Meet Sam

Tiedän, se on vain tietokone. Mutta se on minun! Ja se on uusi ja hieno! Ja ensimmäinen itselleni uutena ostama kone, siksi olen kuin ylpeä äiti joka esittelee pienokaistaan joka on tietenkin hänen mielestään ainutlaatuinen mutta kaikkien muiden mielestä se näyttää ihan samalta kuin kaikki muutkin. Mutta silti. Tässä on Samsung R540, kuoriutui paketistaan eilen. Paino 2,50 kg, leveys 38 cm, syvyys 25,50 cm. Kiltti ja hiljainen lapsi - ainakin tähän mennessä. Ja ensi kerralla lupaan, että on jotain muutakin asiaa. 

Neufvoin

Neufvoin, ihana Neufvoin. Miksi yhteiselossamme on ollut aivan liiallisen pitkä tauko? Onneksi taannoin havahduin siihen todellisuuteen, etten ollut vieläkään kuullut Fake Musket -ep:tä vaikka se ilmestyi jo aikaa sitten! Shame on me. Syksyllä kävin paikallisessa levykaupassa tiedustelemassa, löytyisikö sitä hyllystä mutta se oli liikaa toivottu. Ja koska levyjen tilaaminen Internetin välityksellä on nykypäivänä niin kovin haastavaa ja ylivoimaisen raskasta, se jäi sitten tekemättä sillä kertaa. (Kyse ei siis missään tapauksessa ollut omasta aikaansaamattomuudestani, kuten joku pahansuopa kenties saattaisi väittää. Höm.)

Onneksi Fake Musket löytyy nyt Spotifysta ja onneksi lopultakin sain aikaiseksi istua rauhassa alas kuuntelemaan sen! Ja saman tien mars sinne nettikauppaan tilaamaan se ep omaksi ja vähän äkkiä. Levykauppa Äxästä oli levy kokonaan lopuksissa, joten jonkun aikaa jouduin odottelemaan ennen kuin paketti lopulta tipahti postiluukusta. Tämä kertonee jotain siitä että ihmiset todella edelleen ostavat levyjä - ainakin Neufvoinia.

Fake Musketin biiseistä omaksi suosikikseni nousi Drunken Captain. Tiedän, kaikki muut ovat ylistäneet Polar Songia ja nostaneet sen viime vuoden parhaimmistoon, mutta itse en ole koskaan ollut ihan hirveästi slovareille lämpeävää sorttia. Drunken Captainin bassokuvio sen sijaan puhuttelee korvaani kovasti. Kero Lantern ja Who Told, Soldiers?  ovat tuttua, maalailevaa Neufvoinia kun taas avausraita Wooden Barrel Bandissa on uutta keveyttä, joka tuntuu sopivan bändille mainiosti.

On ilahduttavaa huomata kuinka Neufvoin on uusimman julkaisunsa myötä saanut ansaittua tunnustusta ja blogirakkautta osakseen. (Bändi listattiin männä syksynä muun muassa YleX:n Tulevaisuuden tusinaan.) Parin-kolmen vuoden takainen Aquanaut Recordings -ep esitteli lupaavan nuoren bändin ja sen jälkeen yhtye on ottanut huimia harppauksia Robokop -ep:stä Fake Musketiin kehittyen ja kypsyen julkaisujen välissä. New Music Communitylla ja Artturi Tairalla on epäilemättä ollut oma suotuisa vaikutuksensa siihen, että bändi on saanut rauhassa kasvaa nykyisiin mittoihinsa. Seuraavaksi musiikin ystävät varmasti odottavat yhtyeeltä kokopitkää albumia, sillä tähänastisilla kolmella ep:llä ja ahkeralla keikkailulla Neufvoin on jo opinnäytteensä antanut.

Neufvoin Bloggerissa
Neufvoin MySpacessa

Neufvoin. Kuva: Mikko Kauppinen

PeeÄs: Ensimmäinen uudella koneella kirjoitettu ja julkaistu postaus! Pienet sille. 

I don't wanna get over you: The National Kulttuuritalolla 3.3.2011

Kolme päivää myöhemmin on vieläkin vaikea pukea mitenkään järkevästi sanoiksi sitä tunteiden ja ajatusten sotkua, jonka ensimmäinen näkemäni The Nationalin keikka sai aikaan. Ja toisaalta tuntuu, että kaikki on jo enemmän tai vähemmän sanottu - ja paremmin kuin itse osaisin. Ainakin Lauri, Jyri, Juhani ja kuulemma myös Hesari ovat jo kirjoittaneet aiheesta, käykää toki tsekkaamassa. Hesarin juttua tosin en ole saanut vielä käsiini, mutta kuulemma silkkaa hehkutusta oli sekin ja aion jatkaa samalla linjalla, joten jos ylisanat aiheuttavat allergisia reaktioita, ei kannata varmaan lukea tämän pidemmälle. 

Itse pelkäsin hirveästi joutuvani pettymään. Odotukset oli ihan luvattoman suuret, joten keikan alkupuolisko meni vähän jännittäessä, että entäs jos ei tämä tunnukaan miltään? Mutta pelko oli onneksi turha ja varsinkin encoret (About Today, Mr.November, Terrible Love, Vanderlyle Crybaby Geeks) bändi esitti sellaisella intensiteetillä että siinä ei ollut paljon yleisöllä vastaan sanomista. Se pääsi vähän yllättämään, että Bloodbuzz Ohio tuli jo neljäntenä biisinä, itse kun olisin sijoittanut sen jonnekin setin loppupuolelle. Abel rokkasi ihan hiton hienosti, mutta kovasti odottamani Fake Empire jäi jotenkin vaisun tuntuiseksi (tässä kohtaa yleisö huutaa "Ite oot vaisu!"). 

Kaikki muutkin ovat jo kertoneet, kuinka huikea oli Matt Berningerin harhailu yleisön joukossa Mr.Novemberin aikana, mutta kerron vielä uudestaan. Sitä tunnelmaa on vaikea kuvailla, kun  yleisö teki taiteilijalle tilaa tämän   karjuessa mikrofoniin "I'm mister November I won't fuck us over!" ja kuinka ihmiset kannattelivat mikrofonin johtoa ettei se takertuisi mihinkään ja kuinka kaikkien katseet seurasivat täysin lumoutuneina taiteilijan kiipeilyä katsomossa. 

Ja kun luulin, ettei tuosta voisi enää pistää paremmaksi, viimeinen encorebiisi, Vanderlyle Crybaby Geeks, vei homman taas ihan uusiin sfääreihin. Lavalle tulivat bändin lisäksi myös lämppärinä toiminut Sharon Von Etten sekä bändin tekniikka, Berninger hylkäsi mikrofoninsa ja säestys tapahtui akustisella kitaralla - ja pian koko Kulttuuritalo lauloi. Itselläni oli vesi silmässä ja pala kurkussa. Jyrin sanoin se oli taianomaisimpia hetkiä ikinä.

Tuollaisen taianomaisen hetken jälkeen olisin tarvinnut pienen hetken pimeyttä ja hiljaisuutta ennen palautumista takaisin maanpinnalle, mutta heti kun bändi oli poistunut lavalta ja aplodit vaienneet, oli pakko lähteä valumaan muun virran mukana ulos ja narikkaryysikseen. Mutta tämä keikkakokemus vain vahvisti The Nationalin asemaa elämässäni. Nimittäin siellä se on ja pysyy.  

Taianomainen mikrofonin johto.

  

I'm on a bloodbuzz

Aikaiset aamuheräämiset on syvältä, mutta ne kärsii kun on hyvä syy. Ja tämä jos mikä on hyvä syy:

Nähdään Kulttuuritalolla!

Eläin: Television sininen valo

Viime vuoden puolella mainitsinkin, että joensuulaisyhtye Eläin on julkaisemassa tänä keväänä kakkosalbumiaan. Tällä viikolla saatiin kuultavaksi ensimmäinen sinkku, Television sininen valo. Biisi on kuunneltavissa tuolla ja se sai tänään myös ensisoittonsa YleX:llä Uuden musiikin iltavuorossa. Kommenteista päätellen biisi toimii ihmisille, ja mikäpä ettei toimisi? Tätä kuunnellessa ei vain voi lakata hämmästelemästä miten hyvällä tavalla häiriintynyt ääni Timo Torvisella on. Eläin on joka tapauksessa piristävää vaihtelua geneeriseen musiikkimassaan, radion taustahuminasta pistää korvaan kuin neulepuikolla tuikkaisi. 

Eläin. Kuva: Pasi Huttunen / JukiRecords 

Maaliskuu = Ultramariini

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka kuuntelevat musiikkia vuodenaikojen mukaan. Itselläni ei ole koskaan ollut esimerkiksi tiettyä perjantaibiisiä, mutta tietyt vuodenaikalevyt sen sijaan on. Ja maaliskuun alkukeväisiin päiviin kuuluu ehdottomasti Ultramariini. Uskoisin, että tämä juontaa juurensa siihen yksinkertaiseen seikkaan, että sain aikoinaan Juuri ja juuri olemassa -debyytin syntymäpäivälahjaksi, joka on näihin aikoihin vuodesta, ja sitä tuli tietysti silloin kuunneltua aika ahkerasti.

Minun ja Ultramariinin suhteessa oli välillä pitkähkö tauko, kun musiikillisesti suuntailin jossain hieman raskaammilla vesillä. Silloin kun taas havahduin bändin olemassaoloon, vaikutti siltä ettei sitä itse asiassa enää ollutkaan; Matti Johannes Koivu teki soololevyjään eikä mistään löytynyt inahdustakaan siitä, mitä Ultramariinille kuuluu. Kuuntelin siis kiltisti debyyttiä ja Kevään ja kesän tähtikuvioita -kakkosta, jolta löytyvä Talven viimeinen päivä on ehdottomia Ultramariini-suosikkejani. 

Nyt kun alkaa olla taas kevät ja aika kaivaa Ultramariinit esiin, muistin törmänneeni jossakin taannoin tietoon siitä, että bändi on aktivoitunut ja julkaissut uuden albumin. Nettiä hieman pöyhäistyäni totesin että näin on: bändin kolmas albumi Ydin on julkaistu viime syksynä. Spotifysta löytyvät albumilta irrotetut singlet Hän haluaa heijastuksen - joka vei heti ensi kuulemalta jalat alta - sekä Sävelet, johon on tehty myös video.

Siinä missä Hän haluaa heijastuksen on tuttua Ultramariinia, Sävelet kuulostaisi näin ensi kuulemalta jotenkin rokimmalta (mikä on tietysti suhteellinen termi tässä tapauksessa) bändin aiempaan tuotantoon verrattuna. Kitarat tapailevat riffejä jotenkin rohkeamman oloisesti kuin vanhemmissa biiseissä, joissa monesti vain heilutaan mystisissä sfääreissä maata koskettamatta. Toisaalta mystiset sfäärit ja haaveellisuus ovat Ultramariinille juuri sitä ominta aluetta, jolta en soisi bändin harhailevan liian kauas. Toki harhailla saa ja pitääkin, mutta silleen sopivasti.

Ultramariini - Sydämet from M.dulor on Vimeo.