lauantai 28. toukokuuta 2011

Comeback



No niin, ihmisten pariin on palauduttu. Mökkeily on mukavaa mutta vielä mukavampaa sieltä on sopivan pituisen ajan jälkeen tulla taas kotiin. Suurin osa ajasta meni tenttikirjojen lukemiseen, mutta ehdin lukea onneksi muutakin. Toby Littin Beatnikit (Beatniks, 1996) ehdin lukea kokonaan ja aloittelin myös Jonathan Safran Foerin Kaikki valaistuu (Everything is Illuminated, 2002). Beatnikit oli muuten ihan ok, mutta suomennoksena sitä oli aika kammottavaa lukea. "Mä-sä" -dialogin vielä kestää, mutta kun viljellään sellaisia sanoja kuin "pimu" ja "gimma" ihan vakavissaan, se menee jo sietokyvyn äärirajoilla. Samoin Kaikki valaistuu olisi ehdottomasti pitänyt saada käsiinsä englanninkielisenä, mutta tietenkään kirjasto ei tarjoillut sellaista mahdollisuutta. 

Eilen tentin jälkeen kävin tekemässä uuden sekoamisreissun kirjastoon ja keräsin matkaani läjän sellaisia kirjoja, joilla ei ole mitään tekemistä opintojen kanssa. (Paitsi että John Barthin Matkan pää taitaa kyllä vähän haiskahtaa opinnoilta, mutta se oli vain yksi hairahdus joka sallittakoon.) Niiden lukemiselle aion omistaa ainakin tämän viikonlopun, ensi viikolla pitäisi kai sitten taas tarttua gradukirjallisuuteen. Örh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro huolesi: