Olin juuri saanut laskettelusukset ja olin niin innoissani, että unohdin syödä. Laskettelin koko päivän syömättä mitään. Lopulta pyörryin uupumuksesta ja törmäsin lyhtypylvääseen. sain aivotärähdyksen ja isä vei minut sairaalaan. Lääkäri sanoi, että on hyvä touhuta pitkään mutta että minun täytyy muistaa syödä välillä.
Pyörryin, koska minulla oli niin hauskaa, ettei minulla ollut aikaa pitää taukoa.
Siinä tilanteessa on jotain uskomattoman upeaa.
Siinä innostuksessa.
Kuinka pitkä matka siihen onkaan."
Miten olen voinut näin kauan olla lukematta Erlend Loen Supernaiivia? Viime yönä paikkasin tämän aukon sivistyksessäni, istuin hereillä aamuyön tunteina enkä malttanut lopettaa kesken. Kun käänsin viimeisen sivun, en voinut muuta kuin hymyillä. Yritin miettiä, kuinka moni teos on yltänyt samaan saavutukseen, enkä keksinyt tähän hätään yhtään. Kello näytti puoli kolmea ja mietin, miksei minulla ole punaista palloa? Minäkin tahdon sellaisen.
En saa enää päähäni, kenen blogista taannoin lueskelin juttua jossa sivumennen mainittiin 90-luvun sukupolvi, joka on lukenut Supernaiivia kuin Raamattua. Kenen blogi se olikaan, sille kuuluu kiitos siitä että lopultakin tartuin tähän opukseen ja olen yhtä erinomaisen valaisevaa lukukokemusta rikkaampi. Ja ehkä on aivan asiallista, että luin sen vasta nyt kun voin samaistua päähenkilöön: 25-vuotias, hum. kandin tutkinto taskussa eikä elämän suunnasta tietoa. Kirjan ilmestymisen aikoihin olen ollut keskimäärin 9-vuotias, joten silloin olisi saattanut pointti mennä vielä vähän ohi.
Jos tässä maailmassa on vielä joku muukin twentysomething opiskelijaparka joka ei oikein tiedä, mitä tekisi elämällään ja joka ei ole lukenut Supernaiivia, suosittelen lukemaan sen ensi tilassa. Ja hankkimaan punaisen pallon. Niillä ei ehkä ratkaista kaikkia elämän ongelmia, mutta ainakin ne saavat hymyilemään.
PeeÄs. Kirjoittelin talvella elokuvasta Naisen viemää (Tatt av Kvinnen) ja nyt tulin vahingossa tietämään, että se perustuu Erlend Loen samannimiseen romaaniin. Täytynee siis käydä kirjastossa.
Luinkohan viisi vai kuusi vuotta sitten Supernaiivin mökillä kertaistumalta yhden yön aikana ja olin ihan fiiliksissä. Taukoja pidin vain, kun vaihdoin taustalla soivaa levyä, mutta muuten meni kyllä yhdellä hujauksella koko kirja. Siitä lähtien olen ollut Loen suuri fani.
VastaaPoistaDoppler pääsee muuten lähelle Supernaiivin neroutta. Suosittelen, jos et sitä vielä ole lukenut.
Taisin itsekin faniutua, suunnitteilla on reissu kirjastoon hakemaan loputkin sieltä löytyvät Loet. Tämä tuli mitä parhaimpaan saumaan, on nimittäin tarkoitus lähteä viikoksi mökille istumaan ihan itsekseen ja mikäs sen hienompaa kuin ottaa kasa hyviä kirjoja mukaan. Niitä voi sitten lukea vaikka yötä myöten.
VastaaPoista