Olenko aidosti sairaalloisen kiinnostunut vähän kaikesta ja siksi haluan myös päteä vähän kaikissa asioissa, vai olenko kiinnostunut asioista siksi että haluan pystyä pätemään? Eli onko päteminen itseisarvo ja suurin tavoite elämässä?
Tätä jäin miettimään, kun kirjallisuuden professorimme kysyi eilen meiltä, mitä luimme nuorena ja mikä oli lukemisen motivaatio? Vierustoverini vastasi lukeneensa viihdykkeeksi ja voidakseen paeta hetkeksi toiseen maailmaan. Itse onneksi vältyin vastaamasta tuohon kysymykseen, mutta jäin sitä miettimään. Totta kyllä, lapsena ja nuorena luin ihan järkyttäviä määriä kirjoja ilman sen suurempaa suodatinta sen suhteen, mikä kirja käsiin sattui. Neiti Etsivät, hömppäromanssit, heppakirjat ja vanhat näytelmät ja muu klassikkokirjallisuus meni kaikki samanarvoisina. Jossain vaiheessa sitä rupesi sitten suodattamaan, että mitäs sitä kirjastosta oikeastaan mukaansa ottaa. Lukemisesta tuli imagokysymys, ja vaikka ehkä olisi vähän tehnyt mieli lukea jotain hölmönä pitämääni mutta viihdyttävää, otin ennemmin jonkin maailmankirjallisuuden klassikon koska se oli paljon siistimpää. Ja rehellisyyden nimissä sanottakoon, että tällä tiellä olen edelleen. Olen nähtävästi asettanut itselleni jonkin kuvitteellisen pakon, että on luettava mahdollisimman paljon mahdollisimman high-brow -kirjallisuutta että sitten voi kohautella nörttilasejaan ja aloittaa lauseensa "itse asiassa...". Tuo on muuten pätijän varmin tuntomerkki, kiinnittäkää huomiota kun juttelette ystävienne kanssa.
Itseäni ei ärsytä niinkään oma pätemisen tarpeeni, vaan se, että tuntuu etten oikeasti tiedä tarpeeksi pystyäkseni pätemään. Joten ärsyttävä pätemiseni jää hyvin minimiin kun en uskalla avata suutani siinä pelossa, että aina löytyy joku joka tietää paremmin. Eli mitä tästä voimme päätellä? Oikeastaan en ole edes kunnollinen pätijä, sitäkin vain haluaisin olla. Mutta tässä törmäämme tuttuun teesiin, joka kuuluu että kukaan ei voi olla asiantuntija joka alalla. Eli monialaisuus on se kivi johon tämä pätijä kompastuu; kun kaikki kiinnostaa, mistään ei yksinkertaisesti ehdi yhden elämän aikana hankkia pätemiseen tarvittavaa tietomäärää. Koska itsehän haluan olla pätijä jolla on oikeasti faktat hallussa. Mikään ei ole pahempaa kuin pätijä joka ei oikeasti tiedä mistä puhuu.
Asiasta kiinnostuneena guuglailin hieman - ja tienasin samalla yhden puun tai oppikirjan tai jotain muuta hienoa (Googlella on menossa Chrome for a Cause -kampanja) - ja törmäsin melkoisen pätevään (heheh. Anteeksi.) artikkeliin Alexanderplatz -blogissa. Kannattaa käydä lukaisemassa, jos päteminen ilmiönä millään lailla kiinnostaa, vaikka tämä kyseinen teksti onkin rajattu koskemaan lähinnä yliopistollista luentokäyttäytymistä mutta jota voi melko hyvin soveltaa myös muihin elämän osa-alueisiin.
Lopuksi todettakoon, että hitaasti mutta varmasti indiemusiikin maailman ihmeet aukenevat myös jäljessähiihtäjälle. Tänään töissä Last.fm -radio ystävällisesti soitti minulle päivän piristykseksi The Hollowaysin Generator -biisin joka aiheutti ahaa-elämyksen ja kiireesti piti post-itille raapustaa bändin ja biisin nimi ylös ettei vahingossa pääse unohtumaan. Vaikka olin koko päivän ihan seis tään lentsuni kanssa niin ei voinut olla hymyilemättä tuolle biisille. Ja video on aivan ihana! Piristykää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro huolesi: