maanantai 24. lokakuuta 2011

Drive

Tanskalaissyntyisen ohjaaja Nicolas Winding Refnin Drive tuli omaan tietoisuuteeni jotenkin vähän puun takaa, mutta kun sisko kävi katsomassa sen ja tuli kotiin innosta puhkuen, päättelin että tässä on leffa joka on nähtävä.  Menestys Cannesissa sekä neo-noiriksi nimittely luonnollisesti lisäsivät kiinnostusta pätkää kohtaan ja hälvensivät oitis orastavat epäilyt että "no se on taas vaan joku autoleffa".




Eihän se ennakkohype hukkaan mennyt: eilen illalla leffan jälkeen olo oli samanlainen kuin keväällä, kun kävin katsomassa Somewheren: sitä jotenkin vaan hehkui, kun juuri nähty leffa oli niin hyvä! Monta kertaa elokuvan aikana kävi mielessä, että tämä ja tämä asia olisi voinut mennä niin pahasti pieleen mutta kun ei mennyt! Sitten sitä vain hykerteli tyytyväisenä penkissään viimeiseen A Real Hero -biisin nostatukseen saakka, joka sekin olisi voinut olla hirvittävällä tavalla korni mutta kun se ei jostain syystä ollut. 

Kuulin jonkun yleisöstä kommentoivan leffan hitautta ja leffaseurani sanoi samaa. Itse en tempoa edes tullut ajatelleeksi, kun en mitään älytöntä toimintaleffaa kuvitellutkaan tulevani katsomaan. En ollenkaan häiriintynyt siitä, että päähenkilöiden välisessä replikoinnissa oli lähes kaurismäkeläisen pituisia taukoja ja että asiat tapahtui silleen mukavan hissuksiin. Kyseessä ei tosiaankaan ollut perinteinen autoleffa, jossa ohuen juonen ympärille on ympätty hillitön määrä takaa-ajoja joissa romuttuu järjetön määrä autoja ja infrastruktuuria.

Elokuvan alkupuoliskosta käytettiin iso osaa siihen, että Ryan Goslingin esittämästä päähenkilöstä rakennettiin  ihanteellista sankarikuvaa: tässä meillä on hiljainen ja herkkä mies joka tykkää lapsista ja osaa ajaa autoa niin samperin hyvin ettei mitään järkeä. Sitten kun se kuva rikottiin rajun väkivaltaisilla kohtauksilla, niin siinä oli sekä Carey Mulliganin esittämä Irene että katsoja jännän äärellä. Vahva kontrasti nimettömäksi jäävän päähenkilön käytöksessä tuntui rytmittävän elokuvaa, jossa siirryttiin monta kertaa lähes flegmaattisesta liikkumattomuudesta säpsähdyttävään väkivaltaan josta tuli välillä hyvin tarantinomaiset fiilikset.

Leffaseurani kanssa todettiin myös, että oli kiva kerrankin nähdä Hollywood-leffa jota ei ole tehty sillä kaikkein yksinkertaisimmalla mahdollisella rautalankamallilla, jossa kaikki on pureskeltu valmiiksi ja kaiken varalta vielä moneen kertaan. Esimerkiksi leffan skorpionitematiikka jäi katsojan itsensä pohdittavaksi. Vaikka katsojan silmät lepäsivätkin useaan otteeseen Goslingin takin selkämyksessä komeilevassa skorpionissa, ei sitä mitenkään ärsyttävästi selitelty tai osoiteltu.

Täytyy muuten sanoa, että onneksi en nähnyt yhtään traileria ennen itse elokuvaa, sillä niiden perusteella olisi kyllä saattanut jäädä koko leffa katsomatta. Hirveää settiä, joihin on tiivistetty käytännössä koko leffan sisältö ja joissa annetaan ymmärtää että kyseessä on juurikin perinteinen action-autopläjäys vaikka totuus on vähän toisenlainen. Toisaalta, ehkä ne trailerit on suunniteltu sitä kuvitteellista average moviegoeria varten, joita ei taiteelliset neo-noirit voisi vähempää kiinnostaa, kunnon autoäksöni sen sijaan aina.

Lopuksi pitää vielä kehaista leffan soundtrackia, joka on entisen Red Hot Chili Peppers -rumpali Cliff Martinezin käsialaa. Se oli vähintäänkin hieno, enkä edes tiennyt pitäväni tällaisesta musiikista.

Nightcall (feat. Lovefoxxx) by Kavinsky
College feat. Electric Youth - A Real Hero [music from the Motion Picture, Drive] by Electric Youth (Official)

5 kommenttia:

  1. Soundtrack oli kyllä parasta tässä rainssa, jotain semmosta mitä vois harkita omistavansa, plus tää päähenkilöiden välinen kemia/väreily ja siis Carey Mulliganin silmät oli kyllä niin hianot että ai ai. Jee.:D

    VastaaPoista
  2. Allekirjoitan kaiken mitä sanot, toveri hyvä. Tää olis voinut mennä pahasti pieleen jos ei Goslingin ja Mulliganin kemiat ois toimineet. O_o

    VastaaPoista
  3. Ihan ta-ju-ton. ♥ Mä en huomannut mitään hitauttau, olin vaan niin hullaantunut musiikista ja RyGosta ja kaikesta. Uaaaaah. Paras.

    VastaaPoista
  4. Voin allekirjoittaa myös tämän kommentin. Oma käsitykseni Ryan Goslingista niin näyttelijänä kuin muutenkin oli melko hämärä ja perustui pääasiassa The Notebook -mielikuvaan, mutta olin kyllä jokseenkin myyty heti Driven ensimetreiltä asti.

    VastaaPoista
  5. Vähän jälkikäteen trailerista: en ole Cannesin aikaista 'teaseria' löytänyt, joskin en ole kauheasti kaivanutkaan. Kyseinen pätkä herätti kiinnostukseni, sillä siinä näytettiin oikeastaan elokuvan alusta se ensimmäisen keikan alku, jossa ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään, mutta joka vaan toimii hyvän jännitteen takia. Toisaalta se olikin vissiinkin ihan Cannes-hypeä varten, eli jo heti eri yleisölle.

    VastaaPoista

Kerro huolesi: