Japan Times: liikenteestä ja vähän muustakin

Japanissa on tsiljoonabiljoonaa autoa ja vasemmanpuoleinen liikenne. Kadut ovat kapeita eivätkä jalkakäytävät ole mitenkään itsestäänselvyys. Totesimme, että Japanissa jos missä kannattaa sitä heijastinta roikottaa vaatteissaan! 

Tyypillistä autokantaa Japanissa.

Autot ovat tyypillisesti pieniä, vähän kuluttavia ja väriltään mustia, valkoisia, harmaita ja beigejä. Näyttävät autot katsotaan egobuustaukseksi - sitä se on tietysti myös muissa kulttuureissa, mutta Japanissa isolla autolla on huomattavasti helpompaa erottua joukosta kuin esimerkiksi meillä Suomessa, missä SUV:t ja farmarit ovat yleisiä. Meikäläisittäin kovin tavallinen näky, punainen Volvo V70, pisti japanilaisessa liikenteessä silmään kuin jouluvalot juhannuskoivussa. 

Paloauto. Se on pieni. 

Katujen kapeudestako johtunee, mutta bongasimme myös hyvin pienikokoisia paloautoja. Tuumailimme, että jos Suomessa paloauto olisi tuon kokoinen ja jos meillä poliisit ajaisivat skoottereilla kuten Japanissa tehdään, virkavaltahan naurettaisiin pihalle. Suomalaiset vaativat jonkinlaista äijyyttä, että auktoriteetit olisivat uskottavia. Japanissa auktoriteetteja kunnioitetaan ja jo pelkkä joukkopaine riittää pitämään kansalaiset kurissa ja nuhteessa. Lienette tietoisia japanilaisesta kasvojen menettämisen pelosta? Jos meilläkin pelättäisiin kasvojen menettämistä yhtä paljon, välttyisimme kaikenlaisilta salarakas- ja tekstarikohuilta ja vaikka miten monelta muulta mieliharmilta mitä media työntää naamalle vaikkei kiinnostaisi. 

Tämä meni nyt jo aika kauas liikenteestä, joten palataan siihen. 

Juna

Onneksi tavallisen tallaajan ei ole välttämätöntä hypätä henkilöauton rattiin, koska Japanissa jos missä julkinen liikenne tuntuu toimivan. Itse matkustelimme Osaka-Hirakata-Kioto-välillä lähes päivittäin. Ensin körötettiin paikallisbussilla Hirakatan keskustaan Keihan Linen rautatieasemalle ja siitä sitten junaan hops. Kun junanvaihtoihin ja lippuautomaatteihin tottui, junalla matkustaminen oli helppoa ja mukavaa. Paikalliset käyttävät suurimman osan junamatkoihin kuluvasta ajasta nukkumalla. Pienen totuttelun jälkeen sitä uskalsi itsekin torkahdella asemien välillä. Nukkumisen jälkeen suosituimpia ajanviettotapoja näyttivät olevan lukeminen (manga, romaanit, harvoin sanomalehdet) ja kännykän hypistely. Tosin huomionarvoista on, että kännykkään puhuvia ihmisiä ei nähnyt - saati kuullut - juuri koskaan, toisin kuin meillä. Nokia tune ei rällännyt joka nurkalla, vaan junissa pyydettiin laittamaan puhelimet äänettömälle ja priority seatien läheisyydessä kokonaan kiinni. (Priority seatit ovat siis vanhuksille ja muille huonosti liikkuville varattuja istuimia.) 

Junia kulki tiheään tahtiin eivätkä ne koskaan olleet myöhässä. Ne myös pysähtyivät metrilleen siihen, mihin niiden ilmoitettiin pysähtyvän. Junia odotettiin parijonossa ovimerkkien kohdalla, ja kun juna saapui laiturille, parijono jakautui oven molemmin puolin ja ulostulevat pääsivät kulkemaan keskeltä. Kunnon ruuhkajunaan emme joutuneet kertaakaan, mutta pari kertaa oli jo kohtuullisen tiivis tunnelma. Se on jotenkin aika hienoa, miten ihmiset onnistuvat sulkemaan itsensä täysin ulkomaailmalta ja pitämään oman tilansa jopa ruuhkaisessa junassa. Vaikka olet kylki kyljessä muiden ihmisten kanssa ja useita käsivarsia ojentelee ohitsesi pitelemään kiinni kaiteista tai kattorenkaista, ei silti tunnu siltä, että omaan tilaasi on tunkeuduttu tai että muut olisivat kiusallisen lähellä. Suomessa vastaavanlainen tilanne tuntuu aina jotenkin kiusalliselta - meillä ei vaan osata. 

Busseista voisin sanoa vielä sen verran, että Japanissa bussi toimii päinvastaisessa järjestyksessä kuin meillä: sisään mennään takaovesta, ulos etuovesta ja maksu tapahtuu etuovella poislähtiessä. Ovella on kolikkoautomaatti johon voi pudottaa tasarahan, ja toinen automaatti, jossa voi rikkoa rahaa jos ei satu olemaan tasasummaa. Bussikortti toimii tietysti myös. Kuski katsoo että jokainen maksaa ja kiittää jokaista kyydistä poistuvaa. 

Itse kiinnitin huomiota siihen, että kuljettajalla oli suupielessä mikrofoni, johon hän rupatteli melkein jatkuvasti jotakin - ilmeisesti varoitteli ovista, toivotti hyvää matkaa ja poistuville hyvää päivänjatkoa  ja niin edelleen. Pysäkkikuulutukset tulivat vielä erikseen, joissain paikoissa myös englanniksi. Tuota kuljettajan hyväntuulista rupattelua jäin jostain syystä kaipaamaan Suomeen tultua. Oli aika karua heti ensimmäiseksi matkustaa bussilla Tikkurilaan, kun kuski oli äärimmäisen suomalainen yrmy joka vain murahti vastaukseksi tervehdykseeni ja jonka kyydissä aika paljon hirvitti.