Lentsupäivä

Tänään jäin kuuliaisesti kotiin potemaan flunssaa. Vietin noin puolet päivästäni istumalla vilttiin kääriytyneenä läppärin ääressä lukemassa Scandinavia and the World -sarjakuvaa ja luinkin sitten yhdeltä istumalta kaiken tähän mennessä julkaistun ja muutamia kertoja jopa höhöttelin nuhaisesti itsekseni. Mukavaa sinänsä, että kerrankin nettisarjis jota lukemalla jopa oppii asioita, sillä tekijällä tuntuu olevan maantieteelliset ja historialliset faktat enimmäkseen kohdillaan ja kuriositeettitietämystäkin löytyy. Kyseessähän on tanskalaisen tekijän webcomic jonka päähenkilöt ovat Tanska, Norja ja Ruotsi. Suomi on luonnollisesti myös mukana ja itse huvituin aika paljon tavasta, jolla Suomi on esitetty, vaikka osa suomalaisista lukijoista on kommenttien perusteella myös ottanut hieman itseensä. (Erityisesti vaakuna-strippi sai hieman loukkaantuneita äännähdyksiä aikaan, itse repsahdin viimeiselle ruudulle. Kannattaa tsekata myös tekijän kommentti ja linkki alkuperäisidean lähteeseen.) Tuhmailuun vähän turhan usein sortuva sarjis oli ihan hauskaa nuhapäivän ajanvietettä ja taidanpa seurailla sitä jatkossakin. Tietenkin tällainen on kiinnostavaa luettavaa kaikille jotka ovat vähänkään kiinnostuneita siitä, mitä Suomesta muualla ajatellaan. (Ja rehellisesti, kukapa meistä ei olisi? Edes ihan vähän.)

Toinen puolikas päivästä meni siihen että katsoin ensimmäistä kertaa ikinä klassikkoleffan Yksi lensi yli käenpesän (ohj. Milos Forman, 1975) ja kävin kahvittelemassa ystävän kanssa. Istuttiin ostoskeskuksen Arnoldsilla (joka ei tosiaankaan ole meidän vakkaripaikka, toimitus puolustautuu) ja yhtäkkiä korvaan tarttui tuttuja sävelkulkuja. "Onko mahdollista että täällä soi Eels?" Kaveri höristi korviaan ja yksissä tuumin todettiin, että kyllä vain, sehän on I like birds. Hieman kummasteltiin tätä musiikkivalintaa, ostoskeskuksessa kun kuitenkin istuttiin eivätkä kyseiset paikat ole mitenkään erityisen tunnettuja laadukkaasta taustamusiikistaan. Seuraavaksi tulikin sitten Baddingia, eli jokin radiokanava oli ilmeisesti kyseessä - mutta mikä, se jäi arvoitukseksi. Tuollaiset hetket on aina jotenkin hämmentäviä, eikä oikein tiedä pitäisikö niistä ilahtua vai pahastua. Toisaalta jee, kivaa kuulla kerrankin hyvää musiikkia ihmisten ilmoilla, mutta sitten toisaalta pieni elitisti tuolla takaraivossa nostaa nenäänsä ja tuhahtaa, että pitikö se tämäkin biisi mennä pilaamaan soittamalla sitä ihan väärässä paikassa? 

Kotimatkalla pyörähdin vielä apteekissa hamstraamassa flunssanpäihittämisaineita ja Anttilassa, josta tarttui mukaan alelaarista löytynyt The Dead Weatherin Horehound -albumi. Pari kertaa olen levyä Spotifysta kuunnellut mutta se ei jostain syystä ole oikein auennut lukuunottamatta Treat Me Like Your Mother -biisiä, joka on pyörinyt kuuntelulistoillani viime syksystä saakka. Mutta ehkäpä se vaatii vain hieman lisää aikaa ja lisää kuunteluja, niitä sille suotakoon.