Rokumentti check out

Flunssasta ynnä muista aikaansaamattomuutta aiheuttavista yleisistä tekijöistä johtuen sekä blogi että NaNoWriMo-romaanini ovat joutuneet kokemaan hylätyksi tulemisen tunteita viime aikoina. NaNoWriMon osalta joudun ikäväkseni toteamaan, että juututtuani noin 23 000 sanaan olen tainnut jo luovuttaa. Ärsyttävää sinänsä, mutta jostain kohtaa on pakko vähän joustaa kun tekemistä olis hirveästi ja energiaa tekemiseen ei niinkään paljon. Ensi vuonna sitten taas paremmilla eväillä. (Paitsi että silloin pitäis olla kirjoittamassa gradua, eli ehkä ei sittenkään. Damn.)

Mutta niin. Palataanpas vielä viikon takaisiin Rokumentti-tunnelmiin. Itsehän istua napotin leffassa yhdentoista leffanäytöksen ja kahden seminaarin verran. Nähdyt leffat olivat Aukusti L - Laulu ei lakkaa, Exit Through the Giftshop, Gainsbourg - Tarina legendasta, Illusionisti, Ilosaarirock - 40 vuotta säkällä, INNI, NY77: The Coolest Year In Hell, Scratch, Style Wars & Style Wars: Revisited, The Extraordinary Ordinary Life of José Gonzáles ja William S. Burroughs: A Man Within. 

Noista INNIn nostinkin jo edellisessä postauksessa esiin ja kehaistaan nyt vielä kerran että se. oli. huikea. Viime ajat onkin tullut kuunneltua lähinnä Sigur Rósia. Joka aamu on ensimmäiseksi pitänyt kuunnella Inní mér syngur vitleysingur, muuten se pianokuvio on vaan soinut päässä koko päivän ja sotkenut kaiken muun. 

Toinen kärkipään leffa oli Banksyn Exit Through The Giftshop, josta jäi tosi hämmentynyt ja epäuskoinen fiilis (voiko taidejärjestelmä oikeasti toimia näin?)  mutta samalla entistä suurempi rispekti Banksya kohtaan. See it and you know what I mean. 

Kolmas huippukohta omassa Rokumentti-ohjelmistossani oli ranskalaisen Sylvain Chomet'n animaatio Illusionisti. Se perustuu Jacques Tatin käyttämättä jääneeseen käsikirjoitukseen vanhasta taikurista ja nuoresta tytöstä. Leffassa ei ole dialogia käytännössä juuri lainkaan ja se vähä mitä sitä on, on ranskaa tai mr.Bean -henkistä epäpuhetta, mutta asia tulee selväksi siitä huolimatta. Elokuvateatterissa oli ihana huomata miten vahvasti yleisö eli mukana: kun vanha, surullinen klovni löi päänsä lavuaarin reunaan, vieressäni istunut tyttö päästi pienen "oij"-äänen, sellaisen kuin nyt yleensä pääsee, kun huomaa että nyt toiseen sattuu. Takana olevalta riviltä kuului paheksuvia äännähdyksiä, kun autokorjaamon pomo keräsi vanhan taikuriparan rahat omaan povariinsa ja elokuvan lopussa salista kuului niiskahduksia usealta suunnalta, lopetus kun oli vähintäänkin surumielinen. Itkettävästä lopusta huolimatta elokuvasta jäi hyvä mieli ja sitä tekee vääjäämättä mieli kuvailla adjektiivilla "ihana".

Kun kirjoittaminen ei ota sujuakseen: Procrastination Tips, osa 1

Tämän päivän rajapyykki NaNoWriMossa olisi 15 000 sanaa. Minulla on koossa 8295. Tästä voinee tulkita että kirjoittaminen ei ole ihan sujunut viime päivinä, ja se on ihan oikein tulkittu. 

Kun juonen kanssa on vähän ongelmia ja hahmogalleria on suppeaakin suppeampi ja uusille tyypeille ei vain tunnu löytyvän funktiota, on helppo luisua procrastinoinnin puolelle. Tämän päivän kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen liittyvä procrastinointivinkki on elokuva Stranger Than Fiction vuodelta 2006. 

Jostain syystä hölmösti suomennettu Aidosti outoa kuuluu omalle Guilty pleasures -listalleni, sillä jotenkin minulla on aina ollut sellainen olo että tämä on niitä elokuvia, joista ei oikeastaan kuuluisi tykätä. Mutta silti minä tykkään,  enkä oikein tiedä miksi. Se on höpsö ja vähän naiivi ja hyvin amerikkalainen, mutta toisaalta minusta elokuvan perusajatus miehestä, joka tietämättään on kirjan päähenkilönä, on tavattoman kiinnostava. Elokuvaan on ripoteltu kaikenlaisia kirjallisuudentutkimuksellisia vitsejä jotka tietysti itseäni kirjallisuudenopiskelijana suunnattomasti viehättävät, ja taisinpa kirjoittaa elokuvan metafiktiivisyydestä jonkun esseenkin.

Elokuvahan kertoo verotarkastaja Harold Crickistä, joka tietämättään on kirjailija Karen Eiffelin uuden teoksen päähenkilö. Eräänä päivänä Harold alkaa kuulla kertojanäänen päässään ja pelkää seonneensa. Sitten kertoja tulee maininneeksi, että Harold kuolisi pian, ja apua lähdetään etsimään ensin terapeutilta ja sitten kirjallisuuden professorilta, jota muuten esittää mainiosti Dustin Hoffman. Hommaan sotketaan vielä söpö anarkistileipuri Ana, ja kiva rom-com on valmis. 

Emma Thompsonin esittämä kirjailija Karen Eiffel on ihanan neuroottinen writer's blockeineen. Jos itse olisin täysipäiväinen kirjailija, luultavasti viettäisin päiväni samoin kuin hänkin: istumalla maantiesillan juurella kuvittelemalla onnettomuuksia ja etsimällä inspiraatiota muilla yhtä konkreettisilla tavoilla. 

Uskoisin, että tämä leffa sopii tauottamaan jokaisen kirjoittajanblokista kärsivän (tai kärsimättömänkin) nanoilijan luovaa tuskaa.

Elokuvassa on varsin indie-uskottava soundtrack, sillä mukana on muiden muassa Spoon, Maxïmo Park ja M83.

Aikaa on vielä 22 päivää. Mitään ei olla vielä hävitty.

NaNoWriMo 2011

Kalenteri on koko syksyn mitalta aivan järkyttävän täynnä kaikkea tulemista ja menemistä ja tekemistä ja miljoonasivuisten esseiden kirjoittamista, mutta kaikesta tuosta sälästä - jota myös elämäksi kutsutaan - huolimatta aion tänäkin vuonna osallistua marraskuussa NaNoWriMoon. Olen selvinnyt siitä voittajana jo kahtena vuonna, enkä aio antaa tämän vuoden olla poikkeus. 

Mistä on kyse? NaNoWriMo on lyhenne nimestä National Novel Writing Month, joskin nykyisin on kyse ennemminkin International Novel Writing Monthista, mutta nimi on jo vakiintunut joten mitäpä sitä suotta muuttelemaan. Alunperin jenkeistä lähtöisin olevassa projektissa on kyse siitä, että tuhannet harrastajakirjoittajat kirjoittavat 50 000 -sanaisen romaanin kuukaudessa. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta ei se haittaa koska se on ihan hävyttömän hauskaa! Homman pointtihan on se, että ei se laatu vaan se määrä. Tarkoitus on kannustaa kaikkia kirjoittajia hylkäämään liian itsekritiikin, arpomisen ja vätystelyn ja saada heidät (meidät) kirjoittamaan. Välillä teksti voi olla aivan täyttä huttua, mutta pääasia että sanamäärä lisääntyy tasaista vauhtia ja ennemmin tai myöhemmin siitä järkyttävästä hutusta syntyy tarina. 

Tarkoituksena on, että tuon yhden hektisen kuukauden aikana syntyy runko, luonnos jota lähdetään sitten myöhemmin muokkaamaan ja uudelleenkirjoittamaan. Monet wrimoilijat - minä mukaan lukien - eivät kuitenkaan koskaan etene tuohon muokkausvaiheeseen. Riittää, että on taas kerran voittanut itsensä ja aikataulukiireensä ja saanut irti 50 000 -sanaisen tarinan. Sitä tarinaa ei välttämättä koskaan lue kukaan, mutta se antaa silti tilaisuuden paukauttaa henkseleitään edes vähäsen: niin, olenhan melkein kirjailija itsekin. 

NaNoWriMo starttaa puolilta öin, kun kalenteri kääntyy näyttämään marraskuun 1. päivää. Vielä ehtii mukaan! Ei sillä ole väliä, vaikkei olisi minkäänlaista ajatusta siitä, mitä haluaisi kirjoittaa. En minäkään vielä tiedä. Tiedän vain, että tulossa on taas kerran yksi yltiöpäisen sekava ja teessä uitettu marraskuu, joka menee ohitse paljon nopeammin kuin se ilman NaNoWriMoa menisi. Marraskuu on täydellinen kuukausi istua kotona tai kuppilassa kirjoittamassa, mitä silloin muutakaan voi tehdä? 

(Paitsi istua Rokumentissa katsomassa leffoja, festarin loputkin elokuvat julkaistiin viime viikolla. Ne voi tsekata täältä.)