tiistai 27. joulukuuta 2011

Vuoden 2011 parhaita juttuja pähkinänkuoressa

Voisin väittää, että henkilökohtaisesti vuosi 2011 on ollut minulle mitä mainioin vuosi. Uutta musiikkia en ole ehtinyt kuuntelemaan läheskään niin paljon kuin alkuvuodesta olin päättänyt, mutta toisaalta en ole siitä erityisen pahoillani, kun syyt musiikin kuuntelun vähyyteen on olleet lähinnä positiivisia. Viime vuonna jaksoin paneutua vuoden musiikki- ynnä muiden juttujen erittelyyn tarkemminkin, mutta tällä kertaa saatte vain hyvin tiiviin pähkinänkuoriesityksen ensimmäisenä mieleen tulleista jutuista. 


Albumi:
Death Cab for Cutie - Codes and Keys - ilmestyi jo toukokuussa, mutta jostain syystä sain aikaiseksi kuunnella vasta syksyn tullen. Piti suorastaan tarkistaa, että ihanko oikeasti Codes and Keys tuli tänä vuonna eikä jo vuoden 2010 puolella. Näin hyvin mie seuraan aikaani. Tänä vuonna uusien albumien seuraaminen ja kuunteleminen kokonaisuuksina on jäänyt jotenkin tosi vähälle, enemmän on löytynyt yksittäisiä biisejä jotka on saaneet aikaan hyväksyvää nyökyttelyä ynnä muita positiivisia reaktioita.

Uusi tuttavuus:
Grouplove
Satuin bongaamaan Grouploven esiintymisen Conanissa, ja Colours kuulosti niin hyvälle että bändistä piti ottaa lisäselvyyttä. Perusindietouhua, mie tykkään.

Biisit:
Kavinsky - Nightcall. Tämäntyyppinen musiikki on minulle ihan uusi aluevaltaus, mutta kaikkea sitä oppii kuuntelemaan kun vanhaksi elää.


Salem Al Fakir - Virgin Mary - euroviisutyyppi pääsi yllättämään tanssituttavalla biisillä jossa lauletaan Neitsyt Mariasta ja Charlie Sheenistä.

Foster the People - Pumped Up Kicks. Kukapa tältä olisi kesän aikana välttynyt? Juuri sellainen biisi jota kuunnellaan kesällä autossa kun ollaan matkalla rannalle tai mökille tai festareille. Miten tästä ei voisi tulla hyvälle tuulelle?


Keikat:
The National @ Kulttuuritalo 3.3.2011
Melt-Banana @ Ilosaarirock, 16.7.2011
VETO @ Lutakko, 9.12.2011 - VETO käväisi Suomessa neljän keikan kiertueella joulukuun alussa ja bändin esiintyminen Lutakossa oli syksyn ainoa keikka, joka sai aikaan musicgasmin. Tästäkin oli tarkoitus kirjoitella laajemmin, mutta elämä vei mennessään. Toiveissa on nähdä VETO kotimaassaan ensi kevään aikana. Keikan kovimpia biisejä olivat näin jälkikäteen muistellen Blackout, Built To Fail ja You Are A Knife.

Leffat:
Somewhere
Drive
Tämänvuotisia ykkösleffojani yhdistää tietty vähäeleisyys ja järjetön tyylikkyys. Näistä ei tarvinne sanoa enempää, molemmat leffat olen kehunut jo aiemmin maasta taivaaseen.


Ja nyt: Hyvää uutta vuotta tyypit, kuunnelkaa musiikkia ja olkaa onnnellisia! Palataan asiaan ensi vuoden puolella.

Muok. No hei! Saman tien kun postaus oli julkaistu, muistin vielä yhden parhauden, nimittäin Dylan Moranin keikan Kulttuuritalolla pääsiäisen aikaan! Se oli parasta se.

5 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja! Listaus on kyllä kivaa, mutta niin hankalaa joskus..

    VastaaPoista
  2. Älä muuta sano, mie kadehdin kovasti sitä, kun High Fidelityssä tyypit tekee niitä top 5 -listoja lonkalta. En mie pystyis semmoseen! Niitä pitäis aina miettiä ja vekslata ja hioa ihan sikana. :D

    VastaaPoista
  3. Oho, pitäisiköhän perehtyä Death Cabiin tarkemmin, sivuutin levyn olankohautuksella noin puolentoista kuuntelukerran jälkeen. Bändi oli kuitenkin suurimpia suosikkejani joskus 2003.

    Eikö mikään kirja ollut paras? :)

    Hyvää uutta vuotta ja Tanskaa!

    VastaaPoista
  4. Mullakin oli vähän hiljaiset ennakko-odotukset tuon Codes and Keysin suhteen, kun Death Cabin edellinen (Narrow Stairs) oli aika pettymys. Mutta tämä albumi pääsikin taas yllättämään positiivisesti.

    No kah, kirjat muuten pääsi unohtumaan listauksesta kokonaan! Mitähän tähän lonkalta heittäis....No Erlend Loen Supernaiivi oli varmaan puhuttelevin mitä luin tänä vuonna. Myös joululomalla ahmaistu Valtaistuinpeli oli melko lailla maineensa veroinen.

    Kiitos ja hyvä uutta vuotta myös sinulle! :)

    VastaaPoista
  5. Mä puolestani tykkäsin kyllä Narrow Stairsista, mutta pitää ottaa uusi sessio Codes and Keysin kanssa joskus. Supernaiivi on ihan paras, tekisi mieli lukea se kolmannen kerran. :)

    VastaaPoista

Kerro huolesi: