Satellite Stories - ja jokin heräsi uniltaan

Olen tässä viimeisen viikon-parin sisällä alkanut taas löytää musiikki-itseni. Sen, joka on ollut unessa varmaan viimeisen vuoden verran. Luultavasti lähinnä siksi, että on ollut niin paljon kaikkea muuta meneillään että aivojen on ollut yksinkertaisesti pakko sammuttaa jokin osa-alue, laittaa se talviunille ja odottamaan aikaa kun tilanne taas tasaantuu. 

Nyt sitä tasaantumista on ilmeisesti ollut riittävästi, kun musiikki alkaa taas kiinnostaa. Tosin olen kuunnellut lähinnä parin-kolmen viime vuoden aikana kertyneitä vanhoja soittolistojani enkä ole vielä uskaltautunut ottamaan selvää kuluneen vuoden musiikkitapahtumista. Mutta kaikki aikanaan, ja luulisin että nyt on hyvä aika havahtua kun jokainen musiikkiblogi listailee menneen vuoden parhaita juttuja. Niistä voin tarkistaa, menetinkö mitään tai olisiko tänä vuonna ilmestynyt jotakin mikä jäisi kuunteluun pitemmäksikin aikaa. 

Tämä musiikkiherääminen vain vahvistui, kun kävin tänään toverin kanssa kuuntelemassa Eläimen ja Satellite Storiesin keikat Kerubissa. Eläimen naissolistilisäyksen toimivuudesta tai onnistuneisuudesta en ole täysin vakuuttunut mutta kaikille muutos suotakoon joten jatkakaa samaan malliin jos tuntuu että tämä on se mitä tahdotte tehdä. Satellite Storiesista puolestaan tuli se kauan kaivattu hyvä mieli, jota en ole keikoista tai musiikista pitkään aikaan onnistunut saamaan, kiitos teille siitä. 

Tästä on hyvä jatkaa, ehkä blogikin aktivoituu hieman.

PS. Satellite Storiesin uusi biisi skandinaavisista tytöistä oli tosi jees. 

Lemon Accounts goes Denmark!

Jouluruokaähkyn alkaessa pikkuhiljaa helpottaa, on hyvä ladata tiskiin tulevaa vuotta koskevaa jännyyttä: blogistinne lähtee tammikuun lopulla Tanskanmaalle vaihtoon. Tarkoitus on viihtyä puoli vuotta Odensessa ja siinä opintojen sivussa käydä reissailemassa vähän niin Tanskan rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin. 

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koetan toisinaan päivittää tänne tanskalaiseen musiikkikulttuuriin ja siellä näkemiini keikkoihin liittyviä juttuja, mutta sen näkee vasta sitten kun pääsen paikan päälle, että millaiseksi arki siellä kehittyy ja miten paljon aikaa jää blogin ylläpitämiselle. Varsinainen vaihtoblogini löytyy täältä, jos on kiinnostusta lukea myös muita kuin musiikkiin liittyviä juttuja. 

Viime aikoina on päivittäminen jäänyt aika vähiin enkä minkäänlaista vuoden parhaita juttuja -listaustakaan ole ehtinyt miettimään, mutta kenties jonkinlaisen summauksen saan aikaan vielä ennen vuoden vaihtumista. Onhan tässä viisi päivää aikaa. Sitä ennen voisi kuitenkin vaikka syödä vielä vähän lisää kinkkua ja rosollia. 

Sigur Rós vs. Danko Jones - havaintoja oman musiikkimaun kehityksestä

Viime torstai oli taas niitä päiviä kun huomasin, että en ollut hirveästi miettinyt asioita kun olin aikatauluttanut päivääni. Tai lähinnä tunnelmien jatkuvuudessa tuli aika paha moka, aikatauluhan pelasi minuutilleen.  

Illan ohjelmassa oli ensin Rokumentin näytös Sigur Rós -keikkaleffa INNIstä. Mustavalkoista, häkellyttävän kaunista ja tunnelmallista, musiikki kuin valaan laulua. Sigur Rósia ihteään siis. Elokuvan aikana ja sen jälkeen olin jokseenkin hurmiossa.

(Tämä video ei ole suoraan INNIstä, mutta tämä biisi oli leffassa mukana ja siitä jäi ihan mahdottoman hyvä fiilis.)

Sitten painelin täysiä Kerubille katsomaan Danko Jonesia, jonka keikka alkoi noin 20 min. leffan päättymisen jälkeen. Tässä kohtaa lukee isolla FAIL. 

Muu yleisö oli innoissaan, minä huomasin seisoskelevani salin takaosassa kädet rokkipoliisipuuskassa. Yritin saada aivoni toimimaan oikealla - tarpeeksi matalaotsaisella - taajuudella ja vakuuttaa itselleni että kyllä tämä tästä lähtee. Muistutin itseäni jopa siitä, että tästä lipusta tuli maksettua aika paljon että ala nyt hyvä ihminen fiilistellä! Mutta kun ei vaan pystynyt. Tavallaan olin huvittunut Danko Jonesin äijäilevistä välispiikeistä, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut ihan syttyä. Biisithän oli hyviä ja meininki oli hyvä, mutta kun omat aivot olivat valaanlauluasetuksilla niin tietäähän sen, että sitä vaan pahoittaa oman ja muidenkin mielen kun vaan murjottaa silmät lasittuneina jossain nurkassa.

(Tämä pätkä ei ole Kerubista, mutta you get the picture.)



Lähdin loppujen lopuksi hyvän aikaa ennen keikan loppumista kotiin sivelemään henkistä filmifestivaalipartaani ja miettimään musiikkimakuni kehittymistä.

Totesin, että vielä kaksi-kolme vuotta sitten olisin ollut Danko Jonesista aivan vilpittömän pähkinöissäni, kenties olisin jopa jättänyt INNIn näkemättä. Tai vaikka olisinkin käynyt katsomassa molemmat, voi olla että silloin rokkenrolli olisi vetänyt pitemmän korren. Muutamassa vuodessa korvani ovat päättäneet viehättyä valaanlaulusta enemmän, eikä se liene huono asia ollenkaan, vaikka koko tämä vastakkainasettelu ja Sigur Rósin asettaminen paremmaksi saattaakin kuulostaa lähinnä ärsyttävältä indie- tai ties miltä snobbailulta. Mutta näin tällä kertaa. 

NaNoWriMosta voin kertoa, että se laahaa noin kymppitonnin tavoitesanamäärästä jäljessä ja alkaa pikkuhiljaa näyttää aika epätoivoiselta. Vielä en kuitenkaan aio luovuttaa!

Rokumentin tiimoilta saatan vielä palata asiaan jahka hivenen tokenen festarihuumastani. 

Sota on ehkä hävitty mutta taistelu jatkuu

Toimitus huomauttaa: Tämä postaus sisältää puhetta sekä säästä että joulusta, joten kyseisistä aiheista allergiaoireita saavat voinevat suosiolla hypätä suoraan viestin loppuun jossa ehkä puhutaan myös vähän musiikista. 

Suuremmin en lumesta välitä. Enkä siitä, että glögiä ja jouluvaloja aletaan tyrkyttää näin lokakuussa. 

Mutta tänä aamuna kun räntää alkoi tulla taivaan täydeltä hetikohta herättyäni, en kovinkaan pitkään jaksanut pitää vastarintaa yllä vaan päätin luovuttaa vastustamisen edes tämän päivän ajaksi. Viime vuonnahan tein sen virheen, etten tehnyt mitään jouluista silloin kun siltä olisi tuntunut, koska oli liian aikaista. Sitten kun joulu alkoi olla oikeasti lähellä, fiilis ei ollutkaan yhtään jouluinen ja koko juhlapyhät meni vähän jotenkin laimeissa meniningeissä. 

Viime vuodesta viisastuneena kävin siis joulutunteen ajamana kaivamassa pakastinta, koska ainahan siellä on torttutaikinaa, vuodenajasta riippumatta. Kaivoin myös kuiva-ainekomeroa, koska ainahan siellä on luumuhilloa, vuodenajasta riippumatta. Molempia löytyi, joten ei muuta kuin taikinalevyt sulamaan ja puutelistaan lisäys "glögi" kun porukat lähtivät kauppaan. 

Ihanan räntäisestä päivästä teki se fakta, ettei tarvinnut lähteä kotoa yhtikäs mihinkään. (Muussa tapauksessahan tämä teksti olisi vain ankaraa valitusta siitä, miten syvältä talvi on.) Luin siis ensimmäistä kertaa ikinä Sofi Oksasta (Stalinin lehmät), järjestin huonekalustoa uuteen uskoon ja asensin NESsin käyttökuntoon. Jostain syystä ranskan tehtävät jäivät tänään(kin) tekemättä. 

Kun glögi saapui kaupasta, olivat talven ensimmäiset joulutortutkin valmiina. Tonttumukeja en sentään  kaivanut esiin, ne saavat vielä odottaa vähän aikaa. En kuitenkaan ole antanut täysin periksi tälle joulutohinalle, vaikka myönnytyksiä teinkin. Ja se lumikin on jo melkein sulanut pois. 

Päivän soundtrackina toimi losangelesilaisen Grouploven debyytti Never Trust A Happy Song. Se on hyvä. 

Syksybiisejä: Yo La Tengo - Autumn Sweater

Sää viilenee, loppuviikoksi on luvattu jo pakkasasteitakin.Vanha kansa tietää kertoa, että jos ei syyskuussa kertaakaan pakasta niin että lehmänläjän voi heittää kokonaisena aidan yli, silloin syksy jää lyhyeksi ja talvi tulee nopeasti. Luotan siihen että kyllä vanha kansa tietää, vaikken olekaan koskaan kokeillut lehmänläjien heittelemistä.

Miten tämä nyt liittyi mitenkään Yo La Tengoon? No siten, että kylmä tulee. Villapaita päälle. Biisi löytyy myös Spotifysta. 

Jälkeenjäänyttä kirjahykertelyä

Tämä postaus tulee liki kuukauden jälkijunassa, mutta tulee kuitenkin. Perinteistä Joen yötä vietettiin elokuun viimeisenä perjantaina ja silloin myös kaupunginkirjasto piti tapansa mukaan poistokirjamyynnin. Tapahtumassa aiemminkin vierailleena olin jo ottanut opikseni sen, että jos paikan päälle menee vasta joskus illalla, jäljellä on vain Kuinka laitat ruokasi mikrossa vuodelta 1985 ja pari ET-lehteä. Siispä kavereiden kanssa varustauduttiin paikalle hieman ennen myynnin alkamista ja syytä olikin, kun kirjaston aula oli tupaten täynnä porukkaa. Todettiin että ihan positiivista sinänsä nähdä, että ihmisille vanha kunnon kirja edelleen kelpaa. Varsinkin halpa kirja: seinällä lappu kertoi ystävällisesti, että kaikki aineisto 0,20e. Vot! 

Pienestä koosta on joskus etua; se helpotti ryysiksessä suunnistamista ja kirjoihin käsiksi pääsemistä! Yllä olevan läjän onnistuin saalistamaan: Dostojevskin Rikos ja rangaistus, John Steinbeckin Taivaan laitumet, E.L. Doctorowin Gangsterin oppipoika, Ritva Haavikon Kirjallisuuden tulkinta ja opetus, William Faulknerin Ääni ja vimma sekä Pierre La Muren Punainen mylly. Ei paha! Varsinkin Rikos ja rangaistus sekä Ääni ja vimma aiheuttivat melkoista hykerrytystä.

Lisäksi kehaistakoon vielä Yle Teemaa, jonka kanssa olen taas oikein hyviä ystäviä: Luin tuon Punaisen myllyn, joka siis kertoo taiteilija Henri de Toulouse-Lautrecista, ja tuumailin itsekseni että olisi mukava nähdä myös kirjan pohjalta tehty filmatisointi. Kuinka ollakaan, Teema näytti sen eilen illalla! Onneksi huomasin ajoissa ja sain leffan talteen boksille. (Toivottavasti, en ole vielä tarkastanut onnistuiko tallennus. Yleensä se ei onnistu silloin, kun kyseessä on elokuva jonka oikeasti tahtoisi nähdä.)

Niin ja löytyihän sieltä poistomyynnistä myös The Vinesin Highly Evolved, jonka ostin sillä perusteella että nimi kuulosti hämärästi tutulta. (Kuuluu myös Spotifyssa.)

Päivä jona kaikki ei ole mennyt ihan putkeen mutta joka ei silti ole ihan huono päivä.

Tänään on ollut taas yksi niitä päiviä kun olisi vaan kannattanut jäädä kotiin. Tietotekniikka ja sää on olleet poikkiteloin, niin siinähän sitä on jo pienelle ihmiselle tarpeeksi kurjuutta. Toisaalta ei niin paljon kaikenlaista pientä riesaa etteikö joukkoon mahtuisi hyviäkin juttuja.

Kaksi viikkoa olen rampannut WebOodissa vahtaamassa, joko tenttitulokset on tulleet, vaikka ihan hyvin tiesin että ei ne kuitenkaan vielä ole. Joku ehkä muistaakin, miten lupasin itselleni mekon jos tentti menee läpi. No tänään ne tulokset oli tulleet ja sehän ei ollut vain läpi vaan vieläpä hyvällä arvosanalla! Tämä oli se hyvä osuus. Riemusta kiljahtaen kipaisin Monkin nettisivuille - vain huomatakseni oman ultimaalisen hölmöyteni, sillä eihän siellä mitään nettikauppaa ole. Kyllä ne kamppeet on siellä nähtävillä ja hienosti esiteltyinä, mutta ei niitä sieltä tilaamaan pysty. Ja kun lähin liike on Helsingissä niin jäi sitten mekko saamatta. Pirskules. 

Mutta hyvä uutinen on se, että Bombay Bicycle Clubin uutukainen A Different Kind of Fix on kuunneltavissa Spotifyssa. Tästä videosta tuli jotenkin aika hyvä mieli: 

Toinen hyvä uutinen on se, että loppupäivän voi pysyä kotona katsomassa leffoja ja juomassa teetä. 

Syksybiisejä: Modest Mouse - Autumn Beds

Jahas, mökiltä on palauduttu sienisaaliin kanssa ja sää on muuttunut jotenkin inspiroivaksi. Lämpötila oli aamulla noin seitsemän asteen tienoilla ja ulkona tuoksui syksy ja omenat. Jollain tavalla ulkona puuhaileminen on alkanut taas kiinnostaa ihan eri lailla kuin kesällä - ja aivan eri lailla kuin vielä pari vuotta sitten, kun en ollut millään muotoa kiinnostunut sienistä tai hirvikärpäsistä. Eilen illalla metsässä rymistellessäni mietin, että taidan lopultakin alkaa tajuta, miksi mummot ja tädit syksy syksyn jälkeen painuvat metsään silmät kiiltäen heti kun muilta töiltään ehtivät ja miksi he palaavat sieltä posket hehkuen, tulipa saalista tahi ei. Syksyisessä metsässä vaan on Sitä Jotakin. 

Tämä ei liittynyt mitenkään päivän biisiin, joka on Modest Mousen Autumn Beds. Vaikka onhan siinä kyllä kirkkaaseen syksyaamuun sopivaa helinää. Silleen jännästi.

Mökkeilyä ja sosiaalistumista

Huomenna meen taas mökille. Tällä kertaa otan mukaan tietokoneen JA nettitikun. Mihin on maailma menossa? Siihen, että sitten sieltä muurahaisten keskeltä päivitän jotain hämäriä mustikkasatoraportteja ja ilmoitan että nyt vois vähän pelottaa, kun tuo karhu on vähän turhan lähellä mökin nurkkaa. Mutta netillisyydestä huolimatta aion ottaa mukaani myös kirjoja, koska mökillä kuuluu lukea. Ja nostaa mummon perunat.

'

Ja mitä siihen sosiaalistumiseen tulee, niin vihmerimmät onkin ehkä jo ehtineet huomata, että tuonne sivun oikeaan laitaan kaiken muun mahdollisen sälän alle on ilmestynyt tommoinen tykkäysnappi. Sitä saa painaa. Saa myös käydä katsomassa Lemon Accountsin Facebook-sivua vaikkei siellä sen enempää nähtävää ole kuin täälläkään. Tai siis täällähän se kaikki nähtävä on, mitä mie höpisen. Seuraavan kerran tulee postausta järven rannalta. Hiihoo. 

PS. Tämä oli blogini historian sadas postaus. Pienet töttörööt sille! 

Viimeinen päivä ennen tenttiä -blues

Huomenna on tentti. Kahdeksan opintopisteen edestä pitäisi tietää asioita niin rituaalitutkimuksesta kuin historiallisesta antropologiastakin. Aloitin lukemisen jo heinäkuun alussa ja laskin tunnollisesti, että 21,5 sivua joka arkipäivä ennen tenttiä on juuri sopiva tahti ja ehdin mukavasti lukea kaikki kirjat kohtuullisella päiväpanostuksella. 

No ketunmarjat, koko heinäkuussa taisin lukea ehkä 60 sivua ja loput jäi elokuulle. Elokuustakin suurin osa meni kaikenlaisissa riennoissa joten nyt sitä ollaan sitten hätää kärsimässä. Tämä lienee kaikille opiskelijoille ihan riittävän tuttu ilmiö, joten ei siitä sen enempää.

Itselläni on kuitenkin paha tapa luovuttaa viimeisenä päivänä ennen tenttiä. Iskee tuttu epätoivo ja turhautuminen: en minä kuitenkaan enää ehdi oppia mitään joten kädet pystyyn ja paetaan kukkuloille. Maksan sitten sen elokuun opintotuen takaisin jos huonosti käy. Eli sen sijaan että lukisin, istun koneella ja surffailen vaatekauppojen sivuilla etsimässä mekkoa syksyksi ja kaivelen Spotifysta kivaa musiikkia, niin kuin nyt vaikka She & Him:iä.

Onneksi keksin juuri sopivan houkuttimen, jolla ehkä saan puhuttua itseni vielä takaisin kirjojen ääreen jolloin toivoa ei ole täysin menetetty: Monkin sivuilta löytyi kaksi ihanaa mekkoa, joista toisen voin luvata itselleni palkkioksi, jos tentti menee läpi. Jos ei mene, niin ei mekkoakaan heru. Ovelaa! 

Sarah by Monki

Agatha by Monki

Nämä mekonkuvat silmissä siis takaisin kirjojen ääreen.

Kesäreissu Helsinkiin

Saatiin viime perjantaina ystävien kanssa kesän paras ajatus ja päätettiin lähteä visiitille Helsinkiin. Itselleni kesäinen Helsinki ja sen nähtävyydet oli vielä jokseenkin kokematon elämys, joten päätettiin ottaa turistimoodi päälle ja visiteerattiin Korkeasaaressa, Suomenlinnassa ja Heurekassa. Keltaisessa jäänsärkijässä piti toki käydä pyhiinvaellusmatkalla ja torstaina shoppailtiin Kalliossa puistokirppiksellä. 

Keltaisesta jäänsärkijästä mukaan lähti The Futureheadsin News and Tributes (käytettynä), Biffy Clyron Only Revolutions (lopultakin!), The Drumsin s/t ja siskolle Daft Punkin Discovery. Kirppikseltä löytyi Teenage Fanclubin Songs from Northern Britain ja Rasmuksen Playboys (kyllä, olen sitä mieltä että Rasmuksen kaksi ensimmäistä levyä on oikeasti kuuntelemisen arvoisia!) sekä Entouragen kausiboksi (jonakin hämäränä Japani-versiona tosin, mutta eiköhän se futaa ihan hyvin), Saksikäsi Edward ja David Lynch-elämäkerta Lynch on Lynch. Sen kohdalla meinasi käydä klassinen virhe: laskin kirjan hetkeksi kädestäni kaivaakseni kolikoita lompakosta, niin eikös vain joku jo ehtinyt käydä siihen käsiksi ostoaikeissa. Onneksi ehätin väliin, muuten olisi saattanut kirja karata ihan nenän alta. 

Helsinginvierailun saalista.

Keskiviikkoiltana lähdettiin Lepakkomieheen, kun keikkalistoja tutkiskellessa huomattiin että Ukkosmaineen Klaus Thunder viettää siellä kolmekymppisiään keikan merkeissä. Ilta olikin ihan mahtava, keikka oli loppuunmyyty ja alakerran lämpötila oli varmasti saunomalukemissa. Keikan huipensi encorena kuultu Nöpönenä, jonka bändi esitti yleisön joukossa ja sen päätteeksi ryhmähali kaikkien paikalla olleiden kesken. Jos ei sitä ennen ollut hiestä märkä, sen jälkeen oli aivan varmasti. 

Summa summarum, kivaa että lopultakin oli aikaa olla pääkaupungissa useampi päivä ja fiilistellä sen tunnelmaa vähän paremmin. Aiemmat vierailut on aina jääneet lyhyiksi ja ankeiksi joten en ole koskaan oikein lämmennyt Helsingille, mutta nyt huomasin jo miettiväni, millaista siellä olisi asua. Ankeat talvikokemukset tosin painavat vaakakupissa edelleen aika paljon, joten epäilen että kunhan tie aukeaa Joensuun ulkopuolelle, se ei vie ensimmäisenä Helsinkiin. 

Festarittoman viikonlopun kitisijä

Yhyy. Tänä aamuna olin ajelemassa mökille kun radiossa juttelivat Ruissista. Tuli siinä sitten mieleen että niin, miks mie en ole parasta aikaa ajelemassa Turkuun, miks mie oon menossa mökille siivoamaan? Miks mie olin viime kesänä Ruississa vaikka tänä vuonna siellä olis paljon paremmat bändit? No, elämä on täynnä valintoja ja sattumien summia ja tässä sitä nyt ollaan, kotona kitisemässä kun vois olla festaroimassa. 

Ei mutta oikkeesti sitähän mie vaan, että ihan tolkuttoman hienoa festariviikonloppua kaikille Ruissiin reissaaville tai siellä jo festaroiville! Mie pidän köyhän festarit, kieriskelen kuulokkeet päässä kotinurmella ja kuuntelen The Nationalia ja Elbow'ta ja oon tyytyväinen kun kukaan ei tallo päälle vaan niin voi tehdä täysin turvallisesti. Omat festarointini aloitan sit ensi viikolla, kun Rokkiviikko Popkatuineen kaikkineen pyörähtää käyntiin. Tiistai ja keskiviikko meneekin talkoohommissa, mutta muina päivinä voin fiilistellä koko kesän parasta viikkoa, jolloin ehdottomasti kannattaa olla Joensuussa eikä missään muualla. 

Köyhän naisen kesäfestarit. 

I want to live where soul meets body

Jo pidemmän aikaa minua on vaivannut jonkinlainen levottomuus, sellainen olo että elämä ei ole sellaista kuin sen haluaisin olevan ja että pitäisi olla jossain muualla ja tehdä jotain muuta kuin olen tekemässä - niin lyhyellä kuin pidemmälläkin tähtäimellä. Toisaalta en edes tarkalleen tiedä mitä haluan, joten siinä sitä ollaan. 

Tätä oloa ei ole lainkaan helpottanut matkustaminen, blogien lukeminen, musiikki eikä kirjallisuus. Päinvastoin, ne kaikki ovat vain ruokkineet sisälläni asuvaa levotonta otusta joka vaatii päästä nyt heti paikalla jonnekin muualle, hankkimaan elämyksiä, uusia ystäviä, uusia kokemuksia, se vaatii saada elää enkä oikein tiedä miten saisin sen parhaiten hiljennetyksi tai tyydytetyksi. Lohdullista tässä on se, että niin kirjallisuus, blogit kuin musiikkikin kaikki vahvistavat sen olettamuksen, että en todellakaan ole tämän oloni kanssa yksin, vaan se on universaalia ja vaivannut ihmisiä jo aikojen alusta.  

Kevättalvinen Japanin vierailu ja keväinen visiitti Unkariin ruokkivat tulta todella vaarallisesti. Palava halu matkustaa ei ota laantuakseen ja siksipä onkin vahva aikomus hakea syksyn täydennyshaussa vaihtoon. Sellaiset kirjat kuin Erlend Loen Supernaiivi ja Jack Kerouacin On the Road ovat omiaan aiheuttamaan levottomuutta, varsinkin jälkimmäinen kun on oikea ylistys juuri tuolle levottomuudelle, joka vuosikymmenestä toiseen ajaa ihmisiä tien päälle ja tekemään hulluja asioita vain tunteakseen olevansa elossa. 

Itselleni riittäisi ehkä vähempikin kuin huumeidensekainen liftausmatka Yhdysvaltojen rannikolta toiselle, mutta koko ajan tuntuu siltä että pitäisi tehdä jotain ennen kuin nuoruus on mennyttä kalua. Ok, vielä ei ole hätää, olen toistaiseksi lähempänä kahta- kuin kolmeakymmentä ikävuotta, mutta olen kovasti huolissani siitä miten nopeasti aika on alkanut rientää. Lapsena sitä tuntui riittävän ikuisuuksiksi, miksei enää tunnu siltä? Ja lyhyemmällä tähtäimellä ajatellen, olen jatkuvasti niin huolissani siitä että kesä lipuu taas ohitse ilman että ehdin tehdä mitään, etten pysty tekemään mitään. Pyörin asunnossani miettimässä, miten parhaiten käyttäisin kesäisen hellepäivän ja päädyn tuhlaamaan koko päivän tekemättä mitään. Apua?

Lopuksi pari biisiä jotka jotenkin löyhästi liittyvät tähän omituiseen olotilaan. 

We're allright where we're supposed to be (time means nothing)




Cause in my head there’s a Greyhound station
Where I send my thoughts to far off destinations
So they may have a chance of finding a place
where they’re far more suited than here




and in the daylight we can hitchhike to maine
i hope that someday i’ll see without these frames
and in the daylight i don’t pick up my phone
cause in the daylight anywhere feels like home

Satellite Stories - Kids Aren't Safe In The Metro by satellitestories
We met yesterday at the Tesco
Talked about moving to Sisco
Wohoy, away from the petrol
Kids aren’t safe in the metro

I never thought, that this was the city where I could stay,
Where I could stay
But there was this girl, oh there was this girl with packet of Earl Grey

Kesäbiisejä: Goodnight Monsters

Gotta be the first one on the beach today. Niiden viikonloppuna ohi hujahtaneiden rantakelien paluuta odotellessa. Itse duunasin viime viikon hiki päässä näyttelyn ripustuksia ja avajaisia ja roudasin kahtena päivänä kamoja kirpparilta toiselle, jonka johdosta helteet meni vähän sivu suun. Eilen illalla kaaduin nukkumaan kaikkeni antaneena jo puoli yhdeksältä herätäkseni vasta 12 tuntia myöhemmin. Jonkunlainen työnarkomanismi piilee vissiin tuolla takaraivossa, kun ennen eilistä en ollut tajunnut miten piippuun sitä oli onnistunut itsensä ajamaan. Mutta ihan vapaaehtoisesti ja hyvän asian takia sentään! 

PeeÄs. Samanhenkistä rantamenoa ja -meininkiä löytyy myös The Drumsilta sekä White Wiresilta, jonka Antti ystävällisesti talvella esitteli. Tsek tem aut! 

T-paitariemua

Kun tuskailee lähestyvän valmistujaisviikonlopun aiheuttamassa juhlavaatekriisissä, sitä käy mielessä että miksei vaan saisi laittaa päälleen farkkuja, tennareita ja uutta t-paitaansa, joka on ehkä maailman hienoin paita. Mutta kun ei, kun on näitä etikettejä ja muita jotka pitää huomioida. Mutta on se silti ihan tosi hieno paita. 

The Guest. www.threadless.com

Rainy Day Music

Vesisateessa on jotain selittämätöntä hienoutta. Sateisina päivinä voi hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin ja kääriytyä viltin alle katsomaan elokuvia tai lukemaan. Juoda teetä ja tehdä kaikkia muita kliseisiä sadepäivän juttuja. Tai sitten voi hylätä sateenvarjon eteisen naulakkoon ja lähteä ulos nauttimaan sateen tunnusta, siitä kun kylmä vesi valuu hiuksia pitkin niskaan ja hupparin kauluksesta sisään eikä se oikeastaan tunnu pahalta. 

Vesisade on parhaimmillaan niinä päivinä kun voi itse päättää, jäädäkö sisään vai lähteäkö ulos kastumaan ihan tarkoituksella. Sellaisina päivinä kun sataa vettä ja velvollisuudet pakottavat ulos, harmittaa eniten se, ettei pysty itse valitsemaan miten sateisen päivänsä käyttää. 

Sateisille päiville on myös ihan omat biisinsä, joita ei oikeastaan osaa kuunnella muulloin. 

Comeback

No niin, ihmisten pariin on palauduttu. Mökkeily on mukavaa mutta vielä mukavampaa sieltä on sopivan pituisen ajan jälkeen tulla taas kotiin. Suurin osa ajasta meni tenttikirjojen lukemiseen, mutta ehdin lukea onneksi muutakin. Toby Littin Beatnikit (Beatniks, 1996) ehdin lukea kokonaan ja aloittelin myös Jonathan Safran Foerin Kaikki valaistuu (Everything is Illuminated, 2002). Beatnikit oli muuten ihan ok, mutta suomennoksena sitä oli aika kammottavaa lukea. "Mä-sä" -dialogin vielä kestää, mutta kun viljellään sellaisia sanoja kuin "pimu" ja "gimma" ihan vakavissaan, se menee jo sietokyvyn äärirajoilla. Samoin Kaikki valaistuu olisi ehdottomasti pitänyt saada käsiinsä englanninkielisenä, mutta tietenkään kirjasto ei tarjoillut sellaista mahdollisuutta. 

Eilen tentin jälkeen kävin tekemässä uuden sekoamisreissun kirjastoon ja keräsin matkaani läjän sellaisia kirjoja, joilla ei ole mitään tekemistä opintojen kanssa. (Paitsi että John Barthin Matkan pää taitaa kyllä vähän haiskahtaa opinnoilta, mutta se oli vain yksi hairahdus joka sallittakoon.) Niiden lukemiselle aion omistaa ainakin tämän viikonlopun, ensi viikolla pitäisi kai sitten taas tarttua gradukirjallisuuteen. Örh.

Toriaamu

Se on juuri nyt, paras aika vuodesta nimittäin! Alkoi eilen. Koivut ovat lopultakin päättäneet puskea lehdet pihalle ja lämpötila on ainakin itselleni juuri passeli. Tänään piti raahautua aamulla varhain yliopistolle eikä siellä sitten kuitenkaan mennyt puolta tuntia pidempään, joten kauniin aamun kunniaksi tallustin torille juomaan kesän ensimmäiset piirakkakahvit eli -teet. Istuskelin siinä ja totesin, että tämä on muuten parasta. Ettei ole kiire mihinkään (kotona odottava tenttikirja kun ei kauaksi karkaa), on lämmintä ja tietää että tästä se kesä vasta lähtee. 

Kesän ensimmäiset! Teetä ja karjalanpiirakka munavoilla.

Kun kerran otin aamun löysäilyn kannalta, kävin löysäilemässä myös kaupassa ja ruokaostosten lisäksi mukaan lähti kesäkissa eli -kasvi. Saa nähdä miten pitkään pelargooni selviää miun hoidolla. Kotimatkalla pyörähdin vielä Levy-Eskojen kautta tiedustelemassa Reginaa ja pistinkin pari levyä tilaukseen. 

Ei mulla tämän tärkeämpää asiaa tänään ollut, ajattelin vain kertoa että tänään on oikein hyvä päivä. 

Hämmästyttävä muuttuva tyttö

Tänään tein tärkeitä päätöksiä, jotka ovat kypsyneet jo hyvän aikaa mutta vasta nyt realisoituivat teoiksi: päätin että kyllä, taidan sittenkin pitää Reginasta. Ja kyllä, olen tyttö ja näin ollen voin myös käyttää pitsipuseroita. Tähän asti Reginasta pitäminen on ollut jotenkin vaikea kysymys jota en ole osannut päättää ja pitsipuserot sula mahdottomuus. Mutta kevään kunniaksi molemmat saivat mahdollisuuden astua osaksi elämääni.

Jostain syystä jokin osa aivoistani kieltäytyy uskomasta, että Paras aika vuodesta kertoo loppukesästä. Itselleni paras aika vuodesta on aina ollut toukokuiset vihertävät illat ja niin ollen aivoni ovat peruuttamattomasti kytkeneet kyseisen kappaleen kevätbiisiksi vaikka sanoitukset muuta väittävätkin. Mutta molempi parempi, voihan tätä kuunnella sitten elokuun pimeinä iltoinakin. 

Terveisiä Budapestista

Kävin neljän päivän kaupunkivisiitillä Budapestissa ja kotiin tultuani havaitsin, että matkan saldona oli kameran muistikortti yhtä paikkaa vaille täynnä kuvia vanhoista rakennuksista kantilta jos toiseltakin. Sekaan mahtui pari otosta ravintoloista joissa käytiin syömässä sekä jonkin verran katutaideotoksia. Niin ja patsaita. Patsaita tyypeistä, joista kaikista en ole kuullutkaan. Budapestissa vähän joka kadunkulmassa on patsaita ja veistoksia. 

Tämä reissu painottui aika vahvasti kulttuurimeininkeihin: käytiin pällistelemässä Franz (paikallisittain Ferenc) Lisztin kotimuseota, tallusteltiin Linnavuorella ja ihmeteltiin maisemaa Kalastajalinnakkeelta, ajettiin maailman toiseksi vanhimmalla metrolinjalla, hortoiltiin Sankarien aukiolla ja vietettiin sateisena sunnuntaipäivänä viisi tuntia Budapestin taidemuseossa. Niin ja käveltiin Margitin saari päästä päähän. Kävi mielessä, että on muuten melko iso festarialue, miten täällä jaksaa tallata lavalta toiselle? 

Satuttiin vahingossa todistamaan myös Critical Mass -pyöräilytapahtumaa. Niitä pyöräilijöitä oli melko paljon. Lisäksi törmättiin Central Europe Universityn kirjakauppaan ja saatettiin siskoni kanssa olla hieman innoissamme antropologian ja historian hyllyillä. Löysin Henri de Toulouse-Lautrecin elämäkerran suhteellisen edullisesti. Juhlaa! Niin ja käveltiin myös Oxford University Pressin kirjakaupan ohi, mutta se oli kiinni, nyyh. 

Illalla katukahvilassa istuskellessamme tuumittiin, että onpas syvältä kun Suomessa ei tämä katukahvilakulttuuri oikein toimi. Pitää varmaan muuttaa keski-Eurooppaan. Siellä on kivoja kahviloita ja parhaat kirjakaupat. Ja hyvät maisemat. 

Tonava, Ketjusilta ja taustalla Parlamenttitalo.

Oldies-musiikkiin keskittynyt levykauppa. Siellä tuoksui vanhoille levyille.

Critical Mass -tapahtuman etujoukot.

Kalastajalinnake ja Pyhän Tapanin patsas.

Setä Liszt soittaa.

Margitin saarelta.

Tämä huoneisto Andrássy útin varrella olisi ollut myytävänä. Lottovoittoa odotellessa.