Disco Ensemble: Your Shadow

Uutta Disco Ensembleä studion uumenista. Ei sitä menevänjyräävän vastustamatonta we-can-stop-whenever-we-want-Discoa vaan jotain uutta ja erilaista, mutta silti edelleen vastustamatonta ja vastaansanomatonta. Vau.

Disco Ensemble: Your Shadow. Live at E-Studio. from Fullsteam on Vimeo.

Ilosaarirockin ohjelmalisäyksiä

Tässä viime aikoina on pikkuhiljaa tipahdellut lisää esiintyjiä Ilosaarirockin ohjelmistoon ja liputkin tulee myyntiin jo ensi viikolla. Viimeisimpiä uutisia saatiin tänään kun ilmoittivat että tulossa olis Mayhem (NOR) ja First Aid Kit (SWE). Ääripäistä puheenollen. 

Ei varmaan liene vaikea arvata kummasta itse olen enempi innoissani. (No siitä Mayhemistä, tietty! Eiku.) 

First Aid Kit.  www.ilosaarirock.fi

Fleet Foxesit, Bright Eyesit ja muut folk-popahtavat jutut tulee näistä tytöistä väkisin mieleen, jotenka ei muuta kuin kukkia tukkaan ja Laulurinteelle! Vaikka onhan siihen kyllä vielä vähäsen aikaa mutta silti.

Rokin koko tähän asti varmistunut ohjelma löytyy tuttuun tapaan täältä.

Teaseria Disco Ensembleltä

Disco Ensemble on ollut syrjässä kuuntelulistoiltani hyvän tovin, kun The Island of Disco Ensemble (2010) ei koskaan oikein kunnolla auennut minulle. Nyt kun bändi Facebookissa muistutti taas olemassaolostaan studio teaser -pätkällä, tunsin pitkästä aikaa sellaisen ilahduttavan hyrähdyksen kun jokin vain kuulostaa samperin hyvälle. Muistin taas bändin aseman entisessä elämässäni ja kaikki ne keikat joilla on tullut heiluttua. Pitkästä aikaa oikeasti odotan jonkin levyn ilmestymistä.  

PS. Ja nyt kun pitkästä aikaa otin Island of Disco Ensemblen kuunteluun, sehän kuulostaa hyvälle! Toki mukana on edelleen biisejä joille en ihan lämpene, mutta että eihän tämä niin susi albumi ole kuin muistelin. Niin se mieli muuttuu.

Antti Lainas - Silloin oli sunnuntai

www.anttilainas.com

Pohjoisen trubaduuri Antti Lainas julkaisee tänään debyyttialbuminsa Silloin oli sunnuntai. Kaverin nimestä on väännetty vitsiä niin blogimaailmassa kuin epäilemättä sen ulkopuolellakin, niin että jospa mie jättäisin sen tällä kertaa väliin. 

Kun kuulin tyypistä, ensimmäinen ajatus oli tietenkin epäilys että ei kai tämä taas ole niitä idolsseja. Kun otin asiasta selvää, sisäinen musiikkisnobini oli tyytyväinen miehen taustoihin: Antti Lainas on kärvistellyt ja kärsinyt musiikkinsa kanssa tarpeeksi ollakseen vakavasti otettava singer-songwriter. Kemistä kotoisin oleva Lainas on tehnyt musiikkihommia jos jonkinmoisia ja tehnyt epätoivon hetkellä jopa laivatrubaduurin hommia Tallinkilla. Hän on kantanut kortensa kekoon myös legendaarisessa kokoonpanossa nimeltä Joku Paikallinen Bändi. 

Lainaksen tyyli kumartaa vahvasti singer-songwriter -perinteeseen ja ensimmäiset kotimaiset vertauskohdat jotka tulivat mieleeni, olivat Tuure Kilpeläinen ja Samae Koskinen sekä kollegojaan vähemmän tunnettu Aleksi Ojala. Silleen hyvällä tavalla. (Tätä pitää muistaa aina korostaa, koska ihmiset tulkitsevat mielellään asioita silleen huonolla tavalla. Ja mie tykkään olla mieluummin positiivinen.) 

Lainaksen lauluista huokuu pikkukaupungissa vietetty lapsuus ja nuoruus; tästä esimerkkeinä vaikkapa Perhe ja Yläkaupungilla valvotaan. Tästä huolimatta Silloin oli sunnuntai -albumin biisit ovat jotenkin raikkaamman tuntuisia kuin vaikkapa Anssi Kelan kymmenen vuoden (joko siitä on niin kauan?!) takaisen Nummelan sisälmykset, niin sisällöltään kuin musiikillisestikin. Albumin hitikkäin raita on sinkuksikin nostettu Meidät on kuin tehty toisillemme, jossa on jotain kivasti egotripihtävää. Voisin kuvitella tämän soivan kesällä autoradioissa kun ihmiset matkaavat mökille. Toivotaan että näin käy, minä ainakin toivon Lainaksen Antille kaikkea hyvää.

Keikkahommia: The Drums & The Broken Beats

Niin että viime viikolla tuli sitten käytyä ensimmäisen kerran hyödyntämässä Kööpenhaminan keikkatarjontaa. Amager Biossa soitteli The Drums, joka oli hyvin jee. Yleisö oli äärimmäisen hipsterikansaa ja meininki oli leppoisan mukava. Mitään yltiöpäisiä kiksejä tästä reissusta ei jäänyt, mutta sellainen hyvä keikka - hyvä mieli -tyyppinen olotila kuitenkin. Amager Biosta tykkäsin, eli sinne kannattanee toistekin hankkiutua jos kiinnostavia bändejä sattuis kohdalle. (Onhan tuonne näköjään ainakin Manic Street Preachers ja Steven Wilson tulossa, että sinne siis.)

Tässä vielä vähän jonkun ottamaa videopätkää jossa äänenlaatu ei ole huikea, mutta näkyypähän hassusti hytkyviä ihmispäitä. Jonny Pierce hytkyy myös hassusti.

Perjantaina kävin sitten tässä ihan kotinurkilla kuulostelemassa vähän vähemmän tunnettua indietä. Tein taannoin havainnon että tuossa alle kilometrin päässä on Kansas City -niminen keikkapaikka ja sinnehän piti lähteä kuulostelemaan meininkejä. (Tuntuu että mie toistan ihteäni kun nämä samat jutut on suunnilleen kerrottu myös reissublogissa, mutta kaikki ei välttämättä lue molempia niin että menköön tämän kerran.)

Esiintymässä oli kolme enempi tai vähempi paikallista bändiä: Caper Clowns, With No Arms And Legs ja The Broken Beats, joka oli siis illan pääbändi. Itsehän laiskana ollessani sain tietysti aikaiseksi hankkiutua paikalle vasta kun toinen lämppäri oli jo lopettelemassa, mutta ehdin kuulla Butterflies -biisin joka muuten kuulosti livenä ihan himputin hyvälle! Harmitti etten saanut itseäni liikkeelle aiemmin että olisin kuullut With No Arms And Legsin setin kokonaan. (Ja siinä on muuten taas bändillä ärsyttävän pitkä nimi.)


Jos alkoi kiinnostaa, bändin s/t -albumi löytyypi kokonaisuudessaan Spotifysta.

The Broken Beats on ilmeisesti jo pidemmän linjan orkesteri jonka solisti Kim Munk on perustanut vuonna 2001. Bändin jäsenistö on sittemmin vaihtunut useaan otteeseen kun tyypit on lähteneet tekemään muun muassa Carpark Northia ja JuniorSenioria. Bändi on tiettävästi tehnyt tähän mennessä viisi studioalbumia joista neljä löytyy Spotifysta. Viimeisimmäksi jäänyt sinkku The Rules (2009 tai niitä aikoja) on ilmeisesti tanskalaisen tv-sarjan Manden med de guldne ører tunnusbiisi, oikein hyvä semmoinen. Jotenkin tuntuu että The Broken Beatsilla pitäisi olla kaikki palikat parempaankin pärjäämiseen, mutta jostain syystä hommat eivät vaan ole oikein kunnolla ottaneet tuulta alleen. 




Kovasti sympaattiselta keulahahmo Kim Munk kyllä vaikutti, mutta välispiikit kun oli tanskaksi niin sitten oli vain tyydyttävä tulkitsemaan äänensävyjä ja yleisön reaktioita. Kovasti siellä skoolailtiin, en tiedä minkä kunniaksi. Keikkapaikasta sen verran, että tunnelma oli hyvin kodikas vaikka paikka muuten olikin sellainen perus-mustaksimaalattu-rokkiluola. Mutta kuten kaikkialla Tanskassa, sielläkin oli kynttilöitä pöydillä. Mietin, että monessakohan puhtaasti keikkatarkoituksia palvelevassa baarissa olen Suomessa nähnyt kynttilöitä ja totesin, että en varmaan missään. Aprikoin itsekseni myös sitä, että noinkohan yksijalkaisilla baaripöydillä sijainneet kynttilät jätetään sytyttämättä niinä iltoina, kun tiedossa on rankemman sortin mosh-pit-meininkiä.  Tiedä näistä tanskalaisista, kun ovat hulluna noihin kynttilöihinsä ja hyggeen. 

Lyhytelokuva: I'm Here

Pitkään on ollut blogissa hiljaista mutta nyt innostuin postaamaan samana päivänä kahdesti! Jo on aikoihin eletty. Mutta halusin ehdottomasti jakaa tämän koko maailman - tai edes tämän blogin lukijoiden - kanssa, koska elämässä on paljon turhanpäiväisempiäkin tapoja käyttää 30 minuuttia kuin katsomalla ohjaaja Spike Jonzen lyhytelokuva I'm Here. Se on kaihoisankaunis ja syvästi inhimillinen rakkaustarina, jonka pääosissa nyt vain sattuu olemaan kaksi robottia. Voin kertoa että itketti.

Elokuvan soundtrackilla soi komea kaarti indienimiä Sleigh Bellsistä Animal Collectiveen.

Auntie Mary - Tenterhooks

Joka kerta kun kaipailee tanssittavaa ja hymyilyttävää indiepoppia, sitä kuin ihmeen kaupalla ilmestyy. Tänään postilaatikkoon oli tullut viesti maskulaiselta Auntie Mary -yhtyeeltä, joka ilmoitteli uudesta sinkustaan nimeltä Tenterhooks. 

Auntie Mary on perustettu vuonna 2007 ja se voitti Turku Bandstand -bändikilpailun 2010. Viime vuonna bändi julkaisi Dance by the Lights -ep:n ja nyt seuraa jatkoa uuden Tenterhooks-singlen merkeissä. Biisissä on selvästi jo astetta kypsempi ote hommaan kuin DbtL-ep:n biiseissä, jotka nekään eivät missään tapauksessa raakileilta kuulosta. Omien sanojensa mukaan Auntie Mary on hakenut vaikutteita muun muassa Two Door Cinema Clubilta, The Strokesilta ja Arctic Monkeysilta. Kotimaista vertailukohtaa lähtisin hakemaan esimerkiksi Satellite Storiesin ja Yournalistin suunnalta. Kivasti tanssittaa, mie tykkään ja toivotan kaikkea hyvää nuorille tyypeille jotka tekee hyvää musiikkia! 

PS. Niin ja unohdin sanoa että erikoisplussaa ja mie tykkään -peukkua hienosta sinkun kansikuvasta! 

Keikkaelämää

Ei mulla muuta kun tätä vaan:

Ensi keskiviikkona Kööpenhaminassa. Jei!