Rokumentti 2012

Pitkän hiljaiselon jälkeen tuli tunne, että Rokumentista pitää päästä pakisemaan ja se tuntuisi sopivan tänne Lemon Accountsin puolelle tuota höpötysblogia paremmin.

Jostain syystä tällä kertaa Rokumentin leffatarjonta ei sykähdyttänyt ihan samalla tavalla kuin aiempina vuosina ja päätinkin, että yksi viiden lipun festaripaketti kahden sijasta riittänee. Parhaimmillaan olen tainnut käydä tillottamassa 12 tai 14(!) leffaa Rokumentin aikaan, mutta nyt viisi saa tosiaan riittää. 

Tämänvuotinen teema Rokumentissa on Maailmanloppu. Itseäni aihe jonkin verran ahdistaa, sillä nyt ei puhuta niinkään kristillisestä tai amerikan alkuperäiskansojen ennustamasta maailmanlopusta, vaan Rokumentin maailmanloppu-ohjelmistossa käsitellään sellaisia konkreettisia aiheita kuin ympäristöongelmat, ydinjäte ja ylipäätään ihmisen pahuus. Perjantain seminaarin puhujana on Risto Isomäki, joka käsittelee erilaisia todennäköisiä maailmanlopun visioita. Ensin olin sitä mieltä että taidan jättää väliin, mutta päätin kuitenkin mennä kuuntelemaan että tietäisin, mistä kylillä puhutaan. Ja että kannattaako oikeasti olla ahdistunut. (Veikkaan, että kannattaa.)

Maailmanloppu-ohjelmiston elokuvista valitsin katsottavaksi Mika Koskisen dokumentin Punaisen metsän hotelli, jossa suuryritysten viherpesun takaa paljastuu toisenlainen totuus.

Koska päätin, että ihmisten pahuudessa vellominen saa minun osaltani jäädä noihin seminaariin ja dokumenttiin, loppu Rokumenttini menee vähän toisenlaisissa tunnelmissa. 

Pulp - the Beat is the Law on pakko nähdä, koska Pulp on jäänyt minulle häpeällisen tuntemattomaksi suuruudeksi ja tämä aukko sivistyksessä on korjattava.

Andrew Bird - Fever Year. No, Andrew Bird. Need I say more?

Grandma Lo-Fi; The Basement Tapes of Sigrídur Níelsdóttir. Jos kyseessä on dokkari seitsemänkymppisestä mummosta joka tekee lo-fi-poppia ja sen luvataan pursuilevan hyvää mieltä niin totta hemmetissä mie meen kahtomaan!

Cure for Pain: The Mark Sandman Story. Morphinen hienous oli minulle tuntematonta kunnes toverini Muzika Bijou -blogin takaa lisäsi bändin biisin Buena meidän yhteiselle soittolistalle pari vuotta sitten. Nyt kun huomasin että Mark Sandmanista kertova dokkari olisi tarjolla niin vetäisin sen kohdalle Nähtävä! -ruksin oitispaikalla. Harvoin muusikot sentään saappaat jalassa lähtee.

Ohjelmatärppi: Eternity Man Yle Teemalla klo 23.50

Hoks poks kansalaiset, on jälleen ohjelmabongauksen aika! Jos lauantai-ilta menee mukavasti kotisohvalla baaritiskillä notkumisen sijasta, niin myöhäisillassa kannattaa kääntää kanava Yle Teeman puolelle. Sieltä tulee klo 23.50 alkaen Julien Templen ohjaama upea oopperamusikaali Eternity Man. Antakaa ennakkoluuloille huutia älkääkä antako tuon 'ooppera'-sanan säikäyttää, elokuva on näkemisen arvoinen. Itse näin sen vuonna 2009 Rokumentissa, jolloin ohjelmatiedoissa Eternity Mania luonnehdittiin Moulin Rougen mutanttilapseksi. Katsokaa leffa ja päättäkää itse, osuuko kuvaus lähellekään totuutta.  

Elokuvan tarina perustuu tositapahtumiin: Arthur Stace -niminen ensimmäisen maailmansodan veteraani koki aikanaan soppajonossa valaistumisen kuunnellessaan papin puhetta. Siitä lähtien hän kiersi Sydneyn katuja kirjoittaen liidulla sanaa 'eternity' jalkakäytäviin, seiniin ja kaikkeen, mihin vain liitu tarttuu. Arvioiden mukaan Stace ehti neljänkymmenen vuoden aikana kirjoittaa tuon sanan yli viisisataatuhatta kertaa eri puolille Sydneyä. 

Simply Australia -blogissa on myös kiintoisa kirjoitus aiheesta, kannattaa vilkaista jos yhtään alkoi kiinnostaa.  

Eternity Man Yle Teemalla tänään 14.1.2012 klo 23.50

Rokumentti check out

Flunssasta ynnä muista aikaansaamattomuutta aiheuttavista yleisistä tekijöistä johtuen sekä blogi että NaNoWriMo-romaanini ovat joutuneet kokemaan hylätyksi tulemisen tunteita viime aikoina. NaNoWriMon osalta joudun ikäväkseni toteamaan, että juututtuani noin 23 000 sanaan olen tainnut jo luovuttaa. Ärsyttävää sinänsä, mutta jostain kohtaa on pakko vähän joustaa kun tekemistä olis hirveästi ja energiaa tekemiseen ei niinkään paljon. Ensi vuonna sitten taas paremmilla eväillä. (Paitsi että silloin pitäis olla kirjoittamassa gradua, eli ehkä ei sittenkään. Damn.)

Mutta niin. Palataanpas vielä viikon takaisiin Rokumentti-tunnelmiin. Itsehän istua napotin leffassa yhdentoista leffanäytöksen ja kahden seminaarin verran. Nähdyt leffat olivat Aukusti L - Laulu ei lakkaa, Exit Through the Giftshop, Gainsbourg - Tarina legendasta, Illusionisti, Ilosaarirock - 40 vuotta säkällä, INNI, NY77: The Coolest Year In Hell, Scratch, Style Wars & Style Wars: Revisited, The Extraordinary Ordinary Life of José Gonzáles ja William S. Burroughs: A Man Within. 

Noista INNIn nostinkin jo edellisessä postauksessa esiin ja kehaistaan nyt vielä kerran että se. oli. huikea. Viime ajat onkin tullut kuunneltua lähinnä Sigur Rósia. Joka aamu on ensimmäiseksi pitänyt kuunnella Inní mér syngur vitleysingur, muuten se pianokuvio on vaan soinut päässä koko päivän ja sotkenut kaiken muun. 

Toinen kärkipään leffa oli Banksyn Exit Through The Giftshop, josta jäi tosi hämmentynyt ja epäuskoinen fiilis (voiko taidejärjestelmä oikeasti toimia näin?)  mutta samalla entistä suurempi rispekti Banksya kohtaan. See it and you know what I mean. 

Kolmas huippukohta omassa Rokumentti-ohjelmistossani oli ranskalaisen Sylvain Chomet'n animaatio Illusionisti. Se perustuu Jacques Tatin käyttämättä jääneeseen käsikirjoitukseen vanhasta taikurista ja nuoresta tytöstä. Leffassa ei ole dialogia käytännössä juuri lainkaan ja se vähä mitä sitä on, on ranskaa tai mr.Bean -henkistä epäpuhetta, mutta asia tulee selväksi siitä huolimatta. Elokuvateatterissa oli ihana huomata miten vahvasti yleisö eli mukana: kun vanha, surullinen klovni löi päänsä lavuaarin reunaan, vieressäni istunut tyttö päästi pienen "oij"-äänen, sellaisen kuin nyt yleensä pääsee, kun huomaa että nyt toiseen sattuu. Takana olevalta riviltä kuului paheksuvia äännähdyksiä, kun autokorjaamon pomo keräsi vanhan taikuriparan rahat omaan povariinsa ja elokuvan lopussa salista kuului niiskahduksia usealta suunnalta, lopetus kun oli vähintäänkin surumielinen. Itkettävästä lopusta huolimatta elokuvasta jäi hyvä mieli ja sitä tekee vääjäämättä mieli kuvailla adjektiivilla "ihana".

Sigur Rós vs. Danko Jones - havaintoja oman musiikkimaun kehityksestä

Viime torstai oli taas niitä päiviä kun huomasin, että en ollut hirveästi miettinyt asioita kun olin aikatauluttanut päivääni. Tai lähinnä tunnelmien jatkuvuudessa tuli aika paha moka, aikatauluhan pelasi minuutilleen.  

Illan ohjelmassa oli ensin Rokumentin näytös Sigur Rós -keikkaleffa INNIstä. Mustavalkoista, häkellyttävän kaunista ja tunnelmallista, musiikki kuin valaan laulua. Sigur Rósia ihteään siis. Elokuvan aikana ja sen jälkeen olin jokseenkin hurmiossa.

(Tämä video ei ole suoraan INNIstä, mutta tämä biisi oli leffassa mukana ja siitä jäi ihan mahdottoman hyvä fiilis.)

Sitten painelin täysiä Kerubille katsomaan Danko Jonesia, jonka keikka alkoi noin 20 min. leffan päättymisen jälkeen. Tässä kohtaa lukee isolla FAIL. 

Muu yleisö oli innoissaan, minä huomasin seisoskelevani salin takaosassa kädet rokkipoliisipuuskassa. Yritin saada aivoni toimimaan oikealla - tarpeeksi matalaotsaisella - taajuudella ja vakuuttaa itselleni että kyllä tämä tästä lähtee. Muistutin itseäni jopa siitä, että tästä lipusta tuli maksettua aika paljon että ala nyt hyvä ihminen fiilistellä! Mutta kun ei vaan pystynyt. Tavallaan olin huvittunut Danko Jonesin äijäilevistä välispiikeistä, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut ihan syttyä. Biisithän oli hyviä ja meininki oli hyvä, mutta kun omat aivot olivat valaanlauluasetuksilla niin tietäähän sen, että sitä vaan pahoittaa oman ja muidenkin mielen kun vaan murjottaa silmät lasittuneina jossain nurkassa.

(Tämä pätkä ei ole Kerubista, mutta you get the picture.)



Lähdin loppujen lopuksi hyvän aikaa ennen keikan loppumista kotiin sivelemään henkistä filmifestivaalipartaani ja miettimään musiikkimakuni kehittymistä.

Totesin, että vielä kaksi-kolme vuotta sitten olisin ollut Danko Jonesista aivan vilpittömän pähkinöissäni, kenties olisin jopa jättänyt INNIn näkemättä. Tai vaikka olisinkin käynyt katsomassa molemmat, voi olla että silloin rokkenrolli olisi vetänyt pitemmän korren. Muutamassa vuodessa korvani ovat päättäneet viehättyä valaanlaulusta enemmän, eikä se liene huono asia ollenkaan, vaikka koko tämä vastakkainasettelu ja Sigur Rósin asettaminen paremmaksi saattaakin kuulostaa lähinnä ärsyttävältä indie- tai ties miltä snobbailulta. Mutta näin tällä kertaa. 

NaNoWriMosta voin kertoa, että se laahaa noin kymppitonnin tavoitesanamäärästä jäljessä ja alkaa pikkuhiljaa näyttää aika epätoivoiselta. Vielä en kuitenkaan aio luovuttaa!

Rokumentin tiimoilta saatan vielä palata asiaan jahka hivenen tokenen festarihuumastani. 

NaNoWriMo 2011

Kalenteri on koko syksyn mitalta aivan järkyttävän täynnä kaikkea tulemista ja menemistä ja tekemistä ja miljoonasivuisten esseiden kirjoittamista, mutta kaikesta tuosta sälästä - jota myös elämäksi kutsutaan - huolimatta aion tänäkin vuonna osallistua marraskuussa NaNoWriMoon. Olen selvinnyt siitä voittajana jo kahtena vuonna, enkä aio antaa tämän vuoden olla poikkeus. 

Mistä on kyse? NaNoWriMo on lyhenne nimestä National Novel Writing Month, joskin nykyisin on kyse ennemminkin International Novel Writing Monthista, mutta nimi on jo vakiintunut joten mitäpä sitä suotta muuttelemaan. Alunperin jenkeistä lähtöisin olevassa projektissa on kyse siitä, että tuhannet harrastajakirjoittajat kirjoittavat 50 000 -sanaisen romaanin kuukaudessa. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta ei se haittaa koska se on ihan hävyttömän hauskaa! Homman pointtihan on se, että ei se laatu vaan se määrä. Tarkoitus on kannustaa kaikkia kirjoittajia hylkäämään liian itsekritiikin, arpomisen ja vätystelyn ja saada heidät (meidät) kirjoittamaan. Välillä teksti voi olla aivan täyttä huttua, mutta pääasia että sanamäärä lisääntyy tasaista vauhtia ja ennemmin tai myöhemmin siitä järkyttävästä hutusta syntyy tarina. 

Tarkoituksena on, että tuon yhden hektisen kuukauden aikana syntyy runko, luonnos jota lähdetään sitten myöhemmin muokkaamaan ja uudelleenkirjoittamaan. Monet wrimoilijat - minä mukaan lukien - eivät kuitenkaan koskaan etene tuohon muokkausvaiheeseen. Riittää, että on taas kerran voittanut itsensä ja aikataulukiireensä ja saanut irti 50 000 -sanaisen tarinan. Sitä tarinaa ei välttämättä koskaan lue kukaan, mutta se antaa silti tilaisuuden paukauttaa henkseleitään edes vähäsen: niin, olenhan melkein kirjailija itsekin. 

NaNoWriMo starttaa puolilta öin, kun kalenteri kääntyy näyttämään marraskuun 1. päivää. Vielä ehtii mukaan! Ei sillä ole väliä, vaikkei olisi minkäänlaista ajatusta siitä, mitä haluaisi kirjoittaa. En minäkään vielä tiedä. Tiedän vain, että tulossa on taas kerran yksi yltiöpäisen sekava ja teessä uitettu marraskuu, joka menee ohitse paljon nopeammin kuin se ilman NaNoWriMoa menisi. Marraskuu on täydellinen kuukausi istua kotona tai kuppilassa kirjoittamassa, mitä silloin muutakaan voi tehdä? 

(Paitsi istua Rokumentissa katsomassa leffoja, festarin loputkin elokuvat julkaistiin viime viikolla. Ne voi tsekata täältä.)

Rokumentin teemaohjelmisto julki

Rokumentin Mustaa magiaa -teemaohjelmisto on nyt eetterissä ihasteltavana. Se koostuu 18 elokuvasta joissa käsitellään muun muassa dj-, hiphop- ja graffitikulttuurin syntyä ja historiaa, esitellään mustan musiikin suuria hahmoja Lil'Waynesta Ray Charlesiin, seotaan dancehallin tahdissa ja matkustetaan Soul Trainilla. 

Itselläni tulee taas kerran olemaan valinnan vaikeus, kun jo pelkkä teemaohjelmisto kuulostaa siltä että voisin käydä katsomassa vaikka kaiken ja elokuvia on myöhemmin tulossa vielä reilu satsi lisää.  Sen siitä saa kun on liian kiinnostunut vähän kaikesta.

Tässä muutama poiminta Black Magic -leffoista.

Adam Bhala Lough:

Lil´Wayne ”The Carter” (USA, 2009)

"Lil’ Wayne ”The Carter” on järkyttävä elokuvakokemus, joka jää kummittelemaan pitkäksi aikaa. Kaikessa pelottavuudessaan elokuva panee miettimään, onko tämä rehellisin kuvaus ajasta, jota elämme?" (Rokumentti.com) 

Leffa saa Suomen ensi-iltansa Rokumentissa.

Henry Corra:
NY77: The Coolest Year in Hell (USA, 2007)

1977 oli New Yorkin hullu vuosi sähkökatkoineen ja sarjamurhaajineen, mutta musiikki- ja alakulttuurit kukoistivat.
"NY77: The Coolest Year in Hell on kuin elokuvaksi sovitettu Jeff Changin hiphop-kirjallisuuden raamattu Can’t Stop, Won’t Stop. Se analysoi yhteiskunnallista tilannetta, josta punk, graffiti ja hip hop syntyivät, mutta tekee sen erittäin viihdyttävällä tavalla." (Rokumentti.com)



"My attitude was: fuck'em." 


Alexis Spraic:
Ray Charles America (USA, 2010)

Perustavanlaatuinen dokumentti Ray Charlesista.
"Sielukasta elokuvaa voi varauksetta suositella kaikille musiikkifaneille tai vaikka loistavasta Ray-elämäkertaelokuvasta innostuneille Charles-ensikertalaisille." (Rokumentti.com)
Itsehän kuulun jälkimmäiseen kastiin. Tämä on oiva tilaisuus paikata taas yksi aukko reikäisestä sivistyksestään.

Doug Pray:
Scratch (USA, 2001)

DJ-kulttuurin historiaa ja nykypäivää luotaava dokumentti, jossa haastateltavina mm. Beastie Boysin Mix Master Mike ja DJ Shadow.
"Scratch välittää kiehtovan tarkkaa ajankuvaa hiphop-kulttuurin alkurytmeistä jatkuen aikaan, jolloin DJ ei enää ollut vain osa yhtyettä vaan yhtye itse. Scratch on musiikkielokuvan ja hiphopin ajaton klassikko, joka kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan musiikkifanin yleissivistykseen.(Rokumentti.com)

J. Kevin Swain, Amy Goldberg:
Soul Train: The Hippest Trip In America (USA, 2009)

Tähään dokumenttiin on taltioitu mustan musiikin televisio-ohjelma Soul Trainin tarina.
"Sen lisäksi, että Soul Train on mahtava katsaus mustan musiikin historiaan, elokuva on härskin tyylikäs ja törkeän viihdyttävä." (Rokumentti.com) 


Tony Silver:
Style Wars & Style Wars :ReVisited (USA, 1984)

"Style Wars esittelee 1980-luvun alun New Yorkin katukulttuuria ja siihen olennaisesti kuuluvaa graffititaidetta, joka on katsantokannasta riippuen joko parasta tai pahinta mitä iso omena 1980-luvulla maailmalle tarjosi." (Rokumentti.com)

Parhaan dokumentin palkinnolla Sundance -festivaaleilla 1983 palkittu Style Wars on alakulttuurielokuvien klassikko, jossa seurataan katutaiteilijoiden ja kaupungin viranomaisten välistä taistoa katujen ja metrotunnelien herruudesta. Vuonna 2003 ilmestynyt lisäosa Style Wars :Revisited esitetään ohjaajan toiveesta heti alkuperäisen Style Warsin perään.




Rokumentin teemaohjelmisto löytyy kokonaisuudessaan täältä. 

Rokumentin teema julki + syksybiisi: Nat King Cole - Autumn Leaves

Rockfilmifestari Rokumentin tämän vuoden teema on Black Magic ja se kunnioittaa mustaa musiikkiperinnettä, jolle nykymusiikki kaikissa muodoissaan on niin paljon velkaa.Tapahtuman sivujen mukaan teemaohjelmistossa samoin kuin livemusiikki- ja klubipuolella nähdään ja kuullaan muun muassa soulia, hiphopia, funkia, dancehallia ja reggaeta. Itse elokuvaohjelmisto julkaistaan lokakuussa. 

Livepuolella on nähtävissä Danko Jonesin lisäksi muun muassa Black Motor & Raoul Björkenheim ja Happoradio (mustaakin mustempia miehiä, selvähän se). Tarkempi live- ja klubiohjelma löytyypi tuolta noin.


Tämänkertainen syksybiisi liittyköön myös Musta magia -teemaan. Tässäpä teille syksyklassikkoa kerrakseen!

Rokumentti 2011 tarjoilee Danko Jonesia

Tänään julkistettiin ensimmäinen otos marraskuussa järjestettävän Rokumentti Rock Film Festivalin ohjelmistosta: kanadalainen Danko Jones soittaa Kerubissa torstaina 17.11. Faktaa aiheesta Kerubin sivuilla, Rokumentin omia sivuja ei näköjään ole vielä päivitetty. Kyllähän se varmaan on mentävä katsomaan, sen verran paljon muistelen kuulleeni kehuja bändin live-esiintymisestä.

Lisää Rokumentti-julkistuksia lienee luvassa lähiaikoina. 

Danko Jonesin viimeisin albumi on 2010 ilmestynyt Below the Belt. Albumin biiseistä Had Enough, Full of Regret ja I Think Bad Thoughts on tehty kolmiosainen musiikkivideotrilogia josta voi huvikseen bongailla tuttuja julkkisnaamoja. Koko trilogian voitte tapittaa kokonaisuudessaan vaikkapa tästä näin: