Rokkisuunnitelma: Sunnuntai

Ja Rokkailuhan jatkuu. Siinä missä lauantai painottui suurelta osin Rekkalavan suuntaan, sunnuntaille en ole ohjelmasta ympyröinyt yhtään Rekkalavan bändiä. Festarikävijän elämä on valintoja täynnä.

Sunnuntai alkaa kello 13 Sue-lavalta, jossa soittaa Minä ja Ville Ahonen. Sen verran runsasta hehkutusta ryhmä on saanut osakseen, että onhan sitä mentävä katsomaan. Täytyy tunnustaa että vasta juuri ennen kuin aloin kirjoittaa tätä postausta kaivelin bändin MySpacen esiin ja laitoin soimaan. Ensimmäisistä tahdeista ja laulajan äänestä tulee mieleen Aleksi Ojala, kind of. 

Leppoisan aloituksen jälkeen Rokkisunnuntai jatkuu päälavan tuntumassa Samuli Putroa kuunnellen. Putron keikka Kerubissa jäi harmi kyllä väliin kun olin muualla silloin, mutta paikataan aukko sitten heinäkuussa. Älä sammu aurinko saa aivan varmasti Laulurinteelle kerääntyneen yleisön laulamaan - kovaa ja hymyillen. 

Sittenpä olisikin aika talsia Rentolavan suuntaan, missä soittelee kello 15 Uusi Fantasia. Tähänkin ryhmään on itselläni melko ohut tarttumapinta ja hittibiisi Liian myöhään herättää lähinnä negatiivissävytteisiä muistoja (mistä on kiittäminen kelloradiota ja varhaisia aamuherätyksiä syksyllä, kun kappale oli tiheimmässä rotaatiossa YleX:llä), mutta siitä huolimatta jokin Uudessa Fantasiassa kovasti kiehtoo ja aion ottaa asiasta lisäselvyyttä ennen Rokin melskeitä.

Tässä välissä on aika hengähdystauon ja ruuan metsästyksen, kun päälavalla melskaa Stam1na ja Rekkalavalla joensuulainen Dusha Pitera, yksi harvoja suomalaisia bändejä (jos ei peräti ainoa, mistä minä tiedän?) jotka tekevät musiikkiaan venäjäksi ja ovat myös käyneet rajan takana esiintymässä.

Se virallinen Rokkieväs.

Kello 17 Sue-lavalla soittaa seuraava indiekiinnostus, vahvasti Amerikkaa huokuva The Latebirds. Myöhäisten lintujen jälkeen voisi joko lepuutella jalkojaan (mikä on aina hyvin varteenotettava ajatus) tai mennä kuuntelemaan päälavalle Stellaa tai Rekkalavalle Pertti Kurikan nimipäiviä. Jalkojen lepuuttelun voi tietenkin myös yhdistää kumpaan hyvänsä bändiin, kun valikoi istumapaikkansa taktisesti oikein. Stellahan julkaisi uuden levynsä toukokuussa ja olen kyliltä kuullut kommentteja, että bändin sointi on muuttunut entistä suuremmaksi ja ehkä progemmaksikin. Sen verran olen itse ehtinyt uutta Stellaa kuulla, että voisin myöntyvästi hymistellä noihin kommentteihin. 

Jalkojen lepuuttelu tulee tarpeeseen, sillä seuraavassa slotissa on itselleni tärkeimmän ja odotetuimman Rokkivieraan vuoro, kun Blackfield soittaa YleX-teltassa kello 19. Welcome to my DNA -albumia en ole vielä hankkinut, mutta kiinnostaa kyllä kuulla, mihin suuntaan Wilson-Geffen-parivaljakon yhteistyö on lähtenyt kehittymään. Albumilta julkaistu Waving -single ei oikein vakuuta, mutta kokonaisuutta ei ole ennenkään kannattanut tuomita sinkkujen perusteella. Tältä keikalta odotan joka tapauksessa vähintäänkin tunteenpurkauksia ja hienoutta ja liikuttuneisuutta. Jos ei niitä tule, olen hyvin pettynyt itseeni - tai bändiin. 

Blackfieldin jälkeen takki alkaa olla aika tyhjä. Jos vielä jaksaa, voisi käydä heilumassa päälavalla soittavan Madnessin tahtiin, sillä ska on aina hieno asia. Loppuilta meneekin varmaan alueella hengaillessa, sillä illan viimeiset bändit ovat jo Käy-Tsekkaamassa-Jos-Vielä-Jaksat -osastoa. Red Sparowes kyllä kiinnostaisi, mutta joku roti nyt kuitenkin, ja Neljä Ruusua...No, se on Neljä Ruusua. Mutta eihän sieltä kuitenkaan raaski lähteä kesken pois, joten luultavasti istun Neljät Ruusut jossakin päälavan tuntumassa rinteellä ja suren sitä, että kohta tämäkin hienous jo päättyy ja sitten kesä on ohi. Mikä siinä onkin, että joka vuosi kesä tuntuu päättyvän siihen, kun Ilosaari vaikenee, siitäkin huolimatta että säiden ja kaiken muunkin puolesta kesä jatkuu parhaassa tapauksessa vielä lähes puolitoista kuukautta. Mutta niin se vain menee. Rokkisunnuntai-illasta alkaa jälleen vuoden mittainen odotus.