Tanskan ihmeitä: Hannah Schneider

Minä en ole millään tasolla auktoriteetti enkä asiantuntija mitä tulee naisartisteihin. Vasta 20 ikävuoden tällä puolen aloin totutella korviani ja ajatusmaailmaani siihen, että naisvokalistejakin voi kuunnella ja niistä voi tykätä. Sittemmin esimerkiksi Lykke Li, Florence + the Machine, Tegan & Sara, She & Him sekä pitkän arpomisen jälkeen Regina ovat päässeet kuuntelulistoilleni, mutta vieläkään en ole maailman suurin naisäänen ystävä. 

Siitä huolimatta etten osaa sanoa asiasta mitään, ajattelin esitellä teille tanskalaisen neitosen josta joku saattaisi ehkä tykätäkin. Sellaiset tyypit, jotka kuuntelevat Lily Allenia tai Kate Nashia, en mie näistä tiedä. Hannah Schneider on lähtöisin musiikillisesta perheestä ja neito alkoi soittaa pianoa ja viulua 5-vuotiaana ja säveltää omia biisejä 13-vuotiaana. Nyt ei siis puhuta mistään idols-tähtösestä vaan ihan oikeasta muusikosta! Vaikutteikseen ja esikuvikseen Schneider on maininnut muun muassa Lykke Lin (kuinka ollakaan) ja Jenny Wilsonin.

Schneiderilta on ilmestynyt kaksi studioalbumia, s/t-debyytti vuonna 2009 ja kakkosalbumi Me vs. I tämän vuoden helmikuussa. Tältä kakkoslevyltä löytyi biisi johon ihastuin oitis, nimittäin For the Trees. En minä siitä paljon mitään osaa sanoa, muuta kuin että kummallisesti tykkäsin. Tykätkää tekin:

Lisää ihanuutta löytyy Spotifysta.

PS. Koska kohta on kesä ja Ilosaarirock, liitetään tämäkin postaus siihen aasinsillan kautta: Hannah Schneider kumppaneineen on kauniisti coveroinut Rokkiin saapuvan First Aid Kitin biisin Wolf. Kuunnelkaa. Ihana on.

Ääniä Joensuusta: Piilomaa

Jostain syystä on blogin ylläpito jäänyt viime aikoina vähän heikoille kantimille kun sitä niin kutsuttua elämää on tapahtunut. Postilaatikko ja idealaatikko on täynnä kaikkia juttuja joista on ollut tarkoitus kertoa, joten meinasi olla hieman valinnan vaikeus että mistä laidasta sitä aloittaisi. Ja nyt on tietenkin täydellinen aika kirjoittaa blogia, kun pitäisi oikeastaan olla kirjoittamassa eräänkin kurssin loppuesseetä. Procrastination ftw! 

Päätin lopulta, että aloitetaan lähimpää kotoa: Joensuulainen laulaja-lauluntekijä ja tunnetusti mukava mies Ville Härkönen on nimittäin kaikessa hiljaisuudessa viritellyt uutta bändiprojektia tulille ja noin kuukausi sitten (joko siitä on niin kauan, hups) tupsahti postilaatikkooni tämän projektin ensimmäiset hedelmät.

Härkösen aiempia yhtyeitä ovat olleet muun muassa Maryland, Ville Härkönen & Velvet ja viimeisimpänä Samettivallankumous, josta viime kesän kesäbiiseissä kirjoittelinkin. Tämä uusin projekti kantaa nimeä Piilomaa, ja bändissä on mukana liuta joensuulaisia musiikkimiehiä: Stella-yhtyeen kitaristi Heikki Marttila, 51koodia-basisti Petri Varis, aiemmin enemmän tekniikan puolella viihtynyt Pekka Kupiainen sekä Ensio Kinnunen, joka on Variksen tavoin ollut mukana myös Härkösen aiemmissa bändeissä. 

Piilomaata on työstetty etämenetelmin, sillä Härkönen on viime ajat ollut asemoituneena Etiopiaan ja studiosessioita on pidetty silloin kun mies on tullut visiitille Suomeen. Nyt kuultavana on bändin ensimmäinen neljän biisin promo, joka antaa osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. 

Täytyy myöntää, että on oikeastaan ihan hyvä, että asia jäi muhimaan hieman pidemmäksi aikaa. Ensivaikutelma biiseistä oli itselleni nimittäin lievä pettymyksen tunne; en saanut niistä irti sitä jotain, en ensimmäisellä enkä toisella enkä kolmannellakaan kuuntelukerralla. Odotukset olivat tietysti kovat, koska olen pitänyt kovasti Härkösen aiemmista tuotoksista sekä soolokeikoilla kuulluista biiseistä, jotka eivät välttämättä ole istuneet minkään yhtyeen ohjelmistoon. Nyt tuntui, että biisit jättivät jotenkin mitäänsanomattoman fiiliksen ja tekstin kirjoittaminenkin jäi tämän takia roikkumaan.

Ja hyvä että jäi, nimittäin nyt kun otin biisit uudelleen kuunteluun, niistä alkoi löytyä se jokin. Tämä ilmiö on onneksi kaikille musiikki-ihmisille tuttu ja niinhän ne viisaat väittää, että se on vaan hyvä jos ei jokin asia aukea heti ekalla yrityksellä. 

Piilomaa itse luonnehtii musiikkiaan "keinoja kaihtamattomaksi suomenkieliseksi popiksi", mikä antaa odottaa periaatteessa melkein mitä vain. Omaksi suosikikseni promolta muodostui optimistisilla sanoituksilla varustettu ja kertosäkeessään kauniisti soiva Tuuleen. Muutoksii-biisissä voisin melkein vaikka vannoa kuulevani kaikuja Marylandin ajoilta. (Jos kiinnostaa, tsekatkaa Spotifysta Marylandin albumit Almond of Life ja Rob & Jones Classic.) Kun tarkemmin miettii, niin kaikissa Piilomaa-biiseissä on havaittavissa paluuta Marylandin discopop-tunnelmiin ja Velvetin ja Samettivallankumouksen aikaiset kantrivaikutteet ovat jääneet vähemmälle. 

Mielenkiinnolla jään seurailemaan, miten Piilomaa tästä jatkaa. Keikkojakin ehkä nähdään jahka Härkönen kotiutuu Etiopiasta.

Latest tracks by PIILOMAA