Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka kuuntelevat musiikkia vuodenaikojen mukaan. Itselläni ei ole koskaan ollut esimerkiksi tiettyä perjantaibiisiä, mutta tietyt vuodenaikalevyt sen sijaan on. Ja maaliskuun alkukeväisiin päiviin kuuluu ehdottomasti Ultramariini. Uskoisin, että tämä juontaa juurensa siihen yksinkertaiseen seikkaan, että sain aikoinaan Juuri ja juuri olemassa -debyytin syntymäpäivälahjaksi, joka on näihin aikoihin vuodesta, ja sitä tuli tietysti silloin kuunneltua aika ahkerasti.
Minun ja Ultramariinin suhteessa oli välillä pitkähkö tauko, kun musiikillisesti suuntailin jossain hieman raskaammilla vesillä. Silloin kun taas havahduin bändin olemassaoloon, vaikutti siltä ettei sitä itse asiassa enää ollutkaan; Matti Johannes Koivu teki soololevyjään eikä mistään löytynyt inahdustakaan siitä, mitä Ultramariinille kuuluu. Kuuntelin siis kiltisti debyyttiä ja Kevään ja kesän tähtikuvioita -kakkosta, jolta löytyvä Talven viimeinen päivä on ehdottomia Ultramariini-suosikkejani.
Nyt kun alkaa olla taas kevät ja aika kaivaa Ultramariinit esiin, muistin törmänneeni jossakin taannoin tietoon siitä, että bändi on aktivoitunut ja julkaissut uuden albumin. Nettiä hieman pöyhäistyäni totesin että näin on: bändin kolmas albumi Ydin on julkaistu viime syksynä. Spotifysta löytyvät albumilta irrotetut singlet Hän haluaa heijastuksen - joka vei heti ensi kuulemalta jalat alta - sekä Sävelet, johon on tehty myös video.
Siinä missä Hän haluaa heijastuksen on tuttua Ultramariinia, Sävelet kuulostaisi näin ensi kuulemalta jotenkin rokimmalta (mikä on tietysti suhteellinen termi tässä tapauksessa) bändin aiempaan tuotantoon verrattuna. Kitarat tapailevat riffejä jotenkin rohkeamman oloisesti kuin vanhemmissa biiseissä, joissa monesti vain heilutaan mystisissä sfääreissä maata koskettamatta. Toisaalta mystiset sfäärit ja haaveellisuus ovat Ultramariinille juuri sitä ominta aluetta, jolta en soisi bändin harhailevan liian kauas. Toki harhailla saa ja pitääkin, mutta silleen sopivasti.
Siinä missä Hän haluaa heijastuksen on tuttua Ultramariinia, Sävelet kuulostaisi näin ensi kuulemalta jotenkin rokimmalta (mikä on tietysti suhteellinen termi tässä tapauksessa) bändin aiempaan tuotantoon verrattuna. Kitarat tapailevat riffejä jotenkin rohkeamman oloisesti kuin vanhemmissa biiseissä, joissa monesti vain heilutaan mystisissä sfääreissä maata koskettamatta. Toisaalta mystiset sfäärit ja haaveellisuus ovat Ultramariinille juuri sitä ominta aluetta, jolta en soisi bändin harhailevan liian kauas. Toki harhailla saa ja pitääkin, mutta silleen sopivasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro huolesi: