisjuhlan kunniaksi ole myös jotain silmänruokaa kehitelty, sitä odotellessa.

Katsotaan sitten, milloin saan aikaiseksi ruotia sunnuntain läpi - tai saanko ollenkaan. Stay tuned.

PeeÄs. Rokin aikataulu kokonaisuudessaan löytyy täältä. Sitä te kuitenkin etsitte.  

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Päivityksiä Ilosaarirockin ohjelmistoon

Tänään tuli taas tukku lisäyksiä juhla-Rokin ohjelmistoon: muun muassa Kate Nash ja The Exploited saapuvat kesällä Laulurinnettä sulostuttamaan. Koko tähänastisen kattauksen voi käydä katsastamassa tuolta. Itseäni eniten ilostuttavat tämän päivän ilmoituksista Villa Nah, jonka jostain syystä missasin viime kesän Ruississa, Rubik joka on aina juhlaa ja Satellite Stories josta ensin olin että häh, mikä? Mutta sitten tajusin että ai se on TÄMÄ - bändi joka putoaa samaan kategoriaan edellisen postauksen bändien kanssa. Tulossa on oikein jeppinen Rokki ainakin omalta kannaltani katsottuna! 
Kate Nashin kanssa minulla on vielä kana kynittävänä - en nimittäin oikein vielä tiedä, pitäisikö siitä tykätä vai ärsyyntyä vai olla vaan välittämättä. Ei nämä brittiläiset laulajaneitoset ole oikein tutuinta aluetta joten korva vaatii vähän totuttamista.

Niin ja CMX ei sitten tulekaan. Harmillista niille, jotka bändistä tykkäävät. 

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ilosaarirock 2011: Sielun veljet mutta on siellä muutakin!

Eilen olin siis Kerubissa todistamassa puolilta öin Ilosaarirockin juhlavuoden ohjelmajulkistusta. Porukkaa oli pipona, ilma oli sakeaa ja tunnelma katossa. Oli jotenkin tosi hienoa seurailla yleisön reaktioita kun nimiä alkoi tippumaan. Tuntui, että jokaiselle löytyi jotakin ja jokainen artisti herätti jonkinlaisia reaktioita. Tosin huomasin olevani lähes ainoa, joka reagoi The Latebirdsiin taputtamalla - kertonee lähinnä siitä, ettei bändi nauti mitenkään suurta tunnettuutta näillä lakeuksilla. 

Sielun veljet
Suurin yllätys oli epäilemättä ilmoitus Sielun veljien paluusta keikkalavoille uuden singlen myötä ja uskoisin, että siitä riittää puhetta ja hypetystä suuntaan ja toiseen mediassa jos toisessakin. Itse en aio aiheesta hirveästi kohkata, sillä rehellisyyden nimissä minulle bändillä ei ole erityisen suurta henkilökohtaista merkitystä ja tietämykseni Sielun veljistä on vähintäänkin minimaalista. Bändin kulttuurisen arvon ja merkityksen tietenkin tunnustan jokaisen kunnon joensuulaisen tavoin. Tämä on vähän samantapainen ilmiö kuin esimerkiksi viimevuotinen Bad Religion: ymmärsin, että nyt on klassikosta kysymys, mutten osannut ottaa sitä henkilökohtaisesti sydämenasiakseni. Mitäpä turhia, jos kerran oma musiikkimaku osoittaa jonnekin aivan eri suuntaan. 

Kuten joka vuosi Rokin ohjelmajulkistuksen yhteydessä, tänäkin vuonna tuli taas se tuttu tunne oman musiikkitietämyksen rajallisuudesta. Suurin osa julkistetuista bändeistä - varsinkin ulkomaisista - oli sellaisia, etten ollut koskaan kuullutkaan. Mutta toisaalta se on myös Ilosaarirockin hienous: lähes joka vuosi esiintyjäkaartista löytyy uusia lempibändejä, kun alkaa tutustua paremmin tuntemattomien nimien röykkiöön. Katsellaanpa vähän, miltä se esiintyjälista nyt sitten alkaa näyttämään. 

Kotimaisista Apulanta ja CMX ovat vähintäänkin itsestäänselviä valintoja juhlavuoden Rokkiin, kun kumpikin on niitä Rokin lauteilla ahkerimmin vierailleita artisteja. Happoradio ja Stam1na eivät myöskään tulleet yllätyksenä, nekin kun alkavat kuulua festarin vakiokastiin. Viikate ja PMMP sentään loistavat vaihteeksi poissaolollaan. Jokusen tovin keikkatauolla ollut Stella on työstämässä uutta albumia jonka pitäisi ainakin bändin kotisivujen mukaan ilmaantua tämän kevään aikana, eli Laulurinteellä kuullaan sitten uutta materiaalia. 

Kotoisista, uudemmista artisteista itseäni eniten kiinnostavat paljon puhuttu Minä ja Ville Ahonen, jota en vieläkään ole kuullut biisiäkään (ja se on ihan omaa saamattomuuttani, se), Uusi Fantasia, jo mainitsemani The Latebirds sekä vahvemmin ulkomailla kuin koti-Suomessa vaikuttava L.A.O.S. joka Rokissa esiintyy livekokoonpanolla L.A.O.S. live feat. MC Stapleton. Kyseessä on itselleni täysin tuntematon suuruus ennen tätä, mutta veikkaan että ehtii käydä tutuksi ennen heinäkuuta. Eikä kotimaisten kiinnostavuuksien listalta sovi unohtaa kotoista Holikia, joka epäilemättä räimii Rekkalavan tainnoksiin. 

Ja sitten ne ulkomaiset. 

Blackfield (UK/ISR)
Kaksi sanaa. Black. Field. Olen tohkeissani! Blackfield on Steven Wilsonin projekteista parasta mitä Rokkiin voi saada Porcupine Treen jälkeen, joten tästä hyvästä ohjelmaryhmä saa osakseen kunnon halauksen. Toisen puolikkaan projektista muodostaa israelilainen muusikko Aviv Geffen, kotimaassaan tunnettu rauhan puolestapuhuja. Blackfieldin kolmas albumi Welcome to my DNA ilmestyy maaliskuussa, sitä odotellessa voi katsella vaikka Lasse Hoilen ohjaamaa videota Blackfield -biisiin. (Lasse Hoile on juhlaa. Pitäisikin varmaan joskus ottaa mies esittelyyn.)

Melt-Banana (JPN)
Toiset kaksi sanaa ovat Melt-Banana. Tämä raivokkaan nopeaa punkkia mäiskivä japanilaisihme oli tulossa Rokkiin jo toissa vuonna, mutta syystä tai toisesta joutui perumaan keikkansa. Toivottavasti tänä vuonna on parempi onni myötä ja pääsemme todistamaan bändin live-esiintymistä, joka on huhujen mukaan vähintäänkin energistä. 

Muista ulkomaisista en tässä vaiheessa osaa hirveästi sanoa, mutta luultavasti aiheeseen tulee palailtua vielä kevään mittaan. Listaltahan siis löytyy muun muassa Red Sparowes (USA) josta ensi kuulemalta tuli mieleen viime kesänä Ruississa vieraillut maanmiehensä Midlake ja vähän lisäkuuntelemalla brittiläinen Mogwai. Lisäksi Laulurinteelle festarikansaa viihdyttämään ovat tulossa ainakin  Kvelertak (NOR), Aphex Twin (UK), Gentleman (GER) ja legendaarinen Buzzcocks (UK). Täydellisen listan tähänastisista julkistuksista voit käydä katsastamassa täältä ja muodostaa aiheesta oman mielipiteesi. 

PS. Niin ja tuleehan sinne Ilosaareen myös Neljä ruusua, joka soitti eilen Kerubissa comeback-keikkansa. Molemmat Alangon veljekset nähdään siis Laulurinteellä tänä kesänä. 

lauantai 12. helmikuuta 2011

Sulon päivän kynnyksellä

Huomenna, armoitettuna sunnuntaipäivänä 13. helmikuuta nimipäiväänsä viettää Sulo. Ja tiedättekös te rakkaat ystävät, mitä se tarkoittaa? No Sulon päivähän tarkoittaa tietenkin Ilosaarirockin kevään ensimmäistä ohjelmajulkistusta! Eli puolilta öin kun vuorokausi kääntyy kolmannentoista päivän puolelle, Internetin ihmeelliseen tietoverkkoon hujahtaa tieto siitä, mitä bändejä ensi kesän Rokkiin mennään katsomaan ja miltä 40-vuotias Rokki noin visuaalisesti näyttää. Jos istuskelette kotosalla odottamassa puolta yötä, Rokkifiiliksiin voi hankkiutua esimerkiksi Yle Areenassa, josta löytyy YleX:n väen kokoama muistelopätkä 40 vuotta tarinoita. 

Sen sijaan että kyttäisin tietokoneen ääressä uutiskirjettä ja Ilosaarirockin  nettisivujen päivittymistä, itse aion lähteä uudelleensyntyneeseen Kerubiin ohjelmanjulkistusta kuulemaan. Katsellaan huomenissa, miltä esiintyjäkattaus näyttää! (Voi ei, taas mie lupasin. Ei pitäis.)

Ilosaarirock 2009, päälavalla Don Johnson Big Band. Kuva: Unia