Japan Times, johdanto

On yllättävän vaikeaa ruveta kirjoittamaan minkäänlaista matkaraporttia, kun pää on vielä niin täynnä Japania. Selailen kuvia (joita on ihan liian paljon) ja yritän päättää, mistä olisi järkevää kertoa. Päivä päivältä -selonteko jokaisesta temppelistä ja ravintolasta tuntuu itsestäkin pitkäveteiseltä ajatukselta, saati että joku raukka joutuisi sellaista lukemaan. Ei siis sellaista. Ehkä teen niin, että kertoilen eri päivinä eri asioista; ruuasta, nähtävyyksistä ja muista kummallisuuksista. Eikö kuulostaisikin ihan hyvältä suunnitelmalta? Sitähän minäkin. 

***

Kaksi viikkoa on hyvin venyvä aikakäsite. Kaksi viikkoa kotioloissa tuntuu yleensä ikuisuuden pituiselta, eikä siinä ajassa silti yleensä ehdi tapahtua juuri mitään. Kaksi viikkoa matkalla tuntui hirveän lyhyeltä ajalta, mutta silti ehdittiin tehdä ja nähdä vaikka mitä. Kotiin tultua puolestaan tuntui, että olimme olleet poissa ikuisuuden; posti oli ehtinyt röykkiöityä, huonekasvit kuivahtaa, päivä pidentyä merkittävästi ja lumikinokset kasautua ihan järkyttävän korkuisiksi. 

Kahdessa viikossa ehtii nähdä yhtä ja toista, mutta toisaalta se on kuitenkin hirveän lyhyt aika tutustua uuteen kulttuuriin. Kieltä taitamattomalle kaikki hienoudet ja vivahteet eivät aukea, mutta toisaalta oli mielenkiintoista  katsella vierasta kulttuuria ikään kuin lapsen silmin, lukutaidottomana. Jopa ruokakaupassa käynti oli jännittävää, kun pakkauksista ei aina voinut olla varma, mitä ne pitivät sisällään. Ilman Japanissa vaihdossa olevaa ja kieltä osaavaa ystäväämme olisimmekin olleet auttamatta hukassa. Hän johdatti suunnattomalla kärsivällisyydellä meidät junasta toiseen ja temppelistä toiseen ja tuli pelastamaan jos paikallisten kanssa kommunikoidessa kielimuuri kävi ylipääsemättömäksi. Ja mikä tärkeintä, häneltä saimme katon päämme päälle oleskelumme ajaksi; kalliin hostellin sijasta majailimme hänen pikkuruisessa vuokrayksiössään ja nautimme japanilaisesta rakennustekniikasta, jossa ei tunneta käsitettä lämpöeristys. 

(Tässä vaiheessa lienee syytä huomauttaa, että matkaseuranani oli nuorempi siskoni, en siis käytä itsestäni kuninkaallista monikkoa niin kuin joku voisi ehkä erehtyä luulemaan. En sentään arvosta itseäni ihan niin korkealle, vaikka suuret luulot toisinaan onkin.)

Ystäväni kautta saimme tilaisuuden kurkistaa myös yliopistoelämään ja tutustua muihin vaihto-opiskelijoihin, mistä seurasi se, että oma mielitekoni lähteä vaihtoon leimahti taas täyteen liekkiin. Kun vain vielä osaisi päättää, että minne! Ehkä Japaniin, ehkä johonkin muualle.

Mutta niin. Kahdessa viikossa ihastuin Japaniin kovasti, mutta löysin siitä myös omat huonot puolensa suhteessa kotimaan oloihin. Näin lyhyen oleskelun jälkeen arvioisin, että Japani on tällaiselle gaijinille hyvä maa vierailla tai asua lyhyen aikaa, mutta pysyvästi muuttaminen vaatisi aika paljon sopeutumista. 

Ryoanji Stone Temple, Kyoto. Kuva: Unia

Huomenna sitten nähtävyysjuttuja!