Rokkisuunnitelma: Lauantai

Ilosaarirockiin on tällä hetkellä 44 päivää, 21 tuntia, 17 minuuttia ja 7....6....5....sekuntia. Rokin ohjelma on nyt valmis ja aikataulut julkaistiin tässä jokin aika sitten, joten ajattelin katsastella vähän että miltä se oma Rokki alkaa näin etukäteen näyttämään. Koskaanhan ei etukäteen suunnitellut katsomiset ja katsomatta jättämiset toteudu, mutta suunnitelma on aina hyvä olla että sillä voi sitten heittää vesilintua. Ja pitäähän Rokkia fiilistellä jo hyvissä ajoin, hyvä valmistautuminen on puoli festaria tai jotain sen tapaista.

Sisäänpääsyni Rokkiin lunastan talkootyöllä ja suosittelen sitä kyllä muillekin, mukavaa hommaa on. Vapaaehtoishommien ehdoton plussapuoli on tietysti se, että jos lompakko on niin laiha ettei Mattikaan siellä enää viihdy, ei festarointi silti ole täysin poissuljettu vaihtoehto vaan pienellä työpanoksella (noin 10-12 tuntia)  voi itsensä festivaalille ansaita. Tuolta voi käydä lueskelemassa lisää jos ajatus kuulostaa houkuttelevalta. Ja sitten itse asiaan.

Lauantaina aion heti porttien avauduttua kipaista YleX-teltan suuntaan katsomaan Rubikia, joka soitteli ihanan keikan Kerubissa ja jolta odotan aika paljon, varsinkin kun ovat vaativalla aloituspaikalla. Heti Rubikin jälkeen voikin tallustaa kevyen siirtymätaipaleen Rekkalavalle, missä soittelee tuore oululaistapaus Satellite Stories, josta kaikki musiikkiblogit ovat viime aikoina kirjoitelleet hyvin innostuneeseen sävyyn - ja niin teen itsekin juuri nyt. 

www.satellitestories.com

Kaikki musiikkiblogeja lukevat, indiediskoissa käyvät tai muuten vain musiikinlajista kiinnostuneet ovat varmasti kuulleet Satellite Storiesia, tiesivätpä sitä itse tai eivät. Helsinki Art Scene ja Kids Aren't Safe in the Metro ovat tanssittaneet indien ystäviä viime syksystä saakka ja bändi julkaisi taannoin uuden singlen Family, jota blogistit ovat hehkuttaneet melkoisesti. Ei liene suuri työ tälle party-indietä soittavalle porukalle saada Rubikin lämmittelemä poppikansa tanssimaan villisti Rekkalavan aurinkoisessa alkuiltapäivässä. Itse ainakin odotan tältä orkesterilta melkoisen hienoa Rekkalavan avausta. 

Satellite Stories - Family by satellitestories

Omasta puolestani Rokin avauksesta tulee melko raskas, kun Rubik-Satellite Stories -putken perään tulee vielä Villa Nah, jonka missasin viime kesänä Ruississa ja joka nyt on ehdottomasti mentävä katsomaan. Saattaa joutua vähän tanssimaankin. Sitten tulee onneksi huilitauko, seuraava must-see taitaa olla kotoisa Holik Rekkalavalla. Holik julkaisi viime perjantaina Deadweight-singlen, josta en jauha enempää kun olen tainnut biisin ennenkin mainita, puhukoon puolestaan tällä kertaa.


Deadweight by holikband

Illan puolella jo ollaan, mutta vielä jos jaksaa, niin voisi käydä Rentolavalla vilkaisemassa rennosti Ojos de Brujoa ennen kuin taapertaa koko festarialueen halki takaisin Rekkalavalle The Dirge Organia katsomaan.

The Dirge Organ. Kuva: Jussi Ratilainen

The Dirge Organ on sekin kotoisasti joensuulainen bändi, joka voitti keväällä järjestetyn Rokit!-bändikisan ja lunasti sillä paikkansa Rekkalavalta. Kuulin kisan finaali-iltana jonkun luonnehtivan bändiä discoensemblemäiseksi, eikä tuo luonnehdinta mielestäni mene kovinkaan pahasti huti. Tanssittavaa indietä on tämäkin, mutta ihan eri tavalla kuin Satellite Stories.

The Dirge Organ - Black Cars by The Dirge Organ

Illan viimeiset rypistykset on vielä arvuuttelun alla: mennäkö hemppistelemään Kate Nashin tahdissa vai jaksaisiko vielä heilua Melt-Bananan meiningeissä? Tällä hetkellä olen vahvasti jälkimmäisen kannalla.

Illan huipennus on tietysti Sielun veljet, jota pitänee kavuta rinteelle katsomaan istualtaan käsin, tässä vaiheessa alkavat jalat olla melko varmasti muussina. Uskallan arvailla, että eiköhän 40-vuotisjuhlan kunniaksi ole myös jotain silmänruokaa kehitelty, sitä odotellessa.

Katsotaan sitten, milloin saan aikaiseksi ruotia sunnuntain läpi - tai saanko ollenkaan. Stay tuned.

PeeÄs. Rokin aikataulu kokonaisuudessaan löytyy täältä. Sitä te kuitenkin etsitte.  

Rainy Day Music

Vesisateessa on jotain selittämätöntä hienoutta. Sateisina päivinä voi hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin ja kääriytyä viltin alle katsomaan elokuvia tai lukemaan. Juoda teetä ja tehdä kaikkia muita kliseisiä sadepäivän juttuja. Tai sitten voi hylätä sateenvarjon eteisen naulakkoon ja lähteä ulos nauttimaan sateen tunnusta, siitä kun kylmä vesi valuu hiuksia pitkin niskaan ja hupparin kauluksesta sisään eikä se oikeastaan tunnu pahalta. 

Vesisade on parhaimmillaan niinä päivinä kun voi itse päättää, jäädäkö sisään vai lähteäkö ulos kastumaan ihan tarkoituksella. Sellaisina päivinä kun sataa vettä ja velvollisuudet pakottavat ulos, harmittaa eniten se, ettei pysty itse valitsemaan miten sateisen päivänsä käyttää. 

Sateisille päiville on myös ihan omat biisinsä, joita ei oikeastaan osaa kuunnella muulloin. 

Comeback

No niin, ihmisten pariin on palauduttu. Mökkeily on mukavaa mutta vielä mukavampaa sieltä on sopivan pituisen ajan jälkeen tulla taas kotiin. Suurin osa ajasta meni tenttikirjojen lukemiseen, mutta ehdin lukea onneksi muutakin. Toby Littin Beatnikit (Beatniks, 1996) ehdin lukea kokonaan ja aloittelin myös Jonathan Safran Foerin Kaikki valaistuu (Everything is Illuminated, 2002). Beatnikit oli muuten ihan ok, mutta suomennoksena sitä oli aika kammottavaa lukea. "Mä-sä" -dialogin vielä kestää, mutta kun viljellään sellaisia sanoja kuin "pimu" ja "gimma" ihan vakavissaan, se menee jo sietokyvyn äärirajoilla. Samoin Kaikki valaistuu olisi ehdottomasti pitänyt saada käsiinsä englanninkielisenä, mutta tietenkään kirjasto ei tarjoillut sellaista mahdollisuutta. 

Eilen tentin jälkeen kävin tekemässä uuden sekoamisreissun kirjastoon ja keräsin matkaani läjän sellaisia kirjoja, joilla ei ole mitään tekemistä opintojen kanssa. (Paitsi että John Barthin Matkan pää taitaa kyllä vähän haiskahtaa opinnoilta, mutta se oli vain yksi hairahdus joka sallittakoon.) Niiden lukemiselle aion omistaa ainakin tämän viikonlopun, ensi viikolla pitäisi kai sitten taas tarttua gradukirjallisuuteen. Örh.

Just so you know...

Minä lähden mökille. Nähdään. 

Tahdon punaisen pallon. Erlend Loe: Supernaiivi.

"Yhden kerran touhusin niin kauan, että pyörryin.
Olin juuri saanut laskettelusukset ja olin niin innoissani, että unohdin syödä. Laskettelin koko päivän syömättä mitään. Lopulta pyörryin uupumuksesta ja törmäsin lyhtypylvääseen. sain aivotärähdyksen ja isä vei minut sairaalaan. Lääkäri sanoi, että on hyvä touhuta pitkään mutta että minun täytyy muistaa syödä välillä. 
Pyörryin, koska minulla oli niin hauskaa, ettei minulla ollut aikaa pitää taukoa.
Siinä tilanteessa on jotain uskomattoman upeaa.
Siinä innostuksessa. 
Kuinka pitkä matka siihen onkaan."

Miten olen voinut näin kauan olla lukematta Erlend Loen Supernaiivia? Viime yönä paikkasin tämän aukon sivistyksessäni, istuin hereillä aamuyön tunteina enkä malttanut lopettaa kesken. Kun käänsin viimeisen sivun, en voinut muuta kuin hymyillä. Yritin miettiä, kuinka moni teos on yltänyt samaan saavutukseen, enkä keksinyt tähän hätään yhtään. Kello näytti puoli kolmea ja mietin, miksei minulla ole punaista palloa? Minäkin tahdon sellaisen. 

En saa enää päähäni, kenen blogista taannoin lueskelin juttua jossa sivumennen mainittiin 90-luvun sukupolvi, joka on lukenut Supernaiivia kuin Raamattua. Kenen blogi se olikaan, sille kuuluu kiitos siitä että lopultakin tartuin tähän opukseen ja olen yhtä erinomaisen valaisevaa lukukokemusta rikkaampi. Ja ehkä on aivan asiallista, että luin sen vasta nyt kun voin samaistua päähenkilöön: 25-vuotias, hum. kandin tutkinto taskussa eikä elämän suunnasta tietoa. Kirjan ilmestymisen aikoihin olen ollut keskimäärin 9-vuotias, joten silloin olisi saattanut pointti mennä vielä vähän ohi. 

Jos tässä maailmassa on vielä joku muukin twentysomething opiskelijaparka joka ei oikein tiedä, mitä tekisi elämällään ja joka ei ole lukenut Supernaiivia, suosittelen lukemaan sen ensi tilassa. Ja hankkimaan punaisen pallon. Niillä ei ehkä ratkaista kaikkia elämän ongelmia, mutta ainakin ne saavat hymyilemään. 

PeeÄs. Kirjoittelin talvella elokuvasta Naisen viemää (Tatt av Kvinnen) ja nyt tulin vahingossa tietämään, että se perustuu Erlend Loen samannimiseen romaaniin. Täytynee siis käydä kirjastossa. 

Proud Finland

Kyllä, olen erittäin yllättynyt ja ihan greisisti sekaisin onnesta siitä hyvästä, että Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Onhan noita kisoja kuitenkin tullut seurailtua 9- tai 10-vuotiaasta saakka siinä toivossa, että se kulta joskus osuisi kohdalle. 

Samalla olen pöyristynyt ja ollut pöyristymättä erinäisistä lieveilmiöistä joita voitto toi tullessan, mutta Antti kirjoitti jo niistä niin hyvin ettei minun kannata enää tarttua asiaan. Haluan vain jakaa voitonhuuman ja juhlamielen kaikkien kanssa ja toivoa ettei kukaan nyt jaksaisi ainakaan pöyristyä tästä:

http://satwcomic.com/proud-finland 

Koska itse nauroin tälle. Kovaa. Kannattaa vilkaista myös tämä ja tämä, jos tuntuu että nyt ei oikein aukea. 

Tanssit Kerubissa: The Capital Beat 14.5.2011

Olipa kivaa päästä pitkästä aikaa tanssimaan! The Capital Beatin vuodentakainen keikka Kellarissa jätti  lämpimän muiston kaikkien aikojen parhaista tansseista ja nyt toiveet oli tietysti sitä mukaa korkealla. Tällä kertaa tanssittiin saman talon yläkerrassa, jonne oli kerääntynyt mukavankokoinen väkimäärä. Tämä sakki olisi täyttänyt Kellarin mukavan tiiviisti tanssivaksi massaksi, mutta nyt Saliin jäi jonkin verran väljyyttä eikä lämpötila päässyt kohoamaan samalla tavoin trooppisiin lukemiin kuin esimerkiksi loppuunmyydyllä Stellan keikalla.

Capital Beatissa on jotakin kerrassaan vastustamatonta. Tälläkin kertaa pienten alkuepäröintien jälkeen yleisö antautui keinahtelemaan letkeästi rentojen reggarytmien mukana ja hyppelemään reippaat ska-biisit läpi niin että hiki roiskui. Setissä kuultiin niin debyyttialbumin kuin uuden On the Midnight Wire -albuminkin biisejä. Tuo kakkoslevy pääsi ilmestymään jotenkin ihan vaivihkaa, huhtikuun alussa se on näköjään tullut ulos mutta ei siitä ole ilmeisesti hirveämmin rumpua lyöty. Ostin albumin keikan jälkihiminöissä ja ehdin pyöräyttää sen kerran läpi aamulla astioita tiskaillessani ja kyllähän se kotioloissakin kummasti keinuttaa. Samanlaisia kertalaakista päähän jääviä hittejä levyllä ei tuntunut olevan kuin esimerkiksi Salty Fish tai Locomotion, mutta eiköhän sieltäkin ne lempparit löydy kun muutamaan kertaan kuuntelee. Taitaa tästäkin levystä tulla aika vahva osa tämän kesän äänimaailmaa. 

Maailman paras biisi

Eilen Rubik muistutti taas, mikä onkaan maailman ja maailmankaikkeuden paras biisi nyt ja aina.



(Voi miten parraton Artturi Taira vielä on tässä videossa! Kummallisen näköistä.)

Bändi todisti tilannetajunsa siirtämällä keikkansa alkamaan vasta klo 24 Kerubin normaalin klo 22 sijasta; se oli sen arvoista, kun ottaa huomioon miten kova eilinen Suomi-Venäjä -peli oli. Ja pelin jälkeen Rubik oli ihana. 

iPod error, excercise fail

Nyt pitää taas mussuttaa tekniikasta ja sen toimimattomuudesta ja siitä, miksi on ihmisen elämä niin pirun paljon kiinni siitä, toimiiko tekniset vimpaimet. Olisi nimittäin tosi hyvä sää lähteä lenkille, mutta entäs kun viisivuotias iPodini on tullut vanhuudenhöperöksi? Lenkille lähteminen ilman musiikkia on jotenkin tosi vaikea ajatus, yhtään ei huvita. Pari kertaa olen pakon edessä joutunut lenkkeilemään pelkät luonnon eli kaupungin äänet korvissa, kun soitin sekosi heti ensimmäisellä korttelinvälillä. Nyt ei jotenkin enää kiinnostaisi. 

Kun kävelyvauhti määräytyy aika pitkälti taustamusiikin mukaan, niin ilman musiikkia sitä tulee valuskeltua ihan luvattoman hissuksiin ja laiskasti. Ookoo, metsäpätkällä on myöhään illalla kiva kuunnella lintujen mekastusta, varsinkin näin keväällä mustarastaat pitää ihan hillitöntä meteliä. Mutta entäs muuten sitten? Omien askelten rouske on jotenkin melko virikkeetöntä kuunneltavaa.  

Kaiken lisäksi en tosiaankaan ole mikään sporttisin tyyppi, eli ne muutamat kerrat kun tuntuu siltä että voispas lähteä lenkille olisivat tosi arvokkaita, kun ei muuten tule hirveästi liikehdittyä. Mutta kun tekniikka ei futaa niin sitten sitä jää laiskana kotiin makaamaan. Onko tämä nyt taas mistään kotoisin? Onko kenenkään muun lenkille lähtö muka kiinni siitä, toimiiko soitin? 

Ja kun musiikista on puhe, niin kerrottakoon vielä että jos se pirun soitin toimisi, niin siellä soisi näin toukokuussa Disco Ensemblen Magic Recoveries reippaampaan menoon ja hitailevampaan sunnuntaikävelyyn The Nationalin High Violet. Mutta kun ei.  

www.toothpastefordinner.com / iPod error

Toriaamu

Se on juuri nyt, paras aika vuodesta nimittäin! Alkoi eilen. Koivut ovat lopultakin päättäneet puskea lehdet pihalle ja lämpötila on ainakin itselleni juuri passeli. Tänään piti raahautua aamulla varhain yliopistolle eikä siellä sitten kuitenkaan mennyt puolta tuntia pidempään, joten kauniin aamun kunniaksi tallustin torille juomaan kesän ensimmäiset piirakkakahvit eli -teet. Istuskelin siinä ja totesin, että tämä on muuten parasta. Ettei ole kiire mihinkään (kotona odottava tenttikirja kun ei kauaksi karkaa), on lämmintä ja tietää että tästä se kesä vasta lähtee. 

Kesän ensimmäiset! Teetä ja karjalanpiirakka munavoilla.

Kun kerran otin aamun löysäilyn kannalta, kävin löysäilemässä myös kaupassa ja ruokaostosten lisäksi mukaan lähti kesäkissa eli -kasvi. Saa nähdä miten pitkään pelargooni selviää miun hoidolla. Kotimatkalla pyörähdin vielä Levy-Eskojen kautta tiedustelemassa Reginaa ja pistinkin pari levyä tilaukseen. 

Ei mulla tämän tärkeämpää asiaa tänään ollut, ajattelin vain kertoa että tänään on oikein hyvä päivä. 

Hämmästyttävä muuttuva tyttö

Tänään tein tärkeitä päätöksiä, jotka ovat kypsyneet jo hyvän aikaa mutta vasta nyt realisoituivat teoiksi: päätin että kyllä, taidan sittenkin pitää Reginasta. Ja kyllä, olen tyttö ja näin ollen voin myös käyttää pitsipuseroita. Tähän asti Reginasta pitäminen on ollut jotenkin vaikea kysymys jota en ole osannut päättää ja pitsipuserot sula mahdottomuus. Mutta kevään kunniaksi molemmat saivat mahdollisuuden astua osaksi elämääni.

Jostain syystä jokin osa aivoistani kieltäytyy uskomasta, että Paras aika vuodesta kertoo loppukesästä. Itselleni paras aika vuodesta on aina ollut toukokuiset vihertävät illat ja niin ollen aivoni ovat peruuttamattomasti kytkeneet kyseisen kappaleen kevätbiisiksi vaikka sanoitukset muuta väittävätkin. Mutta molempi parempi, voihan tätä kuunnella sitten elokuun pimeinä iltoinakin. 

Terveisiä Budapestista

Kävin neljän päivän kaupunkivisiitillä Budapestissa ja kotiin tultuani havaitsin, että matkan saldona oli kameran muistikortti yhtä paikkaa vaille täynnä kuvia vanhoista rakennuksista kantilta jos toiseltakin. Sekaan mahtui pari otosta ravintoloista joissa käytiin syömässä sekä jonkin verran katutaideotoksia. Niin ja patsaita. Patsaita tyypeistä, joista kaikista en ole kuullutkaan. Budapestissa vähän joka kadunkulmassa on patsaita ja veistoksia. 

Tämä reissu painottui aika vahvasti kulttuurimeininkeihin: käytiin pällistelemässä Franz (paikallisittain Ferenc) Lisztin kotimuseota, tallusteltiin Linnavuorella ja ihmeteltiin maisemaa Kalastajalinnakkeelta, ajettiin maailman toiseksi vanhimmalla metrolinjalla, hortoiltiin Sankarien aukiolla ja vietettiin sateisena sunnuntaipäivänä viisi tuntia Budapestin taidemuseossa. Niin ja käveltiin Margitin saari päästä päähän. Kävi mielessä, että on muuten melko iso festarialue, miten täällä jaksaa tallata lavalta toiselle? 

Satuttiin vahingossa todistamaan myös Critical Mass -pyöräilytapahtumaa. Niitä pyöräilijöitä oli melko paljon. Lisäksi törmättiin Central Europe Universityn kirjakauppaan ja saatettiin siskoni kanssa olla hieman innoissamme antropologian ja historian hyllyillä. Löysin Henri de Toulouse-Lautrecin elämäkerran suhteellisen edullisesti. Juhlaa! Niin ja käveltiin myös Oxford University Pressin kirjakaupan ohi, mutta se oli kiinni, nyyh. 

Illalla katukahvilassa istuskellessamme tuumittiin, että onpas syvältä kun Suomessa ei tämä katukahvilakulttuuri oikein toimi. Pitää varmaan muuttaa keski-Eurooppaan. Siellä on kivoja kahviloita ja parhaat kirjakaupat. Ja hyvät maisemat. 

Tonava, Ketjusilta ja taustalla Parlamenttitalo.

Oldies-musiikkiin keskittynyt levykauppa. Siellä tuoksui vanhoille levyille.

Critical Mass -tapahtuman etujoukot.

Kalastajalinnake ja Pyhän Tapanin patsas.

Setä Liszt soittaa.

Margitin saarelta.

Tämä huoneisto Andrássy útin varrella olisi ollut myytävänä. Lottovoittoa odotellessa.