Toriaamu

Se on juuri nyt, paras aika vuodesta nimittäin! Alkoi eilen. Koivut ovat lopultakin päättäneet puskea lehdet pihalle ja lämpötila on ainakin itselleni juuri passeli. Tänään piti raahautua aamulla varhain yliopistolle eikä siellä sitten kuitenkaan mennyt puolta tuntia pidempään, joten kauniin aamun kunniaksi tallustin torille juomaan kesän ensimmäiset piirakkakahvit eli -teet. Istuskelin siinä ja totesin, että tämä on muuten parasta. Ettei ole kiire mihinkään (kotona odottava tenttikirja kun ei kauaksi karkaa), on lämmintä ja tietää että tästä se kesä vasta lähtee. 

Kesän ensimmäiset! Teetä ja karjalanpiirakka munavoilla.

Kun kerran otin aamun löysäilyn kannalta, kävin löysäilemässä myös kaupassa ja ruokaostosten lisäksi mukaan lähti kesäkissa eli -kasvi. Saa nähdä miten pitkään pelargooni selviää miun hoidolla. Kotimatkalla pyörähdin vielä Levy-Eskojen kautta tiedustelemassa Reginaa ja pistinkin pari levyä tilaukseen. 

Ei mulla tämän tärkeämpää asiaa tänään ollut, ajattelin vain kertoa että tänään on oikein hyvä päivä. 

Hämmästyttävä muuttuva tyttö

Tänään tein tärkeitä päätöksiä, jotka ovat kypsyneet jo hyvän aikaa mutta vasta nyt realisoituivat teoiksi: päätin että kyllä, taidan sittenkin pitää Reginasta. Ja kyllä, olen tyttö ja näin ollen voin myös käyttää pitsipuseroita. Tähän asti Reginasta pitäminen on ollut jotenkin vaikea kysymys jota en ole osannut päättää ja pitsipuserot sula mahdottomuus. Mutta kevään kunniaksi molemmat saivat mahdollisuuden astua osaksi elämääni.

Jostain syystä jokin osa aivoistani kieltäytyy uskomasta, että Paras aika vuodesta kertoo loppukesästä. Itselleni paras aika vuodesta on aina ollut toukokuiset vihertävät illat ja niin ollen aivoni ovat peruuttamattomasti kytkeneet kyseisen kappaleen kevätbiisiksi vaikka sanoitukset muuta väittävätkin. Mutta molempi parempi, voihan tätä kuunnella sitten elokuun pimeinä iltoinakin. 

Terveisiä Budapestista

Kävin neljän päivän kaupunkivisiitillä Budapestissa ja kotiin tultuani havaitsin, että matkan saldona oli kameran muistikortti yhtä paikkaa vaille täynnä kuvia vanhoista rakennuksista kantilta jos toiseltakin. Sekaan mahtui pari otosta ravintoloista joissa käytiin syömässä sekä jonkin verran katutaideotoksia. Niin ja patsaita. Patsaita tyypeistä, joista kaikista en ole kuullutkaan. Budapestissa vähän joka kadunkulmassa on patsaita ja veistoksia. 

Tämä reissu painottui aika vahvasti kulttuurimeininkeihin: käytiin pällistelemässä Franz (paikallisittain Ferenc) Lisztin kotimuseota, tallusteltiin Linnavuorella ja ihmeteltiin maisemaa Kalastajalinnakkeelta, ajettiin maailman toiseksi vanhimmalla metrolinjalla, hortoiltiin Sankarien aukiolla ja vietettiin sateisena sunnuntaipäivänä viisi tuntia Budapestin taidemuseossa. Niin ja käveltiin Margitin saari päästä päähän. Kävi mielessä, että on muuten melko iso festarialue, miten täällä jaksaa tallata lavalta toiselle? 

Satuttiin vahingossa todistamaan myös Critical Mass -pyöräilytapahtumaa. Niitä pyöräilijöitä oli melko paljon. Lisäksi törmättiin Central Europe Universityn kirjakauppaan ja saatettiin siskoni kanssa olla hieman innoissamme antropologian ja historian hyllyillä. Löysin Henri de Toulouse-Lautrecin elämäkerran suhteellisen edullisesti. Juhlaa! Niin ja käveltiin myös Oxford University Pressin kirjakaupan ohi, mutta se oli kiinni, nyyh. 

Illalla katukahvilassa istuskellessamme tuumittiin, että onpas syvältä kun Suomessa ei tämä katukahvilakulttuuri oikein toimi. Pitää varmaan muuttaa keski-Eurooppaan. Siellä on kivoja kahviloita ja parhaat kirjakaupat. Ja hyvät maisemat. 

Tonava, Ketjusilta ja taustalla Parlamenttitalo.

Oldies-musiikkiin keskittynyt levykauppa. Siellä tuoksui vanhoille levyille.

Critical Mass -tapahtuman etujoukot.

Kalastajalinnake ja Pyhän Tapanin patsas.

Setä Liszt soittaa.

Margitin saarelta.

Tämä huoneisto Andrássy útin varrella olisi ollut myytävänä. Lottovoittoa odotellessa.

Nopeasti ruodittu Holikin live Kerubissa 27.4.11

Onnistun näköjään taaskin sujuvasti sivuuttamaan sen viimeviikkoisen Eläimen keikan, mutta en aio edelleenkään sitä ruotia ennen kuin olen saanut perehdyttyä levyynkin riittävästi että siitä olisi jotain sanottavaa. Eli se saa vielä odottaa - niin pitkään, etten sitten luultavasti enää muista kyseisestä keikasta mitään. 

Mutta lyhyt kommentti eiliseen Holikin keikkaan - eilenhän oli Kerubissa järjestyksessään toinen Hyvä jätkät! -klubi jonka viimeisenä bändinä Holik soitteli. Itse suoriuduin paikalle sen verran myöhään, että kaksi ensin soittanutta orkesteria jäi näkemättä ja kuulematta. 

Keikattoman talven jälkeenkin Holikin soitto kulki hyvin ja kuulosti ainakin omaan korvaani paremmalle kuin kertaakaan aikaisemmin - mistä voinee osittain antaa kiitosta myös Kerubin äänitekniikalle. Setin rungon muodostivat syksyllä ilmestyneen Get this feeling -debyytin biisit ja joukossa kuultiin myös ihan uutta materiaalia, josta muuten saatoin olla hieman innoissani, sen verran hyvälle kuulosti.  Vanhemmasta päästä olevaa tuotantoa edustivat My father is a blur in a photograph ja oma varhaissuosikkini Betty Trash. Yhtenä setin parhaista vedoista voisin mainita Deadweightin, joka rullasi niin maan penteleesti.

Livebändinä Holik on mukavan jytäkkää rököttelyä ja Olli Väisäsen välispiikit parhaimmillaan erinomaisen hämäriä. Kannattaa mennä itse katsomaan ja kuuntelemaan, bändi soittaa kesällä keikat Provissirockissa, Ilosaarirockissa ja Qstockissa. 

Death yogurt death! Paluu Dylan Moraniin Kulttuuritalolla

Palataan vielä parin päivän takaiseen juhlan aiheeseen eli Dylan Moraniin nyt kun siitä on enemmän sanottavaa. Aikaisemmin esittämäni huolenaiheet osoittautuivat turhiksi ja sekä maestro että oma ymmärrykseni olivat hyvässä vedossa. Morania lämppäsi parin minuutin setillä ruotsalainen koomikko jonka nimi on karannut päästäni, mutta joka sai yleisöltä varsin hyvän vastaanoton. Hän oli valinnut aiheekseen kestosuosikin eli suomalaisten ja ruotsalaisten välisten erojen ruotimisen, mutta osasi tehdä sen niin ettei tullut sellaista "hohhoijaa, tämäkin on jo kuultu" -oloa. 

Täytyy sanoa että kun Moran sitten saapui lavalle, tunsin sellaisen pienen ilonhytkähdyksen: innostusta, ystävät! Sitä minkä perään olen kaipaillut. Olin vilpittömän innostunut siitä, että siellä se nyt oikeasti on, livenä! Aluksi rupateltiin mukavia muun muassa perussuomalaisista ja Timo Soinista, mistä Moran pääsi aasinsiltojen kautta vauhtiin. Jossain vaiheessa totesin, että punaista lankaa on turha yrittää seurata, sillä se oli hyvin ohut. Sen sijaan kannatti keskittyä juttuihin itseensä - materiaali oli valtaosin ainakin itselleni uutta, joukkoon oli ripoteltu vain sinne tänne muutamia tuttuja elementtejä Like, Totallylta, What It Isiltä ja Monsterilta. Illan aikana paneuduttiin muun muassa pimeyteen (sitä kun meillä Suomessa riittää) ja heavy-musiikin jännyyteen.  

Kaikkinensa sanoisin, että Moranista on tullut ehkä aavistuksen leppoisampi kuin mitä hän on ollut esimerkiksi Monsterin aikoihin, mutta jutut toimivat edelleen ja itseironia toimii aina, kun sitä ei viljellä liikaa. Keikan jälkeen lähtöä tehdessä oli jo valmiiksi hyvä mieli ja kun siskoni huomasi nimmarointitilanteen olevan päällä, oli pakko tavoistaan poiketen liittyä jonon jatkeeksi. Kyllähän nyt Moran on jo jotain niin siistiä että pitää käydä nimmari hakemassa sitä nolostelematta! Kun sitten lähdettiin talsimaan kohti Kamppia, oli sellainen iiiii-olo, ihan vähän.  

Pääsiäisreissu: Dylan Moran Kulttuuritalolla

Pitäisi oikeastaan kai sanoa jotain siitä Eläimen keikasta ja uudesta levystä, mutta se vaatii vähän enemmän ajatusta kuin mitä nyt on uhrattavaksi, joten juhlitaan tähän hätään nyt vain tätä: 

Tämä on ollut niitä juhlan aiheita, jotka menee enimmäkseen ihan hukkaan jos niistä yrittää jollekin selittää. "Jes, pääsenpäs näkemään Dylan Moranin livenä!" "Niin kenet?" Huoh. Aavistuksen jännitystä reissuun tuo se, että a) Moran on kuuleman mukaan vähän arvaamaton esiintyjä, voi olla joko ihan loistava tai aivan syvältä (eli niin humalassa ettei mistään tule mitään) ja b) entäs jos oma kuullunymmärtäminen pettää ja kalliit liput menee hukkaan kun ei ymmärräkään mitään? Huomisiltanahan sen näkee.